Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Hyvä etenijä ja vaihtaja päätyi Suomen suurimman pesisseuran junioripäälliköksi

–On yleinen harhaluulo, että pesäpalloilijoilla ei ole mitään tekemistä talvisin. Totuus on toinen: esimerkiksi jo 13-vuotiailla tytöillä on neljät treenit viikossa myös tähän aikaan vuodesta. Pesäpalloilijoiden lomakuu on lokakuu, ja sen jälkeen treenataan taas täysillä. Myös meidän seuran palkattujen työntekijöiden lomat pitää sijoittaa pelikauden mukaisesti. Itse ehdin kyllä lomailla hieman joulunakin. Olet pitkän linjan pesisnainen. Kerro hieman taustoistasi! –Innostuin itse pesäpallosta verraten myöhään eli vasta 11-vuotiaana. Tämä tapahtui vuonna 2002, kun Porin Pesäkarhut voitti Suomen mestaruuden. Samaan aikaan lajista kiinnostui sattumoisin moni muukin... –Pelasin aktiivisesti viitisen vuotta, mutta rahkeeni loppuivat silloin, kun olisi pitänyt siirtyä C-tytöistä B-tyttöihin. Olin pelaajana mielestäni hyvä etenijä ja vaihtaja, mutta ulkopelaajana en ollut vahvimmillani. –Vaikka itse lopetin aktiivisimman pelaamiseni, olen pysynyt mukana pesäpallokuvioissa toimimalla muun muassa tuomarina ja valmentajana. Lopulta pääsin Pesäkarhuihin myös töihin: olin ensiksi neljä vuotta seuran tiedottajana ja nyt olen reilun vuoden verran ollut junioripäällikkönä. Mitä työhösi kuuluu? –Vaikka mitä arjen pyörittämisestä koulutusten järjestämiseen ja harrasteryhmistä huolehtimiseen! Porin Pesäkarhut laajeni viime vuonna Suomen suurimmaksi pesäpalloseuraksi, sillä meillä on 512 lisenssipelaajaa. Iso kasvu jäsenmäärissä johtui siitä, että perustimme neljä Nallepesis-joukkuetta entisen yhden sijaan. Nallepesis on tarkoitettu kaikkein pienimmille pelaajille, nuorimmat ovat vain kolmevuotiaita. –Minusta on tosi kivaa työskennellä lasten kanssa! Heidän kanssaan sattuu niin hauskoja tilanteita, kun peli keskeytyy esimerkiksi siitä syystä, että lentokone sattuu lentämään ohi, ja kaikki jäävät tuijottamaan taivaalle suu auki. Tai kun joku päättääkin oikaista kotipesälle juoksemalla suoraan pesiskentän läpi, eikä suinkaan kakkos- ja kolmospesien kautta! –Paras palkinto työssäni on, kun joku lapsi tunnistaa minut kaupungilla ja moikkaa iloisesti. Silloin voin todeta, että ehkä en olekaan pelkkä paperinpyörittäjä, vaan näyn ainakin jonkin verran myös siellä, missä tapahtuu, eli kentällä. Mikä pesäpallossa on "se jokin"? –Eri ihmiset saavat siitä irti varmaan eri asioita, mutta minua kiehtoo se, miten taktinen peli pesis on. Varsinkin superpesis on jo ihan korkeamman tason matematiikkaa, jossa lasketaan sekunnin sadasosia. –Riippuu myös kulloisestakin roolista pesäpallokentällä, miten näkee pelin kulun ja miten sitä muuten havainnoi. Asiaan vaikuttaa kovasti, onko pelaaja, valmentaja, tuomari vai katsoja. Pesäpallo täyttää tehokkaasti päiväsi. Jääkö sinulle yhtään vapaa-aikaa? –Jää, mutta käytän siitäkin osan pesäpalloon. Pelaan harrastepesistä ja meillä on myös puulaakisarjan otteluita. Näin 26-vuotiaana tiedän pesäpallosta huomattavasti enemmän kuin lapsena, joten voisin jopa sanoa, että olen parempi pelaaja nyt kuin nuorempana. Tosin yhtä nopea etenijä en enää ole! –Toki minulla on muutakin elämää kuin vain pesäpallo. Kotona on mies – hänkin kyllä valmentaa pesäpallojoukkuetta – ja koira sekä kissa. Aluillaan on myös talonrakennusprojekti.