Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Puuvillan kirjasto tuplaa tilansa - "nyt eletään vuosi kerrallaan"

Puuvillan kirjasto jatkaa toimintaansa myös ensi vuonna, vaikka aluehallintovirastolta saatu rahoitus päättyy tämän vuoden lopussa. Jatkossa Porin kirjastotoimi jatkaa Puuvillan kirjaston toimintaa omasta budjetista kaivetuilla varoilla. Kirjasto myös tuplaa toimitilansa, sillä se laajenee Kauppakeskus Puuvillan entisen Olohuoneen tiloihin. –Nyt eletään vuosi kerrallaan. Katsotaan sitten taas vuoden päästä uudelleen. Toivon, että saisimme Puuvillan kirjastosta pysyvän toimintamuodon, kirjastotoimenjohtaja Asko Hursti toteaa. Kysyntää kauppakeskuskirjastolle ainakin piisaa, sillä tänä vuonna tammi-marraskuun aikana Puuvillan kirjastoon on tehty 24 000 asiakaskäyntiä ja 34 000 lainausta. Erityisen suosittu Puuvillan kirjasto on varatun aineiston noutopaikkana. –Asiakkaat siis tekevät varauksen kirjastojärjestelmään ja valitsevat noutopaikakseen Puuvillan kirjaston. Varaaminenhan on ollut tämän vuoden alusta alkaen maksutonta ja asiakkaiden käytettävissä on kaikkien 17 Satakunnan kunnankirjaston kokoelmat, Hursti sanoo. Hurstin mukaan pikkukirjasto koetaan asiakaskyselyn perusteella erittäin tärkeäksi. –Sen ovat löytäneet sekä kauppakeskuksen käyttäjät että lähialueiden asukkaat. Myös lähistön koulut ja päiväkodit käyvät Puuvillan kirjastossa kirjavinkkauksessa ahkerasti.