Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tulospalvelu Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Matti Mounir Lambergin erilainen tie – äiti näki palon jääkiekkoon ja päästi pojan omilleen jo lapsena

Matti Mounir Lamberg . Se on ässähyökkääjän koko nimi. Toinen nimi, urheilullisuus ja ulkonäkökin tulevat Lambergin edesmenneeltä isältä, joka oli Marokon berbereitä. Äidiltään hän kertoo perineensä musikaalisuuden. –Isä lähti jo nuorena Marokosta. Hän kiersi maailmaa ja osasi 13 eri kieltä, Lamberg kertoo. Lambergin vanhemmat tapasivat maailmalla ja asettuivat Pohjois-Suomeen. Jossain vaiheessa Posiolla riitti ihmeteltävää, kun marokkolaismies paimensi poroja. Kiekkoilija Lambergkin on joskus saanut lempinimen Porokuningas. Matti Lamberg syntyi Kiimingissä, mutta kasvoi Haapavedellä. Jo siellä syttyi rakkaus jääkiekkoon. –Lajista isä tai minä emme aluksi tienneet mitään. Olin varmaan ekaluokkalainen, kun ensimmäinen mailani meni rikki, ja isä meni kauppaan ostamaan uuden. Hän tuli sieltä kaukalopallomailan kanssa, Lamberg nauraa. –En minäkään ymmärtänyt, että siinä oli jotain eroa jääkiekkomailaan. Harjoituksissa se kyllä sitten kerrottiin. Lamberg muistelee, ettei perheellä ollut kovin paljon rahaa, mutta pojan jääkiekkouran eteen tehtiin kaikki mahdollinen. Kun äiti sai vuorotteluvapaata, perhe muutti Ouluun. Vuorotteluvapaan päätyttyä muu perhe palasi Haapavedelle, mutta Lamberg jäi jääkiekon takia yksin Ouluun. Hän oli silloin 12-vuotias. 14-vuotiaana hän muutti lopullisesti pois kotoa. –Äiti laittoi aina viikon ruuat pakastimeen. Toki siinä oli tukiverkostoa, kun isovanhemmat asuivat lähellä. Myöhemmin hän on kysynyt äidiltään, miten vanhemmat ovat ikinä olleet valmiita kaikkeen tuohon, koska poika ei ollut edes mikään superlahjakkuus. –Äiti vain sanoi, että paloni jääkiekkoon oli niin kova, että hän luotti minun löytävän tieni. 17-vuotiaana Lamberg otti lainaa, jotta pystyisi maksamaan vuokran ja jatkamaan kiekkoiluaan. 19-vuotiaana tie alkoi löytyä, kun Lamberg muutti Helsinkiin ja otti yllättäen paikkansa Jokerien kovasta liigajoukkueesta. Lamberg miettii, että lähes kaikki sen jokerijoukkueen nuorisokaartilaiset ovat päässeet kansainvälisiin kaukaloihin. Hänen kehityksensä sen sijaan tyssäsi pitkiin loukkaantumisiin. Paluu kiekkoilijaksi alkoi vuosi sitten Vaasassa. –Onhan se välillä tuonut pientä katkeruuttakin loukkaantumisiin, kun mietin missä vanhat joukkuekaverit pelaavat, Lamberg myöntää. Isän verenperintöä lienee sekin, että Lamberg nauttii matkustamisesta. Hän lähtee reissuun aina kuin mahdollista. Yksi merkittävä aukko Matti Mounirin matkakartassa kuitenkin on. Marokossa hän ei ole vielä käynyt. –Tämän kauden jälkeen suunnitelmani on lähteä Meknesiin. Sieltä isäni oli kotoisin.