Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Sadistiset vainoajat kiduttivat Alia ja ampuivat hänen vaimoaan Irakissa – Suomen oikeusistuin päättää nyt onko kertomus totta

Se on varomattomin teko, jonka automekaanikko Ali Al-Bader on koskaan tehnyt. Teko, joka tuhoaa hänen tulevaisuutensa. Hän sanoo mielipiteensä. Al-Bader työskentelee Bagdadissa, Al Bayaan alueella sijaitsevassa korjausliikkeessä. Eletään vuoden 2013 kesää; päivä on painostavan kuuma, ja muuan miesasiakas on jäänyt ilmastoituun liikkeeseen vartomaan korjauksen valmistumista. Al-Bader keskustelee miehen kanssa politiikasta työn lomassa. Hän kiihtyy ja alkaa kirota väkivaltaisia uskonlahkoja, joiden välinen vihanpito on ajanut maan sekasortoon. Hänen mielestään Irakissa tulisi olla maallistunut hallinto, kuten diktaattori Saddam Husseinin aikana. –Oletko muuten sunni vai šiia, keskustelukumppani tiedustelee ohimennen. –Sunni, Al-Bader kertoo. Miehet lounastavat yhdessä. Halaavat hyvästiksi. Tulipa vähän parannettua maailmaa. Päivän päätteeksi Al-Bader lähtee vaimonsa ja neljän lapsensa luokse, unohtaa koko keskustelun. Katua, jolla hänen kotinsa sijaitsee, kutsutaan Ystävyyden tieksi . Sen varrella asuu sunneja, siioja ja kurdeja – tavallisia kansalaisia, kaikki sovussa keskenään. Husseinin Baaht-puolueeseen kuuluessaan Al-Bader oli tavallinen rivijäsen. Hän levitti aina vaivihkaisesti tietoa, kun sai vihiä koteihin kohdistuvista yllätystarkastuksista. Naapurit arvostivat miehen yhteisölle osoittamaa uskollisuutta. Kuluu joitakin öitä. Toisena, tai kenties kolmantena Al-Bader makaa vaimonsa vierellä, kun hän kuulee perheen koiran haukahtavan pihalla terävästi. Sitten uskollinen vahti vaikenee. Mahtoi joku siimahäntä vipeltää pihan poikki, isäntä pohtii ja vaipuu uneen. Hän herää, kun käsiaseen piippu uppoaa hänen kaulaansa. Neljä tuntematonta miestä seisoo hänen ympärillään. Yksi heistä on painanut kätensä tiukasti Zeinab -vaimon suulle. –Emme halua perhettäsi. Haluamme sinut. Mutta jos vaimosi alkaa kiljua, tapamme hänet ja lapsesi. Al-Bader nousee kiireesti ylös ja alistuu köytettäväksi. Lapset ovat heränneet, piilottelevat äitinsä selän takana. –Jätän sinut Jumalan haltuun. Pidä lapsista huoli, mies sanoo vaimolleen. Tämä ei uskalla pihahtaakaan. Al-Bader lukitaan silmät sidottuina auton takakonttiin. Ystävyyden tie jää taa. Matkaa tehdään noin tunnin. Auto ohittaa valtion tarkastuspisteet ongelmitta, nopeasti. Tarkastajat tuntevat nämä miehet, Al-Bader päättelee takakontissa maatessaan. Lopulta auto lipuu pysähdyksiin. Askeleet kiertävät auton taakse ja luukku avataan. Al-Bader ei näe mitään, sillä hänen silmänsä on sidottu. Hänet revitään ulos ja heitetään maahan. Sitten se alkaa. Pako Bagdadista on vasta ensimmäinen monista Iskuja sataa. Keitä te olette? Mitä te haluatte? Olen pelkkä autonkorjaaja, en ole tehnyt mitään! Al-Bader ei ole varma millä häntä hakataan. Armottoman kovat lyönnit takovat hänen päätään ja vartaloaan. Välissä miestä sivaltaa jokin, joka muistuttaa kaapelia. Veri valuu kasvoilla, liha sykkii kuumana ja tahmeana. On vaikea hengittää, mahdotonta ajatella muuta kuin kipua. Kuinka se on kaikkialla. Lopulta mies kannetaan sisälle jonkinlaiseen taloon ja jätetään makaamaan omiin eritteisiinsä. Side riisutaan silmiltä vasta seuraavana päivänä. Al-Bader räpyttelee silmiään, katsoo vangitsijoitaan. –Tunnistatko minut, kysyy etummaisena seisova. Tämä mies ei ollut mukana, kun Al-Bader kaapattiin kotoaan, mutta mekaanikko tunnistaa hänet heti. Siinä on asiakas, jonka auton hän on korjannut muutamaa päivää aiemmin. Mies, jonka kanssa hän jakoi aterian ja jota hän halasi hyvästiksi. –Baahtilainen! Miksi olet yhä Bagdadissa? Miksi olet elossa? Saddamin aika on ohi! Minä opetan sinut kritisoimaan. Me kidutamme sinua ja tapamme sinut ja laitamme sinut roikkumaan liikkeesi eteen esimerkiksi muille. Al-Bader on miesten vankina kolme päivää. Välillä sieppaajat poistuvat jonnekin, kenties töihinsä, mutta aina he palaavat. Aina he jatkavat. Hänet ripustetaan käsien varaan, häntä hakataan ja nöyryytetään. Hänen ihoansa poltetaan. Mies yrittää puristaa silmänsä kiinni, mutta kiduttajat eivät salli. –Sinä katsot, mitä me teemme sinulle. Kolmantena päivänä Al-Bader kykenee vain makaamaan lukitun huoneen lattialla ja odottamaan, että miehet tulevat tekemään hänestä lopun. Hän on niin rikki, että kiduttaminen on hyödytöntä. Sieppaajienkin täytyy tietää se. Minä kuolen tänne. En näe lapsiani enää koskaan. Mutta yhtäkkiä hän kuulee talon sisältä äänen. Siinä on erilainen aksentti kuin hänen sieppaajiensa puheessa. –Onko täällä ketään? Aluksi Al-Bader ei uskalla vastata. Ehkä tämä on koe? Sitten hän tajuaa, että menetettävää ei ole. Hän alkaa huutaa apua. Joku ampuu huoneen lukon rikki. Joukko virka-asuisia miehiä, upseeri ja poliiseja, astuu sisään. Heidän autonsa jäähdytin on hajonnut ja he ovat tulleet hakemaan vettä hiljaisesta maalaistalosta korjatakseen sen. –Mikä sinä olet? Sunni vai šiia, miehet tiedustelevat heti ensimmäiseksi. –Šiia, Al-Bader valehtelee. Miehet kantavat hänet huovalla autoon ja vievät sairaalaan ensiapuun. –Odota täällä paikallispoliisia, he käskevät. Al-Bader ei uskalla jäädä. Hän lainaa puhelinta tuntemattomalta ja soittaa vaimolleen: –Ota kaikki rahat ja kulta ja tule hakemaan minut. Meidän on lähdettävä Bagdadista. Jos et ehdi tunnissa, et ehkä näe minua enää koskaan. Zeinab ja lapset saapuvat luotettavan naapurin kyydillä. Perhe pakenee noin 200 kilometrin päässä sijaitsevaan Al Bubedrin kylään, josta Al-Bader on kotoisin. Kylässä asuu yhä hänen sukulaisiaan, muun muassa setä. Koira ei ole mukana. Sieppaajat tappoivat sen ennen kuin he tunkeutuivat sisälle. Uskomaton sattuma pakolaisleirillä ajaa Eurooppaan Kotikylässään Al-Baderilla on turvallinen olo. Toivuttuaan kidutuksesta fyysisesti, hän alkaa tienata elantoa korjaamalla kyläläisten autoja. Perhe ehtii viettää hiljaiseloa noin vuoden, kun joukko Isis-sotilaita vyöryy kylään. Hampaisiin asti aseistautuneina he sanelevat kyläläisille karut ehdot: –Teillä on huomiseen asti aikaa päättää, liityttekö meihin. Jos ette liity, tapamme teidät. Al-Baderin setä on tavannut tällaisia miehiä ennenkin. Hän ei emmi. –Lähdemme tänä iltana, kun aurinko laskee. –Entä kaikki omaisuutemme, Al-Bader kysyy haluttomana aloittamaan taas tyhjästä. Setä vain kohauttaa olkiaan. –Nämä miehet sanovat yhtä ja tekevät toista. Heihin ei voi luottaa. Kaikki perheet, joilla on auto, jättävät kylän. Niiden, joilla ei ole, on pakko jäädä. Perhe vuokraa pienen yksiön Said Mohammedista. Al-Baderilla ei ole työtä. Hän pelkää jatkuvasti, että joku tunnistaa hänet ja sieppaajat pääsevät hänen jäljilleen. Lopulta rahat eivät enää riitä vuokraan ja perhe siirtyy asumaan Aziz Baladin pakolaisleirille. Puitteet ovat alkeelliset ja karut. Al-Bader muistelee perheen elämää ennen sieppausta; hän oli hyvin toimeentuleva mies, tienasi kuukaudessa 2000–2500 USA:n dollaria. Nyt hänen perheensä asuu teltassa. Eräänä päivänä yksi perheen pojista raottaa teltan ovea ja isän katse nauliintuu ulkona seisovaan mieheen. Tämä ei huomaa häntä. Ei. Ei voi olla totta. –Sulje ovi! Heti, isä käskee poikaa. Ulkona seisova mies on Al-Baderin entinen asiakas. Sama mies, joka johti hänen kiduttajiaan ja uhkasi tappaa hänet. Nyt hän jakaa ihmisille avustuksia. Zeinab-vaimo lähtee tekemään vaivihkaisia tiedusteluja miehestä. Kohta hän palaa telttaan ja kertoo, että mies on leirin uusi turvallisuusvastaava. Al-Bader tuijottaa järkyttyneenä tyhjyyteen. Jos jään tänne, hän tapattaa minut. Koko perhe ei voi lähteä. Rahat eivät riitä, eikä lapsilla ole kaikkia tarvittavia dokumentteja mukana. –Mutta jos saan turvapaikan Euroopasta, teidät lähetetään luokseni, mies järkeilee. Niin hän lähtee. Perheenisä pakenee leiristä naamioituneena naapuriteltassa asuvan miehen sairaaksi vaimoksi. Lähdön hetkellä lapset katsovat burkhaan pukeutunutta isää hämmentyneinä. Isä häpeää. Pako onnistuu. Burkhaan pukeutuneesta ihmisestä näkyy ulospäin vain häivähdys silmiä, eivätkä miehet saa tutkia naisia. Al-Bader saapuu Suomeen Haaparannan ja Tornion kautta syyskuussa 2015 ja hakee turvapaikkaa. Mutta niin hakee moni muukin, ja prosessi etenee tuskallisen hitaasti. Irakilainen mies seuraa Lapin vuodenaikojen vaihtuvan toisiksi ja alkavan taas alusta. Odottaa. Hän pystyy pitämään perheeseensä yhteyttä vain harvoin, sillä vainoaja saa selville vaimon henkilöllisyyden ja painostaa tätä ankarasti. Hän uhkaa pakottaa vanhimmat pojat sotilaiksi, vaikka nämä ovat vasta lapsia. Vaimo lähettää pojat aavikolle beduiinien kanssa asumaan. Al-Bader ei tiedä mitä tehdä. –Älä palaa takaisin. Jos palaat, sinä kuolet. Minne minä sitten menen, vaimo vetoaa yhteydenotoissa. Helmikuussa 2017 hän on liikkeellä nuorimman lapsen kanssa, kun joku huutaa hänen nimeään. –Zeinab! Nainen kääntyy katsomaan. Silloin hänen keskivartaloonsa iskeytyy luoti. Zeinab lyyhistyy maahan. Kauhistunut lapsi seisoo avuttomana vieressä. Ampuja tulee heidän luokseen ja sanoo: –Kerro terveisiä Alille. Mikä on totuus Ali Al-Baderin elämästä? "Maahanmuuttovirasto ei anna sinulle turvapaikkaa eikä myönnä oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto käännyttää sinut kotimaahasi Irakiin. Maahanmuuttovirasto määrää sinulle 30 päivän ajan vapaaehtoiselle maasta poistumiselle." Päätös annetaan maaliskuussa 2017, hieman ampumistapauksen jälkeen. Päätöstä perustellaan Irakin kohentuneella turvallisuustilanteella. Viraston mukaan Al-Baderin ei voida nähdä olevan vaarassa joutua vainotuksi kotimaahansa palatessaan, sillä lain nojalla kielletyn Baaht-puolueen jäseniin ei enää kohdistu maassa järjestelmällistä vainoa – varsinkaan Al-Baderin kaltaisiin rivijäseniin. Virasto kuitenkin "hyväksyy tosiseikkana" kertomuksen kesällä 2013 tapahtuneesta kidutuksesta, jonka motiivina oli miehen kertoman mukaan hänen baahtilaisuutensa. Tapahtumasta on todisteena arpia eri puolilla kehoa. Virasto ei usko sieppaajien johtajan ilmestyneen pakolaisleirille ja uhanneen Zeinab-vaimoa. Viraston mukaan ei ole uskottavaa, että kyseinen henkilö olisi ensin pahoinpidellyt Al-Baderia hänen baahtilaisuutensa tähden ja sittemmin hakeutunut pakolaisleirille auttamaan sunni-pakolaisia. Virasto nostaa esiin myös eräitä muita epäselvyyksiä. Päätös turvapaikasta tehdään pääasiallisesti niin sanotun turvapaikkapuhuttelun avulla. Al-Bader luovuttaa pöytäkirjan sekä sen perusteella tehdyn päätösasiakirjan lehtemme käyttöön haastattelun yhteydessä. Hän antaa myös luvan haastatella lakimiestään Seija Moilasta. Dokumentit ovat karua luettavaa. Pelkosi ei ole objektiivisesti perusteltua, todetaan päätöksessä. Puhuttelupöytäkirjassa Al-Bader kuvailee kidutusmuistojaan ja puhuttelija tenttaa häntä tiukasti. Puhuttelija: Kerroit aiemmin, että liha valui nenästäsi ulos ja nyt tunsit, että nenästäsi tuli savun haju. Merkitään: Avustaja (lakimies Moilanen) kertoo, että hän on kirjoittanut, että suusta valui liha ulos. Al-Bader: Minä sanoin, että se on se savu. Tunsin savun hajun. Se tuli nenästä ulos, kun he polttivat minua. Tulkin välityksellä tehtävissä viranomais- ja lehtihaastatteluissa piilee väärinymmärrysten ja epätarkkuuksien riski. Useiden turvapaikanhakijoiden avustajana toimiva lakimies Moilanen luonnehtii Al-Baderin puhuttelua poikkeukselliseksi. –Kaikki haluttiin tietää hyvin tarkoin ja puhuttelija keskittyi etsimään erityisesti ristiriitaisuuksia hakijan hyvinkin yksityiskohtaisesta kertomuksesta. Hakijalla pitää olla todella hyvät todisteet. Päätös on annettu helmikuun ampumistapauksesta tietämättä. Al-Bader ja Moilanen ovat tehneet siitä valituksen hallinto-oikeuteen. Mies saa oleskella Suomessa ratkaisua odottaessaan. Zeinab Al-Bader on toipunut ja hänen tilansa on vakaa. Hän asuu edelleen pakolaisleirillä ja on onnistunut toimittamaan miehelleen kuvamateriaalia itsestään sairaalassa. Valitettavasti siitä ei pitävästi ilmene, mitä vaimolle tarkalleen ottaen on tapahtunut. Valituksen käsittelevä Itä-Suomen hallinto-oikeus voi siis päättää olla uskomatta ampumiseen. Todistustaakka. Se on raskas kantaa. Al-Bader on väsynyt mies. Haastattelun lopulla hennon hädin tuskin kysyä, mutta täytyyhän minun. –Mitä jos et saa turvapaikkaa? Tai mitä jos saat, mutta et voi tuoda perhettäsi Suomeen? Itsekin Lähi-idästä kotoisin oleva tulkki huokaa "oh my god" ja välittää kysymykseni Al-Baderille. Sen kuullessaan mies alkaa itkeä. –Silloin en halua elää. En lähtenyt Irakista itseni takia. Yritän pitää omat tunteeni kurissa, mutta kyyneleet nousevat väkisin silmiin. Miehen tarina on koskettanut minua ihmisenä ja hätkähdyttänyt toimittajana. Sen piilottelu ei olisi puolueettomuutta, vaan valhetta. Mutta mikä on totuus Ali Al-Baderin elämästä? Sen määrittelee suomalainen tuomioistuin.