Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Nainen Jyrki Kankaan rinnalla: Nyt puhuu Paula Kangas, basistin muija

Ovi on auki, tulkaa sisään! Se on Paula Kangas , 72, joka huutelee porstuassa. Kun avaamme oven, Paulan vieressä nököttää valkoinen, lumipallon näköinen koira. –Tämä on naapurin Siiri. Se on leimautunut Jukiin. Nyt sitä masentaa, kun Juki on Paperitehtaankadun Sarpin poikakerhossa. Siiri jää päivystämään Jukin eli Jyrki Kankaan kenkien viereen. Poikakerhossa saattaa nimittäin mennä pitkään, sillä siellä käydään maailman asioiden lisäksi läpi myös terveydelliset kuulumiset. Me jatkamme keittiöön kahville ja kuulemaan, miten Paula Kankaasta tuli vaikka mitä. Aloitetaan siitä trapetsitaiteilijasta. Ihan oikeastiko se oli poliisi Ketolan esikoistyttären mielessä? –Joo joo, olin tosi hyvä telinevoimistelussa. Sellainen pieni sintti. Mutta sitten putosin aidalta ja nilkka meni poikki. Aidalta putoaminen ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään Paulan lapsuuden ystävälle. Kotinurkilla, Uudenkoiviston ja Vanhankoiviston rajamailla ei ollut juuri tyttökavereita. Poikien kanssa leikittiin, ja Paula nauraa, että poikaa isä hänestäkin oli varmaan toivonut. –Mää olen sellainen katon päällä kasvanut. Kun muut leikkivät leikkimökissä, mää leikin aidalla. Tapa vaati veronsa, kun tyttönen halusi näyttää uutta leninkiä naapurin tädille. –Mekko oli aina riekaleina, kun pääsin naapuriin. Kiipesin silloinkin aidan yli, kun en viitsinyt kiertää. Lähikorttelissa Sepänkadulla asui puolitoista vuotta vanhempi poika, Jyrki Kangas. –Mutta ei me silloin tunnettu. Puolitoista vuottahan oli kauhee ikäero. Tilanne korjautui, kun Armas ja Maija Ketola muuttivat Paulan ja pikkusisko Leilan kanssa Pohjoispuistoon. Saman talon Gallen-Kallelan kadun puolelle oli muuttanut myös Kankaan perhe. –Siitä se pikkuhiljaa lähti. Käytiin Torpalla tansseissa ja istuttiin Liikebaarissa. Meitä oli sellainen 4-5 nuoren porukka. Paula oli 14-vuotias, Jyrki melkein 16. Paula nauraa, ettei Jyrki todellakaan ollut mikään parkettien partaveitsi. Mikä nuorukaisessa sitten veti? –Varmaan väärät sääret ja se vihree trenssi. Mää näen vieläkin, kun Juki kulkee vihree takki päällä ja toinen jalka menee tolleen noin, näyttää Paula ja nauraa. Paula ei ole antanut heittää takkia pois. Se on edelleen tallella Kankaiden kesämökillä Luvialla. Ketolan tyttäristä Paula on tullut vilkkaaseen isäänsä. Ammattikoulun talouspuoli oli siis touhukkaalle tytölle oiva valinta, vaikka isä toivoi Paulasta kirjanpitäjää. –Isälle mieliksi kävin iltakurssin, jossa opetettiin kirjanpitoa ja pikakirjoitusta. Kun kysyn, onko kirjanpitotaidoille ollut käyttöä, Paula räjähtää nauramaan. –No hei, mää oon basistin muija! Ammattikoulun jälkeen Paula työskenteli Satakunnan Osuuskaupassa, kunnes sai potkut. Syy oli raskaus. Silloin laki salli moisen kohtelun. –Kysyin, että mitä te nyt ajattelette mun tekevän. Ne sanoivat, että kyllä se mies sun elättää. Mää sanoin, että se mitään eletä, se menee sotaväkeen. Paula ja Jyrki vihittiin Jyrkin vanhempien olohuoneessa 6.10 1962. Ilmeisesti morsianta ainakin jännitti, koska hän rypisteli kimppunsa hopeapaperin palasiksi. –Huomasin sen vasta, kun näin murut lattialla, hän nauraa. Kun Petri syntyi 1963, Paula oli 17-vuotias. Jyrki oli armeijassa ja Paulan mukaan aina poistumiskiellossa. Ei nuori isä tyhmyyksiä tehnyt, totteleminen vain oli hieman hakusessa. –Petrin ristiäisetkin myöhästyivät kuukaudella. Poika ei meinannut kastemekkoonsa mahtua. Vuonna 1965 nuori perhe muutti Säästäjänkadun araviin. Paula odotti toista lasta. Jyrki kävi päivätöissä ja oli illat keikoilla. –Kun mulla oli 3-vuotias lapsi, maha pystyssä eikä äijää näkyny missään, oli siinä naapurin tädeille miettimistä. Kankaiden elämä muuttui totaalisesti vuonna 1966. Tuona vuonna syntyivät Tupuna ja Pori Jazz. –Siitä lähtien kalenteri meni niin, että oli aika ennen jatseja ja aika jatsien jälkeen. Paula naurahtaa, ettei Jyrki jutellut hänelle etukäteen festivaalin perustamissuunnitelmista. –Hän ilmoitti asian. Pori Jazz toi elämään hyviä vuosia. Huonoiltakaan ei vältytty. Tuulta on riittänyt niin festivaalien kuin Jyrkin persoonankin ympärillä. –Kovat ajat ovat olleet kovia koko perheelle. Mutta onneksi en ole murehtijaluonne. Mikä oli kovin paikka? –Se kun kaikki meni. Jatseilla oli huono vuosi ja Jyrki oli taannut kaikki omiin nimiinsä. Paula tarkoittaa 1980-luvun loppua. Vuonna 1989 Satakunnan Kansa uutisoi, kuinka kaupungin selvityksen mukaan Pori Jazz 66:lle oli edellisvuodesta tulossa kahden miljoonan markan tappiot. Uutisessa kerrottiin, kuinka Jyrki Kangas pyrki kampittamaan vaikeuksia ottamalla itse lainaa ja jätti palkkasaatavansakin nostamatta. Samana vuonna sijoitusyhtiö Mancon teki konkurssin. Samalle tielle kaatui myös Jyrki Kankaan ja Manconin omistama mainostoimisto JNE Image. –Tässä sitä nyt kuitenkin roikutaan pienillä eläkkeillä. Mutta en mää valita, kyllä me pärjätään. Asenne ratkaisee aina. Se lukee Paulan t-paidassa. Sitä on tarvittu kovissa paikoissa, mutta on se auttanut myös myötämäessä. Esimerkiksi siinä, kuinka kipakasti Paula tarttuu toimeen, kun jostain asiasta innostuu. Otetaan esimerkiksi sienet. Meneeköhän yhtään vuotta, ettei joku meistä toimittajista pirauta ja kysy Paulalta satonäkymistä? Haastattelua edeltävänä päivänäkin Paula-martta päivysti Lounais-Suomen Marttojen sieninäyttelyssä Porissa. Innostus ei syttynyt metsässä, vaan Säästäjänkadun tuntumassa. –Naapurin kanssa lykättiin lastenvaunuja ja katsottiin, että nykyisen Koivulan "Mäkkärin" paikalla maasta nousi jotain valkoisia klönttejä. Katsoin sienikirjasta, että mitä ne oikein ovat. Olivat suomumustesieniä. Loistavia ruokasieniä. Nykyään sienillä jopa hifistellään, mutta toista oli ennen. Paula muistelee ensimmäisiä kertoja, kun hän seisoi sienipöydän takana Porin Silakkamarkkinoilla. –Sanottiin, ettei täällä kukaan sieniä syö. Niitä syövät vain ruotsalaiset ja karjalaiset, joita pidettiin muutenkin vähän pöhköinä. Pula-aikana otettiin kyllä männystä pettua, mutta sienet potkittiin tieltä. Jos oikein hyvin lykästää, Paula saattaa kadulla törmätä johonkin sotalapseensa. Hänellä niitä riittää, sotilaskotisisar kun on. –Sanon aina, että harrastan nuoria miehiä, hän käkättää. Kun Satakunnan Lennosto oli vielä Porissa, Paula alkoi pitää sotilaskotia auki perjantai-iltaisin. –Perjantai oli pahin päivä niille, jotka eivät päässeet lomille. Puhelinkopissa oli linjat kuumina, kun mimmit soitteli. Sotkun ja keittiön välissä oli liukuovi. Sen heilahduksesta aina tiesin, millainen murhe nyt on kyseessä. Paula sanoo olevansa mammatyyppiä. Mamman olkapäälle on sotilaskodissa ollut tilaus. –Monet itkut on itketty ja murheet ratkottu. Siiri vartioi edelleen Jyrkin kenkäpareja eteisessä. Ilmeestä voi päätellä, että tuttujen jalkojen askel saisi jo kuulua. –Poikakerhossa menee tänään varmaan kauan, kun Jukilla jäi viimeviikkoinen kerta väliin, nauraa Paula. Ehkä pariskunta suuntaa vielä iltapäivällä mökille Luvialle. Paulan isän aikanaan hankkima paikka on rakas molemmille. Siellä on se paljonpuhuttu sänky, jossa Benny Goodmankin on nukkunut. –Sanon aina, että olen nukkunut samassa sängyssä Benny Goodmanin kanssa. Tosin eri aikaan. Paulan elämään on mahtunut paljon. –Mulla on ollut hyvä elämä. Olen saanut matkustaa paljon ja tehdä melkein mitä haluan. Äiti-Maija tosin joskus arvosteli. Anopilla kävi sääliksi vävypoikaa, kun sotilaskotisisar Kangas taas kerran lähti sotalapsien kanssa leirille. –Äiti ihmetteli, että taas se lähtee sotaretkelle, vaikka Juki tarttis apua laiturin teossa. Mutta eihän mamma voi sotalapsiaan jättää. Miten se munkkikahvipatteristo muuten valmiudessa pysyisi? Syntynyt 1. elokuuta 1945 kesken heinänteon Loimaalla. Perhe: puoliso Jyrki Kangas, poika Petri ja tytär Tupuna, viisi lastenlasta ikähaitarilla 15–24. Lapsenlapset kutsuvat Paulaa mymmeliksi. Mukana ainakin sotilaskotisisarissa, martoissa ja sieniseurassa.