Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Ensimmäisessä videobloggauksessa oli hiljainen hiirulainen – nyt Milla Grönman, 22, on sosiaalisen median ammattilainen

"Kun kuvasin ensimmäistä videota vlogiini, käskin poikaystäväni pois huoneesta, sillä minua nolotti puhua kameralle, jos joku oli samassa tilassa. Istuin sohvalla ja kerroin hiljaisella äänellä kuka olen ja mitä harrastan. Kun videota nyt katsoo, en ole siinä ollenkaan oma itseni, vaan hiljainen hiirulainen, jonka koko olemus huokuu "anteeksi, että olen täällä". Poistin videon Youtubesta kahden päivän jälkeen, kun se ei tuntunut hyvältä. En osannut olla kameran edessä yhtään, enkä varmaan itsekään alkaisi seuraamaan sellaista tyyppiä. Perustin ensimmäisen blogini 13-vuotiaana. Luin silloin aivan fanaattisesti muita blogeja, suosikkini oli Are you feeling fashionable . Innostuin, ja aloin itsekin kirjoittaa. Oman blogini nimeksi annoin Mimiworld . Okei, se on vähän nolo! Mutta 13-vuotiaan blogille kai ihan hyvä nimi. Minua harmittaa, että olen joskus poistanut sen. Myöhemmin löysin suomalaisia tubettajia ja ajattelin, että voi vitsi, tämmöistäkin voi tehdä. Epäonnistuneen aloitusvideon jälkeen kului muutama kuukausi kunnes aloitin videoblogin uudelleen yhdessä kaverin kanssa. Siitä se sitten lähti, eikä minua enää nolota kuvata ihmisten edessä. Youtube-kanavallani seuraajien määrä on kasvanut tasaisesti, nyt heitä on noin 13 500. Koulussa tulee helposti ilmi, jos joku on vaikka hyvä laittamaan maat paikalleen maailmankarttaan. Mutta tällaiset taidot, joita minulla on, eivät tule esille. Ei kukaan kertonut minulle, että se voi olla ammatti, että osaa laittaa hienosti Instagram-kuvia vierekkäin. Tajusin vasta myöhemmin, että tässä olen hyvä. Ja se on tuonut lisää itsevarmuutta. En tiedä, voinko sanoa olleeni huono koululainen. Sain kyllä hyviä numeroita, mutta koulu ei oikein maittanut. Minulla diagnosoitiin ADHD vasta abivuonna, eli se oli varmaan vaikuttanut siihen, että koulunkäynti oli vaikeaa. Diagnoosin jälkeen opin paljon itsestäni ja siitä, miten kannattaa esimerkiksi lukea kokeisiin. Minulla ADHD ei näy ulospäin hyperaktiivisuutena, en rummuta pöytää tai mitään. Se on enemmän sellainen pään sisäinen epäjärjestys. Ja tietysti kun käytän lääkettä, se auttaa keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Välillä on vaikea tietää, että mikä on ADHD:ta ja mikä sitä, että olen vain boheemi ja rento tyyppi. Sen kanssa pitää oppia elämään. Kouluaikana pidin musiikista ja englannista. Pahimmat aineet olivat matikka ja kemia ja niistä kursseista oli vaikea päästä läpi. En ollut nuorena koulukiusattu, tai en ainakaan ottanut sitä niin. Olen aina ollut tosi suora ja räväkkä. Jos joku on sanonut jotain, olen aina sanonut takaisin. Muistan, kun joskus ala-asteella jotkut haukkuivat minua sumopainijaksi, kun olin muita isompikokoinen. Sitten vaan heitin ne tyypit vuorenvalloitusta leikkiässä alas kukkulalta! Esiintyminen on tullut minulle luonnostaan. Opettelin 12-vuotiaana soittamaan kitaraa, ja sen jälkeen minulla oli kavereiden kanssa bändejä. Harjoittelimme koulun musiikkiluokassa, teimme omia biisejä ja soitimme nuorisotalon bändi-illoissa. Videoblogini on muuttunut vuosien varrella tosi paljon. Alkuun videoilla tehtiin enemmän haasteita ja yritettiin olla hauskoja. Nyt tuntuisi teennäiseltä, jos videoita tekisi vaan niistä hetkistä, kun riehutaan ja pidetään hauskaa. Tyylini on rauhallisempi ja pohdiskelevampi. Teen videoita, joissa kerron päivästäni ja yritän aina keksiä jotain uutta, vaikka vastailla kommentteihin videolla tai kokeilla päivää ilman puhelinta. Päivittäinen vlogi motivoi tekemään uusia asioita. Tulee spontaanisti lähdettyä taidemuseoon tai Reposaareen retkelle, koska siitä tulee parempi video kuin siitä, jos vain istuu kotona. Välillä ihmiset sanovat, että sinun kannattaisi muuttaa Helsinkiin. Mutta minulle riittää Pori-elämä. Minusta ei tarvitse tulla suosittu tubettaja, joka kiertää showroomeja. On ehkä hyvä asia, etten asu Helsingissä, koska silloin tekisin samoja juttuja kuin kaikki muut, sellaista mikä on pinnalla. Niin kuin se, että kaikki käyvät nyt Allas Sea Poolilla ja syövät samoja salaatteja. Pori tuo videoihin hyvää erilaisuutta. Täällä ei ole ketään, josta ottaa mallia. Elämäni on niin kilttiä, ettei minun tarvitse sensuroida videoitani. Mutta on minulla periaatteita. En näytä vlogissa, jos juon alkoholia, en kuvaa omaa kotikatuani, en kerro muiden asioista ja kysyn ihmisiltä, haittaako heitä jos he näkyvät videolla. Kerran nuori tyttö laittoi minulle viestiä ja kertoi, että hänellä on hieman huono itsetunto ja kysyi, miten minä olen saanut poikaystävän ja miten hän voisi saada lisää itseluottamusta. Vastasin hänelle ja juttelimme asiasta. Sitten joskus puolen vuoden päästä tytöltä tuli viesti, että hän oli löytänyt poikaystävän ja kiitti vinkeistä. Sellaisesta tulee aina tosi hyvä mieli. Pidän vlogin kommenttiosaston sellaisena, että siellä on turvallista jutella. Tein äskettäin videon ylipainosta. Siitä tuli katsotuin videoni ja kommentteja tuli tosi paljon. Moderoin törkeydet pois etukäteen. Ylipaino-videoon on tullut ala-asteelaisten tarinoita siitä, kuinka heitä ahdistaa koululiikunta. Jos joku tulee kommentteihin haukkumaan heitä, se ei ole kauhean kivaa. Kriittinen saa olla, mutta jos kommentti on tyyliin ”hiton ryhävalas”, niin mitä arvoa se tuo keskusteluun? Kun perustin yrityksen, minulla oli alkuun sellaista huijarisyndroomaa, että osaanko nyt oikeasti. Että minähän teen vaan somea, kyllähän kaikki nyt osaa somea tehdä. Mutta pikkuhiljaa olen tajunnut, että osaan tämän asian, ja tiedän tästä paljon enemmän kuin jotkut ihmiset ja pystyn opettamaan heitä. Ei yrittäjäksi rupeaminen muutenkaan helppoa ole. Lähetin alussa yli 50 sähköpostia yrityksiin, jotka minua kiinnostivat, ja se poiki kolme keikkaa. Mutta nyt teen esimerkiksi vakituisesti Mikkolan K-Citymarketille töitä: suunnittelen some-sisältöjä ja tuotan suurimman osan niistä. Otan esimerkiksi kuvia tuoteuutuuksista tai sometan livenä kaupalla olevista tapahtumista. Teen myös videoita, viimeksi testasin ruokaverkkokauppaa. Loppukuusta istun excelin ääreen ja raportoin, miten somesisällöt ovat menestyneet. Minulle tärkeintä ei ole raha tai se, että olisin supermenestynyt yrittäjä. Perustoimeentulo riittää, ja että saa tehdä monipuolista luovaa työtä. Saan Youtube-videoistani pientä mainostuloa, mutta se ei elätä. Raha ei siis tule suoraan sieltä. Mutta tosi usein, kun kysyn asiakkailta, mistä he löysivät minut, he kertovat katsoneensa videoitani. Työni on monipuolista, voin olla viikon aikana hääkuvaaja, tubettaja, tehdä somemarkkinointia, teatteria ja niin edelleen. Voin olla kaikkea, mitä haluan. Haaveissani on vielä opiskella joku ammatti, ja olisi sairaan siistiä, jos voisin joskus palkata työntekijän omaan yritykseeni. Samoin olisi hienoa, jos joku artisti joskus levyttäisi tekemäni biisin." 22-vuotias porilainen tubettaja ja yrittäjä. Pitää omalla nimellään Youtube-kanavaa, jolla on 13 500 tilaajaa. Lisäksi on aktiivinen Instagramissa. Aloitti bloggaamisen 13-vuotiaana ja innostui valokuvaamisesta blogin takia. Perusti maaliskuussa ystävänsä kanssa Sisältötoimisto Pumpulikadun, joka tuottaa sisältöjä eri sosiaalisen median kanaviin. Asuu Porissa miehensä ja kahden kissan kanssa. Kävi yläasteen ja lukion Porin lyseossa. Harrastaa muun muassa teatteria. Aloitti Porin teatterinuorissa Anniksella. Seuraava esiintyminen on teatteri Taidepaskan esityksessä Mekkopoika. Myös musiikki kuulunut harrastuksiin pienestä pitäen. Soittaa kitaraa ja tekee omia kappaleita. "Välillä ihmiset sanovat, että sinun kannattaisi muuttaa Helsinkiin. Mutta minulle riittää Pori-elämä. Minusta ei tarvitse tulla suosittu tubettaja, joka kiertää showroomeja."