Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Jouko Kangas on Lapin shamaani, joka lukee hevosia

Ensimmäistä voittoaan Jouko Kangas ei muista; sen sijaan ensimmäinen startti on jäänyt vahvasti mieleen. Hevosen nimi on Pyry, ja vuosi on 1966. Kangas on vasta 15-vuotias, ja hän on lähtenyt raveihin isänsä matkassa. Ensin ohjaksiin hyppää isä. Hän ajaa ensimmäisen lähdön ja voittaa sen. Sitten tulee toinen lähtö ja poika Kankaan vuoro. Hän on tiukasti mukana kärkikahinoissa mutta jää lopulta nippa nappa toiseksi. Lähdön voittanut kuski oli kokenut ohjastaja, Jouko Kangas ensikertalainen. Ympäröivä yhteisö ei tätä ottanut huomioon, eikä palaute ollut järin kannustavaa. –Vanhat hevosmiehet tulivat isän tykö ja sanoivat, että noin se käypi, kun annat poikaselle hevosen. Jouko Kangas istuu kotitalonsa terassilla pienessä Kaukosen kylässä Kittilässä ja muistelee raviuransa alkua. Aurinko paistaa, ympäröivä maalaismaisema huokuu rauhaa ja hiljaisuutta. Hiljaisuuden rikkovat vain satunnaiset hirnahdukset, joita kuuluu viereiseltä laitumelta. Kuusikymppinen Kangas on hevosmies henkeen ja vereen. Hän on ohjastanut ja valmentanut ravihevosia jo vuosikymmeniä. Ravimaailmassa Kangas tunnetaan Lapin shamaanina. Nimen hän on saanut valtakunnallista mainetta niittäneiden lumitreeniensä tähden. Lumen avulla Kangas on kuntouttanut lukuisia jalkavaivoista kärsineitä hevosia, joita ammattivalmentajat ympäri Suomea ovat lähettäneet hänen tallilleen. Lapin shamaani Jouko Kankaasta tuli joskus 1980- ja 1990-lukujen taitteessa – sattumien kautta. Ensin Kangas teki vaihtokauppaa orimattilalaisen raviohjastajan ja -valmentajan Tapio Perttusen kanssa: Kangas lähetti talvella hevosiaan Perttuselle treeneihin ja Perttunen hänelle. Kangas teetätti Perttusen hevosilla lumiharjoituksia. –Tapion Suvin-Sälli oli täällä reeneissä kaikki talvet, Kangas kertoo. Sitten eläinlääkäri Antero Tupamäki Laukaasta alkoi suositella klinikallaan Kankaan tallia jalkavaivaisten hevosten jatkokuntoutuspaikaksi. Sana kiiri, ja hevosia alkoi putkahdella Kankaan tallille talvisin kaikkialta Suomesta. Kankaan ei tarvinnut mainostaa jalkaparantolaansa missään. –Kymmenkunta vuotta sitten täällä ei ollut koloa tai rakennusta, jossa ei olisi hevosta ollut, Kangas kertoo. Artikkeli jatkuu kuvan alla –Jos mie en olisi ihminen, haluaisin olla ravihevonen. Jouko Kangas seisoo tallissa ja taputtaa Jepulista, kuusivuotiasta suomenhevosta, jolla on takanaan ansiokas voittoputki. Ravihevonen Kangas haluaisi olla siksi, että nykypäivänä moni ravuri viettää todellista luksuselämää. –Aina on joku palvelija vieressä, hän kuvailee. Kangas on kuitenkin ihminen ja hevoshullu sellainen. Maalaistalossa varttunut mies ei ole eläissään hevosetonta päivää nähnyt, eikä aio nähdä tulevaisuudessakaan. –Niin kauan kun käsi liikkuu, meillä on hevosia. Kangas sanoo osaavansa lukea hevosia. Hän näkee aamulla talliin mennessään hevosista heti, miten niiden yö on sujunut. Samoin illalla tallilta pois lähtiessään hän tarkkailee, millä mielin hevoset pilttuisiinsa jäävät. Jos ne jäävät hyvillä mielin, Kangas on tyytyväinen. –Se on palkitseva hetki. Lenkin aikana Kangas seuraa kaiken aikaa, miten hevonen liikkuu. Erityisesti ensimmäiset 300 metriä on oltava tarkkana ja kiinnitettävä huomiota askellukseen. Lähteekö hevonen kävelemään hyvin? Jos ei, mikä jalka on hukassa? Pieniinkin käyntivirheisiin on puututtava heti, sillä pienistä virheistä voi kasvaa myöhemmin suuri vamma. –Jos hevonen ontuu, se ei ole kuin valmentajan heikkoutta, Kangas sanoo. Hevonen on erilainen valmennettava kuin ihmisurheilija, Kangas muistuttaa, sillä hevonen ei voi kertoa valmentajalle tuntemuksistaan. –Sinun pitää lukea se hevosesta itse. Olohuoneen perällä on lasiovinen kaappi, joka on täynnä pokaaleja. Ne kuuluvat Jouko Kankaalle, joka on saavuttanut raviohjastajan urallaan pitkälti yli sata voittoa. Suurimmat voitot ajoittuvat 1980- ja 1990-lukujen vaihteeseen. Kangas lopetti ohjastamisen viime syksynä. Viimeisen kerran hän ajoi kilpaa marraskuussa Rovaniemen raveissa. Ravurina menestystä niittänyt Dresscode jätti niin ikään jäähyväiset kilpauralle, sillä se oli tullut eläkeikään. Kankaan mukaan hevosurheilumaailma on muuttunut hänen ohjastajan ja valmentajan uransa aikana monin tavoin. –Jalostus on mennyt pidemmälle, reenaaminen on mennyt pidemmälle ja raviradat ovat muuttuneet paremmiksi, hän listaa. Jalostuksen vuoksi vauhti raveissa on kasvanut. Tämä puolestaan on aiheuttanut sen, että hevosten pitää nykyisin kestää kovaakin harjoittelua. Siksi varsoja ruvetaan nykyisin ajamaan jo puolitoistavuotiaina. Ennen odotettiin 3–4-vuotiaiksi asti. –Varsoja pitää ajaa paljon, jotta joka paikka kehittyy, Kangas perustelee. –Mitä parempi lihaskunto hevosella on, sitä paremmin paikat kestävät. Tärkeää on kuitenkin tasapaino. Hevosta ei saa väsyttää tai rasittaa liikaa. Tämän Kangas on oppinut vuosikymmenten saatossa. Nuorena hän ajoi hevosia liikaa eikä antanut niille tarpeeksi lepoa. –Paljon on tullut tehtyä virheitä, hän miettii. Jouko Kangas on työskennellyt hevosten kanssa ikänsä, mutta varsinaisen työuransa hän teki poliisina. Hän työskenteli poliisina ensin Kemissä ja Rovaniemellä, mutta vuonna 1979 hän sai paikan Kittilästä ja palasi kotikonnuilleen. –Tulin tähän takaisin ja rakensin reenipaikat. Reenasin työn ohessa, Kangas kertoo. Poliisin työn Kangas joutui jättämään vuonna 2004 lonkkaongelmien vuoksi. Hänelle pantiin lonkkaan keinonivel, eikä hän saanut enää työskennellä hälytystehtävissä. –Kittilä oli siihen aikaan sekapiiri, jossa kaikkien piti tehdä kaikkea. Minulle ei voitu järjestää pelkkää sisätyötä, joten jäin kaksi vuotta etuajassa eläkkeelle. Eläkkeelle jäämisen jälkeen Kangas on voinut keskittyä hevosiin. –Siitä asti olen tehnyt tätä täysipainoisesti. Parhaimmillaan minulla on ollut täällä 20 hevosta reenissä. Nyt hevosia on enää kuusi seitsemän. –Ikä tuopi rajoitteita. Askel lyhenee. Miekin olen jo 66, Kangas sanoo. Kun Jouko Kangas alkoi kiertää raveja 1960-luvulla, ravit olivat tapahtuma, jonne lähdettiin omasta kylästä isolla porukalla. –Meilläkään ei ollut autoa silloin. Sitä kuljettiin toisten hevosmiesten matkassa, Kangas kertoo. –Minä matkustin yleensä hevoskopissa tai kuorma-auton lavalla. Televisiolähetysten vuoksi katsojamäärät raveissa ovat vähentyneet, eikä raveihin kuljeta enää yhteiskyydein. Nykyisin moni katsoo lähetystä kotisohvaltaan. –Se on sama kuin muissakin urheilukilpailuissa: kaiken näkee televisiosta paremmin, Kangas miettii. Yksi kuitenkin yhdistää yhä: vuosittain järjestettävät Kuninkuusravit eli Kunkkarit, joissa suomenhevosoriit ja -tammat kilpailevat ravikuninkaan ja -kuningattaren titteleistä. Kunkkarit ovat suomalaisen hevosurheilun suurin tapahtuma, ja niihin ravikansa osallistuu yhä sankoin joukoin. Tänä vuonna Kuninkuusravit järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Vermon raviradalla Espoossa. Jouko Kangaskin suuntaa puolisonsa kanssa niihin, vaikkei hänen hevosiaan radalla nähdäkään. Mutta onhan vuoden tärkeimmässä ravitapahtumassa toki oltava mukana. Kunkkareissa juhlitaan 110-vuotiasta suomenhevosta. Jouko Kankaassa suomenhevonen herättää lämpimiä tunteita. Se ei ole yhtä nopea kuin lämminverinen, mutta se on nöyrä ja monipuolinen eläin, jota käytetään paitsi ravi- myös vaellus- ja terapiahevosena. –Lämpöset ovat juoksijoita, mutta suomenhevonen on suomalaiselle jotenkin läheisempi, Kangas pohtii. –Ainakin minussa se herättää paljon enempi tunteita kuin lämpönen. Syntynyt vuonna 1951 Kittilässä. Asuu vaimonsa kanssa Kittilän Kaukosessa. Työskenteli poliisina vuosina 1973–2004. Omistaa hevostallin ja toimii ravihevosten valmentajana. Valittiin viime vuonna Lapin ravigaalassa vuoden valmentajaksi. "Jos hevonen ontuu, se ei ole kuin valmentajan heikkoutta." Jouko Kangas