Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

RMJ-juhannusfestivaali ruuhkitta alkuun – espoolaiset Jenni ja Pia: ”Kyllä, koko kolmen päivän setti juhlitaan”

Espoolaisten siskosten Jenni Peräjoen ja Pia Peräjoen arvion mukaan juhannusjuhlan ennakkoasetukset olivat torstaina Raumalla kohdallaan. He saapuivat ensimmäisten joukossa telttansa kanssa RMJ 2019 -festivaalin telttailualueelle Otanlahden rantamaisemaan. Kahden vuosikymmen ajan juhlittu RMJ käynnistyi torstaina leppoisassa, jopa rauhallisessa tunnelmassa. Menneiden vuosien tapaista ruuhkaa tai jonotusta ei kulkuväylillä, porteilla tai majoitusalueilla ilmennyt. Järjestäjän Nelonen Media Liven odotuksena on kuitenkin 26 000-30 000 juhlijaa. Jenni Peräjoki kertoo juhlineensa kolme vuotta sitten RMJ-juhannusta ja muistot ovat positiiviset. Hyvät juhlat ja esiintyjävalikoima ovat luvassa tänäkin vuonna. RMJ-festivaalille lähti mukaan ensikertalaisena sisar Pia. He olivat varanneet liput jo tammikuussa kolmelle päivälle eli juhlaa on tiedossa koko rahan edestä. Rauma oli juhannusfestivaaleista lähimpänä pääkaupunkiseutua, joka tyhjenee ja on hiljainen juhlapyhien ajan. – Jokaiselle päivälle on tiedossa jotakin, hyviå esiintyjiä. Erityisesti odotamme Pikku G:tä, Eveliinaa ja Movetronia, Jenni Peräjoki listasi. – Olisi nyt vielä Cheek tullut, sitten olisi ollut hyvä, Pia Peräjoki lisäsi. Heidän mielestä RMJ:n lipunhinnat ja olot ovat kohdallaan. Kuluvan kesän aikana heidän suunnitelmissa on vierailu Tampereella Blockfest -festivaalilla elokuussa. RMJ:n pääareenalla aurinkotuoleissa juhannustunnelmia lämmittelivät Niko Rajainmäki Ulvilasta ja Henrik Salo Raumalta. Ei ollut ruuhkaa baaritarjoilussakaan, eikä jonottamisen vaivaa. Hyvä esiintyjäkaarti ja mainio kesäsää saivat heidät lähtemaan RMJ-juhliin. Varmuudeksi he olivat lunastaneet vain aloituspäivän lipun. Juhannusohjelman tulevina päivinä ratkaisevat säätila ja fiilikset. Torstain ohjelmassa heidän mieleen olivat erityisesti Pyhimys ja DJ Orion. – Hyviä ovat muutkin, he kiittelivat RMJ-ohjelmistoa.