Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porin alijäämäisestä taloudesta äänestettiin kaupunginhallituksessa – kokoomus jäi yksin

Porin kaupunginhallitus äänesti maanantain kokouksessaan ensi vuoden talousarvion kehyksistä. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen (sd.) esityksen mukaan Pori tekisi ensi vuonna 3,3 miljoonaa euroa tappiota. Kaupunginhallituksessa kokoomuslaiset esittivät, että taloutta tasapainotettaisiin ja asia lähetettäisiin uudelleen valmisteltavaksi. Sdp:n Esa J. Wahlman tuki kaupunginjohtajan ehdotusta ja asiasta äänestettiin. Kokoomuslaiset hävisivät äänin 9 - 2. Porin talous on viime aikoina ollut koetuksella. Kuluvana vuonna Pori on tekemässä tappiota 15,5 miljoonaa euroa ja viime vuonna takkiin tuli 13,7 miljoonaa euroa. Luukkonen on aikaisemmin sanonut, että seuraavan kerran ylijäämäiseen tulokseen päästään vuonna 2022. Kokoomuksen Satu Hatanpää sanoo tiedotteessa, että kaupungin taseeseen kertyneeseen ylijäämään ei pidä tuudittautua, sillä täällä vauhdilla se on muutamassa vuodessa syöty. – Veronkorotukset eivät ole ratkaisu tasapainottaa taloutta, rakenteisiin on uskallettava puuttua, Hatanpää sanoo. Uutista täydennetty Hatanpään sitaatilla.