Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Lasten ja nuorten Pori on pelkkä vitsi – Jos ei olisi omistusasuntoa, lähtisin perheineni tästä lapsiystävällisenä itseään mainostavasta kaupungista

Ihanaa Anna Aubert, että otit puheeksi isien osallistumisen synnytyksiin (SK 23.5.). Tärkeä asia! Isättömiä lapsia on nyt jo liikaa, eikä tämä synnytyksistä rajaaminen ainakaan paranna tilannetta. Tiina Rinne (SK 25.5.), ehdottamasi kuntaveron korotus kirpaisee lähes jokaista kuntalaista, ei ainoastaan kokoomusta tai muita oppositiota äänestäviä kuntalaisia. Ei nyt näivetetä loppuakin vetovoimaa näivettämällä koulut, Sinfonietta, urheiluhankkeet. Nostetaan veroäyriä ja jaetaan näin kipu kantokyvyn mukaan meille kaikille. Jos ei olisi omistusasuntoa, lähtisin perheineni tästä lapsiystävällisenä itseään mainostavasta kaupungista. Ei täältä kukaan osta asuntoa, joka 10 vuotta sitten ostettiin lähikoulun läheltä. Nyt koronan varjolla "säästetään" kouluista. Aikaisemmin "karsittiin" kouluista. Hävetkää Porin päättäjät, viette niiltä, jotka tätä horjuvaa puljua pystyssä pitää. Olkaa korjaamatta Enäjärven koulua, ostakaa mieluummin Yyterin rapistunut kahvila, siitähän lapsille iloa riittää. Kaupunki toimii törkeästi kouluasiassa. Luuletteko tosiaan, että suostumme tähän? Miksi lapsiltamme viedään koronan varjolla koko ajan? Yhtään koululuokkaa eikä lasta tarvitse enää kuljettaa Noormarkun yhtenäiskouluun, jonne vaivihkaa kasataan Pohjois-Poriinkin suunniteltua koulua suurempaa jättikoulua. Meillä täällä Söörmarkussa on hyvä koulu, eikä täältä lapset mihinkään ole loppumassa, päinvastoin. Lasten ja nuorten Pori on pelkkä vitsi. Miten Poriin liitetyn kunnan keskustaan mahtuisi edelleen lähekkäin kaksi koulua, mutta kaupungin ydinkeskustaan ei kahta lukiota? Jokin ei nyt tässä yhtälössä täsmää. Matemaatikko Onko suurlukiovimma keino katkaista musiikkiluokkaperinne Cygnaeuksen ja Psyllin välillä? Palmgrenin sijainti helpottaa yhteistyötä. Entä kuka vanhempi haluaa lapsensa jättiyläkouluun satojen samanikäisten kanssa, kun inhimillisempi vaihtoehto on abit koulun vanhimpina? Suuri osa Psyllin luokista on lukiokäyttöön liian pieniä ja kotitalousluokat on vasta remontoitu. Yläkoululla ja lukiolla on yhteisiä opettajia. Vaikka ryhmiä yhdistettäisiin, virassa olevien opettajien minimipalkka on maksettava. Millä matematiikalla tulisi säästöjä? Jo kolme lukiota on lakkautettu Porissa – jo riittää. Suurlukiossa varsinkin sosiaalisissa tilanteissa varautuneet oppilaat jäävät massan jalkoihin ja syrjäytymisen riski kasvaa. Opojen paineista puhumattakaan. Nykyisissä lukioissa on jo nyt kattava kurssitarjotin, joten siihen on turha vedota. Lapset, vanhukset ja sivistys kaikkinensa on leikkauslistalla, kun Porin taloutta nuijitaan kuntoon. Näistä kohteista on niin helppo säästää. Vahvoja etujärjestöjä ei ole puolustamassa heitä. Luukkonen ja kumppanit jyrää kaikki heikoimmat jalkoihinsa. Muitakin, paljon järkevämpiä säästökohteita löytyisi, mutta niihin ei haluta kajota, kun isot pojat nostais siitä metelin. Kiitos Harri Vallin asiallisesta kirjoituksesta Porin nurmialueiden hoidosta (SK 24.5.). Nämä hoitokokeilussa olevat alueet muuttuisivat kukkaniityiksi parissa vuodessa, jos kaupunki käyttäisi edes hieman rahaa niittykasvien kylvämiseen. Hoitokokeilulla säästetyillä euroilla voisi sitten taas kylvää uusien kokeiluun liitettävien alueiden nurmikot. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.