Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Vili Sopanen ei jatka Lukossa: ”Teki kaikkensa fyysisellä puolella”

Helmikuussa 2019 kahden vuoden sopimuksella Lukkoon siirtyneen 32-vuotiaan laitahyökkääjän ja seuran sopimus on purettu tulevasta kaudesta. – Erinomaisessa yhteisymmärryksessä purimme sopimuksen ja kiitämme Viliä tästä ajasta, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoo seuran tiedotteessa. Sahlstedtin mukaan Sopanen harjoitteli viime kesänä itsensä testitulosten perusteella kovempaan kuntoon kuin koskaan. – Hän oikeasti teki kaikkensa fyysisellä puolella ja oli hyvä esimerkki nuorille pelaajille siitä, mitä huippu-urheilijan arki on. Sinällään kaikki meni hyvin, mutta rooli ei vain kohdannut. Sopaselle ei tiedotteen mukaan jäänyt mitään hampaankoloon: – Joskus asiat eivät mene niin kuin on suunniteltu. Olin ennen loukkaantumistani todella hyvässä kunnossa, mutta en saanut roolia, jota tulin hakemaan. Seurajohto oli kanssani samaa mieltä, että paras ratkaisu molemmille osapuolille on purkaa sopimus ensi kauden osalta. Liigan runkosarjassa 547 ottelussa tehot 149+213=362 tehneen Sopasen saldo päättyneellä kaudella oli 21 ottelua ja pisteet 2+4=6. – Lukko on hieno seura, ja organisaatio toimii ammattimaisesti. Kiitän pelaajia ja muuta henkilökuntaa ajasta täällä. Jatkan hyvillä mielin eteenpäin, Sopanen linjaa.