Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kuka jatkossa saa Porin bussien lipputulot – kaupunki pohtii joukkoliikenteen vaihtoehtoja

Porin aikoo selvittää joukkoliikenteen järjestämisvaihtoehtoja. On todennäköistä, että esille nousevissa vaihtoehdoissa tärkein ratkaisu on siirtyminen Porissa käytössä olevasta joukkoliikenteen nettomallista bruttomalliin. Porin joukkoliikenne ei ole rahasampo, koska kaupunki haluaa ulottaa liikenteen myös kannattamattomille linjoille. Kaupungin suurimman liikennepaketin kilpailutuksessa ei muita tarjoajia olekaan näkynyt. Kannattamattomien linjojen takia Porin Linjat Oy:n tilinpäätös voi jäädä tappiolliseksi. Nykyisessä nettomallissa kaupunki suunnittelee aikataulut ja reitit, mutta ostaa liikenteen liikenteenharjoittajalta eli esimerkiksi kaupunkiomisteiselta Porin Linjat Oy:ltä. Porin Linjat pitää matkalipputulot, mutta kantaa lipputuloriskin. Nettomalli kannustaa liikenteenharjoittajaa hyvään asiakaspalveluun, koska matkustajien määrä vaikuttaa tuloihin. Lippujen hinnat määrittelee Porin kaupunki. Bruttomallia käyttävät pääsääntöisesti suuret kaupunkiseudut. Bruttomallissa kaupunki ostaa suunnittelemansa liikenteen kilpailutuksen jälkeen, mutta pitää lipputulot. Bruttomalli vaatii enemmän kaupungin omaa henkilökuntaa liikenteen suunniteluun ja rahaliikenteen hoitamiseen. Tavalliselle matkustajalle lippuhinnat eivät todennäköisesti nousisi eivätkä reitit oleellisesti vähenisi, sillä kaupunki haluaa, että mahdollisimman moni käyttäisi ekologisistakin syistä busseja. Bruttomalli on sisällöltään varsin selkeä tilaaja-tuottajamalli. Pori on jo jonkin aikaa ostanut joukkoliikennettä omalta yhtiöltään ilman kilpailutusta. Tämä sisäisen oston käyttäminen tarkoittaa sitä, ettei Porin Linjat voi osallistua tarjouksillaan sellaisten linjojen kilpailutukseen, jotka kaupunki päättää kilpailuttaa. Nyt tehtävässä selvityksessä pohdittavaksi tulee, millaisella mallilla Porin kaupunki jatkossa järjestää kilpailutuksen. Kaupunki päättää kilpailutettavat reitit ja kalustovaatimukset. Jos kaupunki haluaisi pilkkoa kilpailutuksessa pelkästään kannattavia reittejä omaan pakettiinsa, saisi se todennäköisesti tarjoajiksi muitakin yrityksiä kuin oman Porin Linjat. Tarjouskilpailussa voidaan käyttää myös kiinteää hinnoittelua, jossa joukkoliikenteestä tai sen osasta annetaan urakkahinta, ja liikennöitsijä kuvaa tarjouksessaan, mitä hän on tällä summalla valmis tuottamaan. Porin kaupunki ja sen joukkoliikennejaosto toimivat perinteisesti eli suunnittelevat reitit, aikataulut ja päättävät lippuhinnoista. Porin kaupungin luottamuselinten päätettäväksi voi nousta tulevaisuudessa se, että liikennöitsijä saa enemmän vapauksia reittiensä ja aikataulujen suunnitteluun. Kaupunki voi tahtoessaan laittaa myös kalustovaatimukset kokonaan uuteen kuosiin. Jos kaupunki haluaa, että sen ostamassa liikenteessä käytetään biokaasulla toimivia busseja, voidaan ehto sisällyttää kilpailutukseen. Joukkoliikenteeseen on muitakin mahdollisuuksia kuin bussi- tai tilataksiliikenne. Esille on noussut rautatievaunuliikenne Porin keskustassa tai kiskobussiliikenne Tampereen-radalla. Tällä hetkellä ajatus rautatievaunuliikenteestä on todennäköisesti haudattu, koska matkustajille edullisen Porin keskustan citybussiliikenne on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. VR puolestaan ei ole innostunut kiskobussiliikenteestä, koska sitä pidetään kannattamattomana. Porin Linjat Oy on Porin kaupungin omistama linja-autoyhtiö, jonka busseilla matkustaa vuosittain noin 1,7 miljoonaa henkilöä. Porin Linjat Oy hoitaa lähes koko Porin paikallisliikenteen; Sundell (Ruosniemen Linja-Auto Oy), Porin Linjuriauto Oy (Satabus Oy), Satakunnan Palvelutaksi Oy sekä Lyttylän Liikenne ajavat muutamaa linjaa.