Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Koronaviruksen uhriluku on jo yli 300 – Filippiineillä menehtyi ensimmäinen tartunnan saanut Kiinan ulkopuolella

Kiinassa koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten määrä on tällä hetkellä ainakin 304, kertovat maan viranomaiset uutistoimisto AFP:n mukaan. Varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaan muun muassa uutistoimisto AFP kertoi, että Filippiineillä on menehtynyt ensimmäinen koronavirukseen sairastunut henkilö Kiinan ulkopuolella. Uhriluku on noussut lyhyen ajan sisällä 45 uudella tapauksella, sillä vielä eilen lauantaina luku oli 259. Myös tartuntatapaukset ovat kasvaneet nopeasti. Uusia koronavirustartuntoja on todettu yli 1 900. Kaiken kaikkiaan koronavirukseen sairastuneita on tällä hetkellä ainakin 14 400. CNN sai käsiinsä harvinaista videokuvaa suljetusta Wuhanin kaupungista. Viranomaiset kaupunkiin matkustaneelle kameraryhmälle: ”Lopettakaa kuvaaminen”. CNN CNN sai käsiinsä harvinaista videokuvaa suljetusta Wuhanin kaupungista. Viranomaiset kaupunkiin matkustaneelle kameraryhmälle: ”Lopettakaa kuvaaminen”.