Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Joel Armia palasi kaukaloon ja maalintekijätilastoon – myös Erik Haula taas pelikunnossa

Joel Armian maali ei auttanut Montreal Canadiensia voittoon San Jose Sharksista. San Jose haki Montrealista 4–2-vierasvoiton. Porilainen oli pienen vamman takia muutaman pelin sivussa. Tauko ei kuitenkaan vienyt tehoja. Armian kauden viides maali syntyi aivan toisen erän lopussa, kun hän ohjasi Max Domin tarjoilun maaliin. Osuma toi Montrealin kahden maalin päähän, mutta päätöserä oli maaliton. Pekka Rinne pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä Nashville Predatorsin jättäessä Minnesota Wildin jalkoihinsa. Rinne pysäytti 26 laukausta Nashvillen vakuuttavassa 4–0-voitossa. Miikka Salomäki teki ottelun avausmaalin, kun toista erää oli takana vain 37 sekuntia. Colton Sissonsin näppärä jättö petasi Salomäelle hyvän vetopaikan, ja suomalaishyökkääjän rannelaukaus painui verkkoon. Maali oli vaihtelevasti peliaikaa saaneelle Salomäelle kauden ensimmäinen ja NHL-uran yhdestoista. Rinteen uran 56:s nollapeli merkitsee sitä, että hän on enää yhden nollapelin päässä noususta 20 parhaan joukkoon NHL:n kaikkien aikojen tilastossa. Nashville on NHL:n länsilohkossa neljäntenä, Minnesota jatkaa hännänhuippuna. Barkovilla jo 0+12 Aleksander Barkovilla oli neljän syöttöpisteen ilta Florida Panthersin hävitessä voittolaukauksilla Calgary Flamesin vieraana 5–6. Floridan kapteeni Barkov ei ole vieläkään avannut kauden maalitiliään, mutta syöttöpisteitä hänellä on jo 12. Calgaryä vastaan Barkov oli mukana yhtä lukuun ottamatta kaikissa joukkueensa maaleissa. Voittolaukauskisassa suomalainen epäonnistui. Aho osui Carolinan tappiossa Sebastian Aho onnistui maalinteossa, vaikka hänen joukkueensa Carolina Hurricanes koki jatkoaikatappion Columbus Blue Jacketsille. Columbus voitti kotonaan 4–3. Carolinan hyökkäyspelin sielu Aho iski kauden kolmannen maalinsa avauserän lopussa ja vei Carolinan 3–1-johtoon. Suomalainen ohjasi maalin edestä Brett Pescen laukauksen Columbus-vahti Joonas Korpisalon jalkojen välistä sisään. Columbus tuli kuitenkin toisessa erässä kahden maalin takaa tasoihin, ja Cam Atkinson teki kotijoukkueen voittomaalin jatkoajalla Pierre-Luc Duboisin poikittaissyötöstä. Korpisalo torjui Columbuksen maalilla 21 kertaa. Carolinan kokoonpanossa oli myös suomalaishyökkääjä Erik Haula , joka loukkaantui viime viikonloppuna mutta on toipunut taas pelikuntoon. Carolina aloitti kauden sähäkästi viidellä voitolla, mutta on sen jälkeen hävinnyt neljä viidestä ottelustaan, joista nyt kolme perättäin. Hurricanes on kuitenkin yhä neljäntenä itälohkossa. Rangers voitti, Kakolla nihkeää Itälohkon ja koko NHL:n kärkijoukkue Buffalo Sabres koki selvän 2–6-tappion New York Rangersin vieraana. Rangers sai viiden ottelun tappioputkensa poikki. Rangersin suomalaisnuorukainen Kaapo Kakko ei päässyt tehoille. Kakko oli kentällä molempien Buffalon maalien aikana, joten hän sai ottelusta saldoksi miinus kaksi. Buffalon Marco Scandellan maali syntyi, kun Kakon purkuyritys päätyi Scandellan lapaan. Ryan Strome teki Rangersille kaksi maalia. Kakko on koonnut kahdeksassa pelissä tehot 1+1. Rasmus Ristolainen pelasi Buffalon puolustuksessa 25 minuuttia. Buffalo piti itälohkon kärkipaikkansa, kun lohkokakkosena oleva Washington Capitals hävisi länsilohkoa johtavalle Edmonton Oilersille vieraissa 3–4. Mikko Koskinen torjui Edmontonin maalilla 25 laukausta.