Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kysely: Yli puolet suomalaisista on vähentänyt kuluttamistaan – kasvipohjainen maito on tullut yhä useamman kotiin, lomilla nipistetään lentämisestä

Hieman yli puolet suomalaisista on tietoisesti vähentänyt kuluttamistaan ympäristösyistä ja pyrkii tekemään vastuullisia kulutusvalintoja. Osuus on hieman kasvanut vuodesta 2017. Näin kertoo Sitran torstaina julkaistu kyselytutkimus. Kestävien elämäntapojen noudattaminen on tärkeää 78 prosentille suomalaisista, ja noin 70 prosenttia uskoo, että kulutusvalinnoilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillinnässä. Lähes 70 prosenttia kaikista ilmastopäästöistä syntyy kotitalouksien kulutuksesta. Projektijohtaja Markus Terhon mukaan siksi onkin tärkeää, että suomalaiset tiedostavat kulutusvalintojen merkityksen. Samanlainen kysely teetettiin kaksi vuotta sitten. Nyt mittauksessa havaittiin, että kestävät vaihtoehdot ovat kauttaaltaan yleistyneet suomalaisessa arjessa. Esimerkiksi kasvipohjaisia maitotuotteita käyttää 19 prosentin sijaan jo 25 prosenttia suomalaisista. Nykyään jopa 33 prosenttia huomioi ympäristön suunnitellessaan lomaansa, kun aiemmin luku oli 21 prosenttia. – Kotona olevan tavaran ja jätteen syntymisen vähentäminen näkyvät tässä ja muissa hankkeissamme. Minimalismi ja vegaanisuus ovat lisääntyneet, Terho kertoo. Nuorten käytös muuttuu nopeasti Toinen kyselyn päähavainto on, että 18–30-vuotiaat erottuvat selkeästi muista ikäryhmistä. Kaikista vastaajista 35 prosenttia on muuttanut kulutustapojaan ilmastonmuutoksen hillitsemiksi. Nuorista vastaava luku on jopa 47 prosenttia. – Näyttää siltä, että nuorilla tärkeiksi koetut asiat muuttuvat aktiivisesti ja muuttavat arjen käyttäytymistä, Terho sanoo. Suomalaiset ovat myös valmiita maksamaan ympäristöystävällisyydestä. Reilu kolmannes käyttää ympäristöystävällisiä tuotteita ja palveluita, vaikka ne maksaisivat enemmän. Jopa 21 prosenttia kertoo kompensoivansa lentomatkustamisen päästöt. Vastaajista 30 prosenttia myös kertoo aktiivisesti vähentäneensä lentämistä. Näitä ei kysytty vuoden 2017 kyselyssä, joten muutosta kompensointiin ei tiedetä. – Viime kuukausina on ollut puhetta ruotsalaisten kokemasta lentohäpeästä, ja samanlainen ilmiö näkyy Suomessakin, Terho toteaa. Tässäkään kyselyssä ei suomalaisten punaisen lihan vähentäminen. Terhon mukaan muutos näkyy kuitenkin ainakin siinä, että Suomessa ja muissa pohjoismaissa on poikkeuksellisen paljon kasviproteiinituotteita saatavilla, ja niille on kysyntää. Tyytyväisyys yhteydessä Kyselyissä on myös huomattu, että ihmisen tyytyväisyys elämäänsä ja usko vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään ovat yhteydessä toisiinsa. – Kun ensimmäisen kerran teimme tutkimuksen, tuli yllätyksenä löydös, että ne, jotka kokevat elämänsä merkitykselliseksi tai ovat tyytyväisiä elämäänsä, elävät myös kestävällä tavalla. Emme tiedä, onko ihminen ensin tyytyväinen ja sitten toimii kestävästi, vai luovatko kestävät tavat tyytyväisyyttä. Terhon mukaan Sitra on pyrkinyt hankkeissaan muuttamaan puhetapaa teoista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi: ei puhuta luopumisesta, jättämisestä ja hylkäämisestä, vaan uusista mahdollisuuksista. Tänään julkaistu mittaus on Sitran Resurssiviisas kansalainen 2019 -kyselytutkimus. Tutkimukseen vastasi yli 2 000 suomalaista ikähaarukalla 18–79 vuotta. Aineiston keräsi Kantar TNS toukokuun 2019 aikana. Sitra on suomalaista yhteiskunnasta tutkimusta tuottava rahasto.