Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri Eurovaalitulos

Saku Koivu jättää TPS:n kehitysjohtajan tehtävän

Saku Koivu jää sivuun TPS:n kehitysjohtajan tehtävästä toukokuun aikana. Suomen kaikkien aikojen parhaimpiin jääkiekkoilijoihin kuuluva Koivu on ollut HC TPS:n kehitysjohtajana kaksi vuotta. –  Viime aikoina olen alkanut huomata entistä enemmän haasteita ajankäytön suhteen, ja haluan nyt selkeyttää omaa arkitekemistäni, Koivu sanoi turkulaisseuran tiedotteessa. Koivu viittaa muun muassa Turun Ratapiha -hankkeen kiireisiin. Kyseessä on Turkuun suunniteltu valtava elämyskeskus, jonka taustalla Koivu on yhdessä Supercell-kaksikon ja kiekko-TPS:n pääomistajina toimivien Mikko Kodisojan ja Ilkka Paanasen kanssa. Koivu jatkaa nykyisissä rooleissaan TPS:n juniorijääkiekossa. –  Saku Koivu on kahden vuoden aikana saanut valtavasti aikaan. Ymmärrämme ja kunnioitamme Sakun päätöstä. On erittäin hienoa, että Saku jatkaa edelleen junioripuolella nuorten pelaajien mukana, TPS:n toimitusjohtaja Santtu Jokinen sanoi.