Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ikiliikkuja on aina vauhdissa: Eira Ruotsalainen kerää marjat ja käy talvella luistelemassa yksin öisin

Ikiliikkuja on keksitty. Se, tai oikeastaan hän on Eira Ruotsalainen , Porin kymmenennessä kaupunginosassa asuva jumppaohjaaja. Hän on se nainen, joka pomppii hymy huulillaan joka aamu maauimalan pomppulaudalta veteen niin, että vesi pärskähtää. Hän on se nainen, joka nähdään myös joka päivä Porin Metsässä lenkkeilemässä tai talvella hiihtolenkillä. Syksyisin hän marjastaa siellä. – Porin Metsä on toinen kotini, Ruotsalainen sanoo. Eira Ruotsalainen sanoo olleensa pienestä asti liikkeessä. Hän syntyi 70 vuotta sitten seitsemänlapsiseen porilaisperheeseen, ja hiihtäminen sekä kaikenlainen muukin liikunta maistuivat hänelle jo varhain. Ammatikseen Ruotsalainen ei kuitenkaan liikuntaa valinnut, vaan hän opiskeli parturi-kampaajaksi. – Opiskelin samanaikaisesti kolmessa vuodessa sekä parturiksi että kampaajaksi ja kävin koulun lomassa myös töissä. Se oli aikaa, jolloin ei tietenkään ollut vielä kännyköitä, joten pomoni Oili Ristolainen saattoi soittaa minulle koululle, että täällä olisi taas asiakkaita jonoksi asti. Hyppäsin pyörän selkään, poljin vimmatusti töihin, ja jos hyvin kävi, ehdin ehkä vielä iltapäivällä tunniksi koululle. Ruotsalainen ihmettelee, ettei koulussa käsketty hänen lopettaa tuollaista säntäilyä. Niinpä hän valmistui koulusta ja saattoi paremmin keskittyä työntekoon. Työputkea kesti kuusi vuotta, mutta sitten työnteon ja lapsiperheen arjen yhdistäminen alkoi käydä hankalaksi. Eira Ruotsalainen sai puolisonsa Raimon kanssa kahdeksan lasta. Ensimmäinen heistä syntyi, kun Ruotsalainen oli 20-vuotias. Myös aviomies Raimo teki pitkiä työpäiviä hautakiviverstaalla. – Kun lapsia oli jo monta, ehdin Oilia auttelemaan enää pahimpina kiireaikoina, lähinnä lauantaisin, Ruotsalainen muistelee. Nyt Ruotsalainen ei ole leikannut hiuksia enää ammatikseen moneen vuoteen, mutta päiden kynimistä riittää ihan omasta takaa: 8 lapsen lisäksi Ruotsalaiselle on siunaantunut 14 lastenlasta, joiden hiukset hän saa pitää siisteinä. Lisäksi kutrinsa saavat toisiaan kuosiin myös jotkut tuttavat. Eira Ruotsalainen ehtiliikkua myös niinä vuosina, kun perhe kasvoi. – Meillä oli niin fiksuja lapsia, että he pärjäsivät kotona keskenään sen ajan, kun kävin vetämässä Porin Pyrinnön jumppia kahdesti viikossa. Niillä keikoilla meni aina koko ilta, Eira Ruotsalainen muistelee hymyillen. Hän muistaa myös repineensä lapsiaan puolipakolla hiihtoladulle. Lapset lähtivät, mutta hiihtivät raivon vallassa niin lujaa, että tulivat äitiään jo ladulla vastaan, kun tämä oli vasta matkalla menosuuntaan. Yksikään lapsista ei ole Eira Ruotsalainen käsityksen mukaan juuri hiihtänyt aikuisena vapaaehtoisesti, vaikka he ovat liikunnallisesti lahjakkaita. Moni heistä on pärjännyt myös urheilukilpailuissa. Eira Ruotsalainen itse ei ole pyrkinyt täyttämään palkintokaappia. Hän ei ole kilpailija, vaan innokas kuntoilija. – Muutaman kerran olen kyllä ollut palkintosijoilla, kun Käppärän koulun liikunnanopettajat ovat luulleet minua koulun hiihtokilpailujen tiimellyksessä oppilaakseen, pienikokoinen nainen naureskelee. Tätä nykyä liikunta ja monenlainen muu touhu täyttävät Eira Ruotsalaisen päivät. Hän käy joka ikinen aamu ensiksi uimassa ja sitten lenkillä Porin Metsässä. Talvisin hän hiihtää ja luistelee. Muutaman kerran viikossa Ruotsalainen saa lenkille mukaansa miesköörin. Hän vetää myös keppi-, tuoli-, vesijumppa- ja askarteluryhmiä. Ruotsalainen on kuulunut parhaimmillaan viiteen eri yhdistykseen, joiden nimissä hän on vetänyt eri harrastusryhmiä. Enää yhdistyksiä on "vain" neljä, sillä isovanhempien yhdistys lopetti Ruotsalaisen harmiksi toimintansa. Sen yhdistyksen toiminnan kautta tutuksi tuli satapäinen joukko porilaislapsia, joille isovanhemmat vetivät talvi toisensa jälkeen luistelukouluja. Luistelu on myös Eira Ruotsalaiselle itselleen rakas harrastus. Hän myöntää suhtautuneensa ensiksi epäilevästi Liisantorin tekojäähän, mutta nyt hän on ihastunut siihen. Ruotsalainen käy talvisin siellä luistelemassa öisin, kun jäällä ei ole muita. Se, että valot on jo tuolloin sammutettu, ei haittaa häntä yhtään. Päin vastoin, hämärässä luistelu on ihanaa, ja jää tuntuu tuolloin aivan omalta. Ruotsalaista harmittaa, kun sinne joskus harvoin änkeää joku muu samaan aikaan. – Lapset ovat kyllä huolissaan, että mitä, jos kaadun siellä jäällä yksin luistellessani. Kyllä siellä keskustassa poliisiautoja sen verran usein liikkuu, että kyllä ne minutkin huomaavat, Ruotsalainen luottaa. Syksy on Eira Ruotsalaiselle tavallistakin toimeliaampaa aikaa, sillä liikunnan lisäksi hän kerää satoja litroja marjoja ja viipaloi pihansa omenapuiden satoa: hän kuivaa omenasiivut ja saa niistä pussitolkulla naposteltavaa talven varalle. Osan marjoista hän myy, mutta lopuista hän keittää kymmeniä litroja mehua, joita hän sitten juottaa jumpparyhmiensä jäsenille sekä lapsenlapsilleen. Paikoilleen Ruotsalainen ei osaa pysähtyä, eikä hän jaksa ruveta nillittämään yksityiskohdista. – En tiedä, miksi olen tällainen. Olen nauttinut menemisestä ja liikunnasta aina. Onneksi olen pysynyt myös aina terveenä, minulla ei ole minkäänlaista lääkitystä. Eira Ruotsalainen ihailee esimerkiksi 93-vuotiasta, edelleen täydessä iskussa olevaa Aira Samulinia . Hän pitää tätä oivallisena esimerkkinä liikunnan hyvää tekevästä vaikutuksesta. – Paikoilleen ei saa jäädä! Mitään sellaista syytä ei ole, ettei voisi liikkua edes vähän, Ruotsalainen painottaa. "Muutaman kerran olen ollut palkintosijoilla, kun Käppärän koulun liikunnanopettajat ovat luulleet minua oppilaakseen. Eläkeläinen, jumppaohjaaja. Täytti toukokuussa 70 vuotta. 8 lapsen äiti, 14 lapsenlapsen mummu. Ollut leskenä 6 vuotta. Harrastaa liikuntaa joka päivä ja vetää lukuisia liikunta- ja käsityöryhmiä. Kykenee vetämään viikoittain useita eri jumpparyhmiä, sillä ei tarvitse aikaa jumppaohjelmien suunnitteluun. Vetää kaikki jumpat spontaanisti. "Ideoita kyllä riittää vaikka muille jakaa!" On ollut jazzeilla vapaaehtoistyöntekijänä vuosia. "Asuimme takavuosina Tiilimäellä Kankaan pariskunnan naapurissa. Oli eksoottista, kun heillä alkoi käydä kylässä ulkomaalaisia esiintyjiä. Alkuvuosina jazzit näyttäytyivät resupekkojen juhlana, nykyään festivaalit ovat tilaisuus, jonne hienot ihmiset tulevat näyttäytymään."