Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pesäkarhut pilasi Nalle Viljasen juhlapelin: ”Kovimmissa paikoissa joukkue oli kova”

Jyväskylän Kirittärien pelinjohtaja Nalle Viljanen vietti keskiviikkona juhlia. Hän oli johti peliä naisten Superpesiksessä 500. kerran, kun Pesäkarhut vieraili Jyväskylässä. Porilaisten osittain epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi pilata entisen pelinjohtajansa juhlat, ja siinä joukkue myös mainiolla tavalla onnistui. Ottelu päättyi 0–1 (2–2, 5–8). Tulos ei nostanut porilaisia Lapuan Virkiän ohi sarjakärkeen, mutta kolmantena majaileva Kirittäret on jo mukavat kuusi pistettä Pesäkarhuja perässä. – Emme me Nallen juhlia erityisellä innolla halunneet pilata, mutta pelin halusimme tietysti voittaa, Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund totesi. – Tämä oli meille todella iso voitto, eikä se tullut ihan helpoimmalla tavalla. Kaiken kaikkiaan peli oli erikoinen, eikä kumpikaan joukkue ollut siinä parhaimmillaan. Vaihtopelaaminen toimi, kotiuttaminen ei Joukkueiden kärjet saivat luotua ottelussa hyvin tilannetta, mutta kotiuttaminen ei sujunut kummaltakaan ryhmältä erityisen hyvin. Molemmat joukkueet antoivat toisilleen avausjaksolla yhden vapaataipaleen, ja toisella jaksolla yksi juoksu lahjoitettiin kilpakumppanille harhaheitolla. Iso osuus juoksuista tuli pienten virheiden jälkeen. – Ottelu oli hermostunut. Pallot pomppivat molemmilla joukkueilla räpylöissä normaalia enemmän, ja kotiutusyritykset jäivät vähän vajaiksi. Merkkilyönnitkään eivät kotiutuksissa pudonneet kauhean usein väliin, Österlund analysoi. Jos kotiutuksessa oli omat ongelmansa, tilannetta Pesäkarhut pystyi rakentamaan läpi taiston kiitettävästi. Yhden tuonut Henna Juka ja kolme juoksua tuonut Milla Lindström pääsivät hyvin kentälle. Kaksi juoksua tuonut ja 7/8 kärkilyönnissään onnistunut Emilia Itävalo , sekä 2 lyönyt ja tuonut Susanne Ojaniemi olivat vaihtajina iskussa. 1+1/2 kamppailussa iskenyt Emilia Linna täydensi kokonaisuuden. – Vaihtopelaaminen oli joukkueelta äärimmäisen hyvää. Avausjakson viimeisen tasoittavalla pystyimme myös pitämään Kirittärien palottoman ajolähdön ilman tulosta. Se oli tosi iso suoritus joukkueelta. Kovimmissa paikoissa joukkue oli kova, Österlund painotti.