Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Korona-aika tarjoaa valmentajille uusia avaimia vaihtoruljanssiin: ”Viiden pelaajan vaihdolla pystyy tekemään niin ison muutoksen, että se sekoittaa pelejä”

Valmentajilla on takataskuissaan jokerikortteja ensi viikolla alkavalle miesten jalkapalloliigan kaudelle: mahdollisuus tehdä otteluissa viisi pelaajavaihtoa normaalin kolmen sijasta. Jalkapallon säännöistä päättävä IFAB teki vaihtoja koskevan väliaikaisen sääntömuutoksen toukokuussa, ja se on käytössä esimerkiksi Englannin Valioliigassa. Muutoksen syyt löytyvät koronaviruspandemiasta, joka pysäytti meneillään olevat kaudet tai siirsi niiden alkua reilusti. Monissa maissa kaudet jatkuivat pienellä joukkueharjoitusten määrällä, ja lisäksi ottelutahti on tiivis. Loukkaantumisriskin uskotaan olevan normaalia suurempi, joten pelaajien kuormaa yritetään pienentää lisäämällä vaihtojen mahdollisuutta. Esimerkiksi Saksan Bundesliigassa loukkaantumisten määrä oli normaalia suurempi sarjan palattua toukokuussa koronavirustauolta. Kaikki eivät kuitenkaan pidä uudistusta tarpeellisena Suomen miesten liigassa, jonka kausi käynnistyy 1. heinäkuuta. –  Mielestäni viiden pelaajan vaihto-oikeus on täällä turha, kun on kuitenkin ollut kuukausi aikaa valmistautua ja sitä ennenkin on pystynyt harjoittelemaan, sanoo SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara . Viime kaudella KuPSin mestariksi luotsannut Honkavaara sanoo ymmärtävänsä tarpeen lisävaihdoille sarjoissa, joissa joukkueharjoittelu jäi hyvin vähiin ennen pelejä. –  Viiden pelaajan vaihdolla pystyy tekemään niin ison muutoksen, että se sekoittaa pelejä, hän toteaa. Uudistus voimassa valtakunnallisissa sarjoissa Suomessa kokoontumisrajoitukset höllentyivät niin, että varsinaiset joukkueharjoitukset ovat olleet mahdollisia kesäkuun alusta. Sitä ennen liigajoukkueet hakivat tuntumaa pienryhmäharjoituksilla. Suomen Palloliitto on linjannut, että muutos on kaudella 2020 voimassa kaikissa valtakunnallisissa sarjoissa sekä kilpailuissa, joissa joukkueella on normaalisti kolmen pelaajan vaihto-oikeus ottelussa. Ylimääräisiä vaihtoja on siis jo nähty esimerkiksi Suomen cupissa ja naisten pääsarjassa eli Kansallisessa liigassa. Hongan päävalmentaja Vesa Vasara pitää tilapäismuutosta hyvänä asiana koronaviruksen myllertämässä jalkapallossa. Hän uskoo lisävaihtojen pienentävän loukkaantumisriskiä. –  Ottelurytmi on kauden aikana aika tiivis. Mielestäni päätös on kansainvälisestikin ihan järkevä. Vasara myöntää, että muutos voi tuoda peleihin "lisää sekavuutta", jos molemmat joukkueet vaihtavat viisi pelaajaa ottelun aikana. Vaihtouudistuksessa on rajaus, jonka mukaan kumpikin joukkue voi tehdä vaihtoja kolmella eri kerralla ja lisäksi tauolla. Ei siis ole mahdollista, että valmentaja tekee viisi vaihtoa vaihtamalla kerrallaan aina yhden pelaajan. –  On varmasti järkevää, ettei vaihtojen kautta pysty rikkomaan ottelun rytmiä täysin, Vasara sanoo. Kuka muutoksesta hyötyy eniten? Äkkiseltään voisi ajatella, että mahdollisuus ylimääräisiin vaihtoihin hyödyttää eniten valmiiksi vahvoja joukkueita. Niillä riittää runsaasti laatua myös avauskokoonpanojen ulkopuolella. Ohuella rungolla toimiville joukkueille saattaa toisaalta olla suuri apu, jos kuormitusta vähentämällä avainpelaajia säästyy esimerkiksi lihasvammoilta. –  Kokonaiskuormituksen kontrollointi vaikuttaa loukkaantumisriskiin. Muutoksella pystymme vähän helpommin jakamaan pelaajien minuutteja ja rasitusta, Vasara tiivistää.