Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Arvostamisen vaikeus – vertaamisesta ei ole oman arvon mittariksi

Tapasin aamulenkillä syvällisen rouvan, joka vie kahdesti päivässä tuttavaperheen koiraa ulos. – Kunpa ihmiset ymmärtäisivät, miten viisaita eläimet ovat, rouva jutteli. Toiveeseen oli helppo yhtyä. En silti usko, että portti eläinten suurempaan arvostukseen kulkee yksin sen kautta, että kohotetaan eläinten arvoa. Pulma on toisaalla. Jos sanon, että olet viisas, arvokas ja ainutlaatuinen, tunnistatko itsesi kuvauksesta? Elämäntapamme ei auta meitä kohtaamaan itseämme kuuntelevalta ja arvostavalta pohjalta. Kärsivälliseltä ja lempeältä positiivisen yllättymisen pohjalta. Ihmisen potentiaali nousee arvostettavaksi usein vasta tekemisen kautta. Kun on näytetty toteen, että potentiaalia ylipäätään on. Sitä vasten ei ole kummallista, jos on hieman sokea vaikkapa luontokappaleiden arvolle ympärillään. Ainakin ennen kuin hyöty on selkeästi osoitettu. Filosofi Esa Saarista siteeraten on kuitenkin helppo ymmärtää, että ihmisissä on paljon enemmän kuin päällepäin näkyy. Että ihminen pystyy joka mielessä parempaan kuin mitä jollain hetkellä on nähtävissä. Helposti lypsämme itsemme kuiviin näyttääksemme muille jotain, mikä muiden mielestä voisi olla merkityksellistä. Etsimme muiden reaktioista merkkejä omasta merkityksellisyydestämme. Rima kohoaa, arvostelijat vaihtuvat, mutta merkityksellisyyden kokemus jää vajaaksi, sillä kukaan muu kuin sinä itse, ei ole tarpeeksi lähellä kuullakseen sinun tutkimatonta viisauttasi. Toinen suunta, josta ihminen voisi löytää syvemmän yhteyden elämään ympärillään, on tutustuminen omaan kehoon. Oman kehon kuunteleminen, sen viestien arvostaminen. Jos ajatteleva mieli on kaiken kruunu ja keho vain sen kuljetin, jolle riittävät tankkaukset, pesut ja määräaikaishuollot sekä lääkäri vikavalon syttyessä, ei ole ihme, jos ympäröivä elämä jää vieraaksi. Sitä ei helpota, että arvotamme itseämme niin paljon vertaamisen kautta. Kilpailu voi tuottaa hyvää, jos se nostaa terveen voimantunnon, ja auttaa ponnistamaan pitemmälle. Arvon mittariksi siitä ei silti ole. Voit olla maailmanmestari tänään, mutta pian sillä pallilla seisoo jo joku muu. Itsensä kuuleminen, rakastaminen ja arvostaminen ei johda itsekeskeiseen maailmaan. Päinvastoin. Se kiinnittää meidät hyvin syvällisellä tavalla ympäröivään todellisuuteen. Koiriin, kissoihin, lintuihin. Mutaan, saveen ja kallioihin. Sateeseen, joka kastelee. Tuuleen, joka kantaa uutta raikasta ilmaa mukanaan. Kirjoittaja on Säkylässä asuva yrittäjä ja eläintenkouluttaja.