Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tutkija: Kemianteollisuuden neuvottelutulos vauhdittanee koko neuvottelukierrosta

Kemianteollisuuteen keskiviikkona syntynyt neuvottelutulos on omiaan edistämään koko meneillään olevaa neuvottelukierrosta. Näin arvelee työmarkkinoihin ja ammattiyhdistysasioihin perehtynyt sosiologian yliopistonlehtori, dosentti Mika Helander Åbo Akademista. – Näitä on nyt tullut tipoittain, ja kaikissa on taidettu luopua kiky-tunneista. Ainakaan itse en ole nähnyt yhtään sopimusta, johon kiky olisi jäänyt, Helander tuumaa. – Aikaisemmin tosin ennakoitiin, että tuloksia olisi syntynyt Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton sopimuksen jälkeen helpomminkin. Niin nopeasti ei kuitenkaan päästy eteenpäin. Helanderin mielestä paperiteollisuuden tilanne on vielä hankalampi. Hyvin mielenkiintoisena hän pitää pitkän linjan talousvaikuttajan Björn Wahlroosin lausuntoa, jonka mukaan lakosta ei ole haittaa, koska alalla on niin paljon ylikapasiteettia. – Veikkaa kuitenkin, että kemian neuvottelutulos luo paineita sinnekin. Oma lukunsa on keväällä purkamistaan odottava julkisen sektorin eli kuntien, valtion ja muun muassa kirkon vyyhti. Sillä puolella näkyvimmin sapeleita ovat kalistelleet Tehy ja Kuntatyönantajat. – Kiky on toki yksi kynnyskysymys myös siellä. On vaikeaa kuvitella, että kiky säilyisi niissäkään sopimuksissa varsinkin, kun sen sukupuolivaikutus on varsin ikävä, Helander muistuttaa. – Kuntapuolella kävi jo kuten ennakoin: neuvotteluihin ei puututa, mutta kuntatalouden kasassa pysyminen varmistetaan myöhemmin. Mika Helanderin mukaan lakkosumien syntyyn vaikuttavat isojen sopimusten päättymiset samoihin aikoihin. Nykyään merkitystä on myös hajautetulla järjestelmällä. Keskitetyllä tupolla oli rauhoittava vaikutus. – Lisäksi työtaistelutilastoissa näkyvät toimintojen ulkoistukset ja alasajot sekä tuotannon siirrot. Niistä seuraa entistä useammin ulosmarsseja. Tapio Bergholm (työmarkkinatutkija) kutsuu niitä surumarsseiksi.