Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Osuuskauppa tuplaa tilansa Mikkolassa 40–60 miljoonan euron uudishankkeella

Satakunnan Osuuskauppa on julkistanut uuden Mikkolan jättihankkeensa, jota kutsutaan "Huomisen keskukseksi". Kauppakeskukseen rakennetaan kaksikerroksinen laajennusosa, jonka kokonaisala on 18 000 neliötä. Nykyisellään Prismassa on noin 22 000 neliötä, joten kauppakeskuksen pinta-ala lähes tuplaantuu. Nykyisen Prisman pohjoispuolelle nouseva Linnunnokaksi nimetty uudisosa mullistaa koko S-ryhmän Mikkola-konseptin pelkästä kaupan suuryksiköstä palveluyritysten täyttämäksi vapaa-ajan keitaaksi. Linnunnokkaan tulee ajanvietettä, sekä terveys-, kauneudenhoito- ja hyvinvointipalveluja. Suunnitelmissa on muun muassa useita ravintoloita, kahviloita, popup-kauppoja, kojuja, esittelytiloja ja tapahtumatori. S-ryhmän omien ravintoloiden ja myymälöiden sijaan laajennusosa täyttyy valtaosaltaan muista yrityksistä. Uudisosan neliöistä jopa 14 000 on menossa vuokralaisille. Jo S-ryhmän omatkin ratkaisut saattavat sisältää kokonaan uusia Satakunnassa vielä näkemättömiä konsepteja. – Haemme yhteistyökumppaneita ja vuokralaisia, jotka tukevat omaa liiketoimintaamme, kertoo Satakunnan Osuuskaupan toimitusjohtaja Harri Tuomi. Yhteistyökumppaneita Satakunnan Osuuskauppa ei vielä julkista. Haussa on kymmeniä kumppaneita. Uudisosa tulee kiinteästi vanhan Prisman yhteyteen. Kaksikerroksisen rakennuksen keskiosaa hallitsee kahteen kerroskorkeuteen ulottuva tapahtumatori, joka on kooltaan 1 000 nelimetriä. Tapahtumatorin vilinää pääsee seuraaman lattiatason lisäksi toisesta kerroksesta. Kauppakeskukseen tulee myös ulkotiloja, joissa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia. Laajennusosan yläkerrokseen tulee terassi, joka aukeaa ulkotapahtuma-alueelle. – Tapahtumia voidaan järjestää ulkona ja sisällä aina messuista kirpputoreihin, Tuomi sanoo. Osuuskappa on tehnyt hankkeen suunnitteluun töitä jo vuodesta 2015. Paikallisten haastattelututkimusten lisäksi mallia on haettu myös eurooppalaisista keskuksista. Uudisrakennus on tarkoitettu palvelemaan kaikenikäisiä. Nuorempaa ikäpolvea varten rakennukseen tulee pelillisiä elementtejä. Kasvavaa senioriväestöä varten hyvinvointipalveluja monipuolistetaan ja niiden määrää kasvatetaan. Kaikkia ikäpolvia palvelevat ajanvietepalvelut. Jos halukkuutta löytyy, mahtuu tiloihin myös julkisia palveluita. Linnunnokassa on tarkoitus hyödyntää aurinko- ja tuulienergiaa. Vaikka uudisrakennus vie tilaa nykyiseltä pysäköintialueelta, pysäköintipaikkojen määrä ei alueella ainakaan vähene, sillä uusia paikkoja rakennetaan maan alle. Tavoitteena on, että laajennus valmistuisi 3–5 vuoden kuluessa. Arkkitehtuurin pääsuunnittelijana Prisman kehittämisessä toimi Timo Korhonen AK Takala Oy:stä. Vanha kauppakeskus toimi rakennusaikana normaalisti. Suunnittelun edetessä pohditaan myös sitä, tarvitaanko "vanhalle puolelle" kasvojenkohotusta. – Tämän hankkeen lisäksi Satakunnan Osuuskaupalla on edelleen menossa muitakin suunnitelmia. Ruokakaupan verkostoon tulee uudistuksia. Lisäämme polttoainejakelua ja pohdimme ravintolatarjontaa, kertoo Harri Tuomi.