Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Metsä Fibren Rauman sahahanke etenee suunnitellulla raiteella ja aikataululla

Rauma Metsä Group -konserniin kuuluva Metsä Fibre Oy on etenemässä Rauman sahalaitoksen suunnittelussa ja valmistelussa. Yhtiön mukaan noin 200 miljoonan euron mäntysahainvestointi varmistuu lopullisesti alkuvuodesta 2020. Projektinjohtaja Harri Haapaniemen mukaan sahahanke on keväällä asetetussa aikataulussaan. Oman projektihenkilökunnan täydennyksen lisäksi Metsä Group on solminut konsulttisopimukset sahan teknisestä esisuunnittelusta ja rakennuttajakonsultoinnista. Sahalaitoksen ympäristölupa on viranomaiskäsittelyssä. Rauman sellutehtaan tontin laajennusosalle sijoittuva mäntysaha on lajissaan maailman suurin ja tehokkain yksilinjainen saha, jonka automaatioaste on sahateollisuudessa uudella tasolla. Sahalaitoksen tontin louhintatyöt käynnistyivät kuluvan vuoden alussa ja rakennuspaikka valmistuu ensi kesäksi. Sahan arvioitu tuotanto olisi noin 750 000 kuutiometriä vuodessa. Se työllistäisi suoraan noin 100 henkilöä ja koko suorassa arvoketjussaan noin 500 henkilöä. Sahalaitoksen rakennusvaiheen työllisyysvaikutus arvioidaan olevan noin 1 500 henkilötyövuotta. Suomesta hankittavan möntytukin käyttö sahalla olisi noin 1,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Sahalla hyödynnetään tuotannossa viimeisintä teknologiaa kaikissa vaiheissa. Konenäön hyödyntäminen sahaprosessin eri vaiheissa on merkittävä uudistus. Vastaavaa teknologiaa ei vielä ole käytössä muualla sahateollisuudessa. Konenäköjärjestelmää kokeillaan ja testataan Metsä Fibren Vilppulan sahan tuorelajittelussa. Konenäön avulla tunnistetaan häiriöitä aiheuttavat kappaleet ja poistetaan ne automaation ja mekaniikan keinoin prosessista. Uusi teknologia mahdollistaa myös siirtymisen työpisteiltä valvomotyöskentelyyn. Rauman sahan tulevassa toimintamallissa keskeistä on henkilöstön moniosaaminen koko sahan tehtävissä, yhdessä tekeminen ja käyttäjäkunnossapito. Uusi toimintamalli ja osaamisprofiilit huomioidaan jo aloitetussa sahan henkilöstön rekrytoinnin ja koulutuksen suunnittelussa.