Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Tasavallan presidentin pyörävarastossa on yksi Wiilubike, mutta suurin odotuksin markkinoille tuoduista puupyöristä ei ole tullut menestystä

Kokemäkeläisen Ilari Alarukan ideasta syntyneiden puupyörien valmistus jatkuu edelleen, mutta Salon polkupyörätehtaan sijaan Hattulassa. Yritys kokoaa pyöränsä nyt itse, koska se on kustannustehokkaampaa. Alaruka ei kuitenkaan ole enää pyöräbisneksessä mukana. Hän myi osuutensa Wood Innovations Finland Oy:stä jo viime keväänä. Yrityksen toimitusjohtajana jatkaa Lassi Kaikkonen Riihimäeltä, ja osakkaita on kuuden sijasta kolme. Alaruka kertoo keskittyvänsä nyt muihin töihin sekä perheeseensä. Suomen ensimmäisten puupyörien suunnittelusta ja markkinoinnista jäi kuitenkin kokemukseksi ”pitkä plussa”. – Meitä oli ehkä liian monta. Vaikka jaoimme vastuuta, puupyörät olivat kuitenkin kaikille vain harrastus. Siinä sitten mietittiin, lähdetkö viikonloppuna seisoskelemaan talkoilla jonnekin messuille vai oletko perheen kanssa. Se ei vain toiminut enää, Alaruka kertoo. Wiilubike-pyörien myynti ei lähtenyt lentoon odotetulla tavalla. Pyöriä on myyty toistaiseksi vain noin 50. Ensimmäiset pyörät tuotiin markkinoille kesällä 2017. – Jo silloin tiedettiin, että myös sähköpyörä on tulossa, mutta sitä ei uskottu, että se tulee niin rajusti, Alaruka kertoo. Puupyöristä tehtiin tarkoituksella kevyitä ja jopomaisia kaupunkipyöriä. Niitä markkinoitiin lyhyille siirtymämatkoille ja fiilispyöräilyyn. Markkinoinnissa vedottiin asiakkaiden arvomaailmaan. Aika pian kuitenkin huomattiin, että Wiilubikessä pitäisi olla vaihteet ja isommat pyörät, jotta se kelpaisi myös työmatkapyöräksi. Yrityksissä puupyörät saivat Alarukan mukaan kiinnostuneen vastaanoton ekologisuutensa ansiosta. Kun kävi ilmi, että pyörä on kalliimpi kuin Jopo, innostus laantui ja kaupat jäivät tekemättä. – Niin kauan se ekologisuus kantoi, Alaruka naurahtaa. Y rityksen tavoitteet eivät olleet pelkästään Suomen markkinoilla, vaan pyöräilymaina tunnetuissa Tanskassa ja Hollannissa. Toistaiseksi yritys on kuitenkin keskittynyt kotimaan markkinoihin. – Jos tähdättäisiin vientiin, täytyisi lähteä lähes nollasta liikkeelle. Pitäisi olla isompipyöräinen ja vaihteellinen pyörä, jolla voi mennä oikeasti töihin. Siellä on niin huikea infra, ei siellä lähdetä millään jopotyyppisellä pyörällä sotkottamaan, vaan pitää olla sähköpyörä tai vaihdepyörä. Toimitusjohtaja Lassi Kaikkonen kertoo käyneensä neuvotteluja sekä Kööpenhaminassa että Tukholmassa, mutta ne eivät ainakaan toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. Esteeksi ovat muodostuneet vastuu- ja vakuutusasiat, joista koituisi valmistajalle liian suuret kustannukset. – Tällä hetkellä meidän rahoituspohjamme on sellainen, ettemme pysty tekemään niin isoja ratkaisuja kuin ulkomaille lähteminen edellyttäisi, Kaikkonen kertoo. Kotimaassa sen sijaan on jo saatu esimakua näkyvyydestä. Kaikkonen on ilahtunut varsinkin siitä, että rovaniemeläinen Arctic TreeHouse -hotelli on ostanut pyöriä yrityksensä käyttöön. – Se on hyvä näyteikkuna mielle, Kaikkonen toteaa. Samoin toimitusjohtajaa lämmittää tieto siitä, että myös tasavallan presidentin pyörävarastossa on yksi Wiilubike. Rouva Jenni Haukio sai sen viime kesänä lahjaksi Metsähallitukselta. – En ole kyllä ihan varma, onko se Kultarannassa vai presidentin asunnolla, Kaikkonen naurahtaa. Alarukaa puupyöräbisneksestä luopuminen ei kirvele eikä hän tunne oloaan edes haikeaksi. – Mitään ei tapahdu, jos mitään ei tee. Puupyörä oli yksi idea muiden joukossa. Enemmän olisi harmittanut, jos sitä ei olisi lähtenyt tekemään. Hän kertoo saaneensa yrityksensä kautta paljon uusia kontakteja ja oppineensa paljon liike-elämän salaisuuksista sekä brändin rakentamisesta. – Yllättävän kauan siihenkin saa aikaa menemään, Alaruka naurahtaa. Wood Innovations Finland Oy toi puupyörät markkinoille kesällä 2017. Suomen ensimmäiset ja samalla ainoat puupyörät soveltuvat parhaiten kaupunkipyöräilyyn. Wiilubiket eivät ole vaihdepyöriä. Yrittäjät pohtivat nyt, pitäisikö markkinoille tuoda myös sähköavusteinen Wiilubike. Siitä on jo olemassa prototyyppi. Pyörät kootaan nykyisin Hattulassa, yhden osakkaan omistamissa tiloissa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 35 000 euroa. Tulos jäi 3 000 euroa miinukselle. Pyöriä on tähän mennessä myyty noin 50. Yksi pyörä maksaa vajaat 2 000 euroa.