Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Näin lutikoita torjutaan: Ansoja, höyryä ja nälkäkuolemia

Porilaisessa vuokratalossa ilmennyt lutikkaongelma on kirvoittanut keskustelua siitä, miten lutikoita voidaan torjua ja hävittää. Asukkaan epäily lutikoiden olemassaolosta vaatii asunnon tarkastuksen. Usein lutikoiden olemassaolo havaitaan helposti vuodevaatteista tai sängystä löytyvistä lutikoiden ulostetahroista. Lutikat piiloutuvat yleensä lähelle sänkyä tai noin 1-2 metrin päähän siitä .Vuodevaatteet, sijauspatja ja patja ja erityisesti niiden saumat, napit ja reunat ovat yleisimpiä havaintopaikkoja. Lisäksi kannattaa tarkastaa vuodetta ympäröivät alueet ja kalusteet sekä niiden taustat tarkasti. Lutikoita voi olla myös vuoteen vieressä olevissa seinärakenteissa ja lattialistoissa. Tuholaistorjuntayrityksillä on käytössä myös lutikkakoiria, jotka havaitsevat lutikoiden olinpaikat. Lutikka piiloutuu tehokkaasti ja pärjää pitkään ilman ruokaa, vaikka sen pääsääntöinen ruoanlähde katoaisikin. – Torjuntaan emme käytä myrkkyjä, sillä suomalainen lutikkakanta on kehittänyt hyvän vastuskyvyn myrkyille, kertoo huoltoteknikko Jukka-Pekka Raita torjuntayhtiö Anticimex Oy:stä. Lutikoiden hävittämiseksi on useita keinoja. – Voimme käyttää myrkytöntä torjuntapölytettä, jota levitetään lutikoiden olinpaikkoihin. Pölyte kuivattaa ja tappaa lutikat. Tyypillisille olinpaikoille voidaan tehdä myös lämpökäsittelyitä. – Esimerkiksi jalkalistat, jotka ovat tyypillisiä olinpaikkoja, voidaan höyrykäsitellä. Usein asukkaat haluavat eroon lutikoiden saastuttamista kalusteista ja etenkin sängyistä, mutta sänky on mahdollista myös säilyttää. – Se voidaan sulkea lutikkapussilla, jolloin lutikat käytännössä kuolevat nälkään. Pussi pidetään kuitenkin paikallaan vähintään puolen ajan. Käytännöllinen tapa päästä eroon lutikoista ovat lutikka-ansat. – Me käytämme sängyn jalkoihin asennettavia lutikkakuppeja. Kun lutikat tulevat veriaterialle, ne nousevat kupin karheaa ulkopintaa, mutta eivät pääse enää kupista eteenpäin, sillä sisäpuoli on liukas, Raita paljastaa. Markkinoilla on myös liimalla toimivia lutikka-ansoja, joihin sänkyyn pyrkivät lutikat tarttuvat. Liima-ansoissa voi olla myös lutikoita puoleensa vetävä feromonihoukutin. Sänky otetaan vähintään 30 senttimetrin etäisyydelle seinästä ja muista kalusteista, joista lutikat voisivat mahdollisesti päästä sänkyyn. Asunnossa voi torjunnan aikana asua ja sänkyä voi käyttää, mutta sitä käytetään vain nukkumiseen. Älä mene ulkovaatteissa oleskelemaan sänkyyn. Käytä yöasua, joka pestään jälleen kuuman veden pesuohjelmalla. Yhteistyö lutikoiden saastuttaman asunnon asukkaan kanssa on ensiarvoisen tärkeää, sillä luteet leviävät helposti ja asukas voi tahtomattaan siirtää lutikkakantaa vierailemalla muissa asunnoissa. Oleellista on, ettei saastuneesta taloudesta siirrellä tavaroita tai tekstiileitä toisiin paikkoihin. Joissain tapauksissa tavaroita sekä kalusteita joudutaan ehkä hävittämään. Kaikki torjuntatyö vaatii aikaa, koska luteet pääsevät joka paikkaan. Asukkaan urakka lutikkatorjunnassa alkaa vuodevaatteiden ja sängyssä olleiden tekstiileiden, kuten tyynyjen pesulla vähintään 60 asteen pesuohjelmalla. Pesuun joutuvat myös saastuneen alueen lähellä olleet vaatteet ja myös verhot. Tekstiilejä voi myös pakastaa tai lämpökäsitellä. Hyvä keino on kuivata vaatteet kuivausrummussa kovalla lämmöllä. Lutikka kuolee -18 asteessa, joten pienempiä eriä voi myös pakastaa hyvin muovipussiin suljettuna. Käsittelyn jälkeen tekstiilit pussitetaan tiiviisti ja otetaan käyttöön vasta kun tuholaistorjunta antaa siihen luvan. Asukkaan urakka ja vastuu vaatii kovaa työtä, sillä tarkistettavaksi menee koko asunnon irtaimisto vaikkapa kirjahyllyn kirjoja ja koriste-esineitä myöten. Kaikessa kannattaa noudattaa torjujan antamia ohjeita. Jos havaitset ulkomailla hotellissasi luteita, älä milloinkaan mene takaisin asuntoosi käsittelemättä kaikkia vaatteita ja matkatavaroitasi kuumakäsittelyllä. Älä milloinkaan ota asuntoosi roskavalalla olevia kalusteita tai tavaroita. Roskalavoille päätyvät tavarat voivat olla peräisin lutikka-asunnoista. Ole varovainen ostaessasi kirpputorilta tekstiileitä, huonekaluja tai tavaroita. Ne on tarkastettavaa huolellisesti ja mahdollisesti käsiteltävä ennen käyttöönottoa.