Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pikkuleijonilla mutkainen taival MM-mitalipeleihin – tappioputki kolme ottelua

Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Mika Marttilan äänestä ei kuulunut ahdistus sen jälkeen, kun Suomi oli hävinnyt kolmannenkin MM-kisaottelunsa. Tällä kertaa Uumajassa oli Tshekin vuoro kurittaa Pikkuleijonia, nyt maalein 4–2. Suomi on A-lohkossa Sveitsin kanssa ainoana joukkueena pisteittä. Muut kolme –  Kanada, Tshekki ja Valko-Venäjä –  ovat jo karkuteillä, joten viimeisen puolivälieräpaikan kohtalo ratkeaa tiistaina Suomen ja Sveitsin viimeisessä alkulohkokohtaamisessa. Marttilalla on nuorisomaajoukkueista valmennuskokemusta pitkältä ajalta. Hän uskoo, että palaset voivat hyvinkin loksahtaa kohdalleen. –  Meillä on Sveitsi-ottelussa kaikki omissa käsissä, hän kertoi STT:lle. Suomi on ollut alle 18-vuotiaissa MM-mitaleilla neljästi peräkkäin, viime vuonna ja 2016 maailmanmestarina sekä kahdesti hopeamitalistina. Putoaminen puolivälieristä olisi katastrofi. –  Historia on historiaa. Eri ikäluokissa pelaavat eri pelaajat, Marttila toppuutteli vertailua. Näiden kisojen joukkueessa ovat mukana Ässistä Antti Tuomisto ja Lukosta Antti Saarela, Ville Heinola sekä Ville Petman . Kuriton sukupolvi? Pikkuleijonat pelasi Tshekkiä vastaan turnauksen toistaiseksi ehyimmän 60-minuuttisensa, mutta maksoi muutamasta virheestään raskasta veroa. Alussa Tshekin Martin Lang rankaisi Juuso Pärssisen johtamaa ykköskenttää vastaiskumaalilla vain 37 sekunnissa. Lang pääsi sutimaan kiekon takatolpalta puolityhjään maaliin ohi Kari Piiroisen . Kolmannessa erässä Tshekki pääsi 2–0-hyökkäykseen, kun puolustaja Ville Heinola menetti kiekon oikeassa puolustuskulmassa. Matej Tomanilla oli Jonas Peterekin syötöstä helppo työ tehdä 3–1-maali. Ennen kaikkea Suomi otti Tshekkiä vastaan luvattoman paljon myös hyökkäyspään jäähyjä, joiden tappaminen alivoimaisena vei energiaa. Pikkuleijonilla näyttää olevan jalkeilla kuriton sukupolvi. –  En näe, että pelimme kokonaisuutena oli kuritonta. Yksittäisiä tilanteita tuli, joissa sattui virheitä, Marttila sanoi. Suomen kärkihyökkääjiin kuuluva Anton Lundell koki alkuvuodesta riemunhetkiä, kun hän oli voittamassa maailmanmestaruutta alle 20-vuotiaissa. Kolmessa MM-pelissä yhden maalin tehnyt Lundell uskoo kurssin kääntyvän. –  Nyt yhteishenkeä koetellaan, mutta päät pystyyn. Meillä on hyvä joukkue, hän kannusti.