Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Me kaikki tottelemme uuden maailman sääntöjä – kunnes kriisitilanne kassajonossa saa vanhat vaistot esiin

Hämmennyn ihmisistä, joiden mielestä kotona on nyt enemmän aikaa. Leipojat, sisustajat ja pelailijat iloitsevat pysähtymisestä. "Sinä näytit ihan vangitulta eläimeltä", viestitti työkaveri minulle yhden videopalaverin jälkeen. Välillä aivojeni alkeellinen osa syöksyy eristäytymisen takia kriisiin ja kuvittelen itseni yksinäiseksi. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset tuntevat olevansa onnellisempia ja "enemmän yhteydessä maailmaan" sen jälkeen, kun kahvilan myyjä oli jutellut heidän kanssaan iloisesti. Ihmismieli pysyy ehkä aavistuksen paremmin kasassa, kun päivä täyttyy kaupanmyyjän kanssa jaarittelulla ja juorukerhojen sivustakuuntelulla. Paljon pelottavampaa on silti se, että meiltä puuttuu nyt myös turhanpäiväinen jokapäiväinen kinastelu ja arkinen ärsyyntyminen muista ihmisistä. Suomalainen yhteiskunta järjesti itsensä salamavauhtia toimimaan mahdollisimman vähin ihmiskontaktein. Nettielämään tottuneilla lapsilla ei tunnu olevan juuri ongelmaa asioida opettajiensa kanssa videoyhteyksillä. Aikuisilla se työelämä, mikä vielä talouskurimuksesta huolimatta yhä pyörii, pyörii todennäköisesti aika hyvin etänäkin. Mutta pikkuriitely oman kodin ulkopuolella on suuressa määrin jäänyt pois, ja se on vaarallista. Miten ikinä kukaan voi saada aikaan hyvän oivalluksen tai päätöksen, jos kukaan ei väitä siihen mitään vastaan? Ajatusten ja asenteiden testaaminen oli aiemmin paljon helpompaa. Nyt tyhmäkin idea voi päästä vapauteen kenenkään estämättä, ja parhaat jäävät kehittämättä vielä paremmiksi, kun kukaan ei kyseenalaista. Minua hämmästyttää myös, miten sujuvasti niin suuri osa ihmisistä tottelee. Ensimmäisinä poikkeusolopäivinä huomasin, että liikkuminen kaupassa vaati vielä ajatustyötä, kun ihmiset laskivat kärryineen etäisyyksiä toisiin. Nyt väistämisen matematiikka käy jo luonnostaan. Kaduilla on helppo kulkea. Miten niin harva kapinoi, miten kaikki oppivat uuden tavan niin nopeasti? Minäkin tottelen. Edellisenä lauantaina kävin Mikkolan Prismassa, vaikka olin käynyt jo sillä viikolla kerran kaupassa. Ostelin vain vähän, mutta ei se kaikki sittenkään meinannut syliin mahtua. Pidin paristopakkausta tiukasti muiden ostosten ja leuan välissä. Kassalle jonotti edessäni vain yksi mies. Huolehdimme molemmat säntillisesti turvaetäisyyksistä koko sen seitsemän minuuttia, jonka edellä olevan ostosten käsittely kesti. Sitten rakennelma sylissäni levisi. Mies toimi heti: jätti maksamisen ja pankkikorttinsa, syöksyi kahden metrin päästä ja alkoi ottaa putoavia ostoksiani kiinni ennen, kuin ne olisivat hajonneet lattiaan. Turvaväli meni. Tuli vaivautunut hetki. Vanhan maailman tavat olivat vahingossa jyränneet uudet säännöt. Yhtäkkiä oli parempi mieli.