Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Porin keskustaan valmistuviin kerrostaloihin haetaan taidetta kilpailun kautta

Porin keskustaan valmistuviin kerrostaloihin on julkistettu harvinainen taidekilpailu. Vuokrataloyhtiö Asunto Oy Porin Otavan Kruunu etsii ehdotuksia taideteoksista kohteeseensa. Taidetta voi tulla joko piha-alueelle tai rakennusten sisälle. Otavan Kruunuun kuuluu kaksi kerrostaloa, joihin valmistuu yhteensä 63 vuokra-asuntoa. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan taloon jo tänä syksynä. Molemmat talot ovat esteettömiä, ja toinen niistä on tarkoitettu erityisesti senioriasumiseen. Rakennukset sijaitsevat osoitteessa Otavankatu 8. Kohteen rakennuttajakonsulttina toimii Porin YH-Asunnot Oy. Yhtiön isännöitsijä Ari Urpulahti kertoo, että taidekilpailuun vaikutti kerrostalojen sijainti keskeisellä paikalla kirjastokorttelissa. Yhtiön hallitus piti tärkeänä tuoda esiin taidetta tällaisessa merkittävässä kulttuurikorttelissa. Kohteeseen muuttaa paljon seniori-ikäisiä asukkaita. Heidän uskotaan arvostavan asuinympäristöä, johon kuuluu taidetta. Taidekilpailussa palkintolautakunta valitsee kilpailuehdotuksista kolme parasta, jotka palkitaan rahapalkinnoilla. Tämän jälkeen asuntoyhtiö valitsee toteutettavan teoksen tai teokset. Yhtiötä eivät sido raadin päätökset parhaista ehdotuksista. Asuntoyhtiö on varannut kilpailuehdotusten perusteella mahdollisesti toteutettaviin teoksiin yhteensä 32 000 euroa. Summa sisältää kaikki teokseen tai teoksiin liittyvät kulut, muun muassa materiaalikulut ja taiteilijanpalkkion. Teos voi olla esimerkiksi veistos, mosaiikki, kasveista ja maa-aineksesta rakentuva teos, valo- tai mediataideteos tai vaijereilla rakennusten väliin ripustettava teos. Avoimen kilpailun kilpailuehdotusten deadline on 29.11. kello 14. Kilpailun voittajat julkistetaan tammikuussa 2020. Lisätietoja kilpailusta