Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Italian pääministeri Conte yritti erouhkauksella saada vauhtia populistihallitukseensa – hallitussopu näyttää syntyvän

Italian pääministeri Giuseppe Conte uhkasi maanantaina erota, mikäli hallituspuolueet Lega ja Viiden tähden liike eivät lopeta jatkuvaa vihanpitoa ja ryhdy yhteistyöhön. Conte vaati puolueita siirtämään erimielisyytensä sivuun ja jatkamaan työtä sovitun hallitusohjelman toteuttamiseksi. Conten mukaan hallituksen jatkuvat erimielisyydet tekevät siitä toimintakyvyttömän. Hän syytti puolueita myös EU:n kanssa käytävien budjettineuvotteluiden jarruttamisesta ja mediapropagandasta. Niin Legan puheenjohtaja Matteo Salvini kuin Viiden tähden liikkeen Luigi Di Maio kertoivat olevansa halukkaita jatkamaan yhteistyötä. Molemmat vakuuttivat olevansa sitoutuneita hallitukseen ja kiistivät syyllisyytensä maan poliittiseen kuohuntaan. Salvini sanoi tiistaina, ettei halua hajottaa hallitusta. Sen sijaan hän kertoi haluavansa nähdä hallituskumppaneiden laittavan vauhtia poliittiseen työhön ja vievän läpi tarpeelliset uudistukset. Conten uhkaus oli seurausta jo yli vuoden jatkuneesta hallituspuolueiden nahistelusta. Oikeistopopulistiset Lega ja Viiden tähden liike nousivat Italian hallituspuolueiksi vuosi sitten järjestettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Conte valittiin hallituksen johtoon politiikan ulkopuolelta, koska hallituspuolueiden johtajat eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi puheenjohtajista hyppää johtoon. EU-vaalit heikensivät hallituspuolueiden välejä Toukokuun EU-vaalit myrkyttivät puolueiden heikkoja välejä entisestään. Vaalitulos muutti hallituspuolueiden asetelmaa, sillä Salvinin Lega nousi Italian suurimmaksi puolueeksi ja pudotti Viiden tähden liikkeen ykköspaikalta. Samalla se vahvisti Salvinin valta-asemaa. Salvini on pyrkinyt hyödyntämään vaalivoittoaan siitä saakka, kun vaalitulos selvisi. Hän on vaatinut hallitusta toimimaan puolueelleen tärkeiden asioiden hyväksi. Salvinin vaatimuslistalla ovat muun muassa verohelpotukset, muutokset EU:n budjettisääntöihin sekä entistä tiukempi maahanmuuttopolitiikka. Hallituskumppaneidensa epävakaaseen tilanteeseen kyllästynyt Conte otti kovat keinot käyttöön ja antoi kiistakumppaneille kaksi vaihtoehtoa: sopu tai uudet vaalit. Conte vetosi hallitusta ottamaan sille kuuluvan vastuun. Mikäli sopua ei synny, Conte sanoi eroavansa ja hajottavansa hallituksen. Italian tiedotusvälineet kertoivat maanantaina, että jos Conte ei onnistu palauttamaan järjestystä, Italian presidentti Sergio Mattarella todennäköisesti hajottaa hallituksen heinäkuussa ja määrää uudet vaalit syyskuulle.