Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pimeyteen huutaminen karkottaa pedot ja virkistää mielen – toimittaja testasi Hämeenkankaan retkeilymahdollisuudet

Pitkään kestänyt vesisade on hetkeksi tauonnut, kun otan puuvarastosta sopivan kokoisen, reilun metrin mittaisen puun. Alan sahata sitä kaarisahalla klapimittaan. Ennen pitkää sahaaminen alkaa ottamaan päähän. Kroppa kyllä kestäisi, mutta hermo menee heikkoon kuntoon. Päätän oikaista hommassa hieman. Enää en sahaakaan tavallisia klapimitat täyttäviä puita, vaan katkaisen puut keskeltä. Mittaa polttopuulle tulee reilut puoli metriä. Saa kelvata. Ennen pitkää illan polttopuut on sahattu. Toivottavasti niitä riittää vielä aamuksikin. Sade alkoi uudelleen, joten puut ja mies sisään ja nuotio tulille. Aikomukseni on yöpyä Jättikodalla, mikä sijaitsee puolustusvoimien harjoitusalueella Hämeenkankaalla, muutaman kilometrin päässä Jämiltä. Kuninkaanlähteelle on matkaa noin seitsemän kilometriä. Kota on jo parikymmentä vuotta vanha ja Metsähallituksen ylläpitämä. Pari tuntia aiemmin lähdin Kuninkaanlähteeltä taivaltamaan kohti määränpäätä, eli Jättikotaa. Pirkan uraa edeten eksymisen mahdollisuus on pieni. Ura on merkitty hyvin ja sitä on myös kuljettu ahkerasti. Hämeenkankaalla eksyminen olisi jo sinänsä suoritus, mutta niinkin voi käydä jos ei ole alueella ennen patikoinut. Armeija käyttää aluetta ahkerasti, joten polkuja ja uria on paljon. Otin varmuuden vuoksi kartan mukaan, vaikka etukäteen tiesinkin sen turhaksi. Muita kulkijoita ei sateisessa illassa näkynyt. Sotaväkikin oli vetäytynyt kasarmin suojiin viikonlopuksi, joten sain retkeillä kaikessa rauhassa. Nuotion sytyttämisen jälkeen on aika tutkia kotaa tarkemmin. Joku ystävällinen retkeilijä on jättänyt kotaan oman kahvipannunsa. Saan siis keitellä aamukahvini ihan oikealla nokipannulla. Kodasta löytyy myös retkeilijöiden jättäminä kattila, paistinpannu, sinappia, ketsuppia ja kertakäyttöastioita. Puolustusvoimien harjoitusalueella kun ollaan, klassisia TJ-tekstejä on kirjoiteltu kodan seiniin. Jollakin 2/2015 saapumiserän gonakuskilla on vielä yli sata aamua jäljellä. Melko aikainen vaihe gonahtaa, mutta tuokin gonakuski on jo kotiutunut vuosia sitten. Kota sijaitsee hieman sivussa Hämeenkankaan pääreiteiltä, joten alue on pysynyt melko hyvänä. Parin kilometrin päässä sijaitseva Ruskalaavu sijaitsee puolestaan harjoitusalueen ytimessä, ja sen huomaa. Laavun alue on kuluneempi ja roskaisempi. Illan edetessä on tullut aika tutkia yöpymispaikkaa. Kodan seinustoilla kulkee leveä laveri. Siinä on hyvin tilaa nukkua. Levitän makuualustan ja makuupussin. Tilaa on reippaasti. Ennen yöpuulle siirtymistä käyn puolenyön jälkeen vielä ulkona. Edelleen sataa vettä ja on täysin pimeää ja hiljaista. Yhtään auton ääntä ei kuulu, ainoa valo mikä metsässä kajastaa, tulee kodan oviaukosta ja ikkunoista. Pakko kokeilla ikiaikaisia ja lapsenomaisia riittejä ja huutaa pimeyteen. Komeasti kaikuu. Painun takaisin kotaan ja hyppään makuupussiin. Nukahdan nuotion loimussa kuunnellen sateen ropinaa. Herään tunnin kuluttua. Kova laveri ei anna armoa 38 vuotta palvelleelle kropalle. Käännän kylkeä ja manaan juttuideani Hämeenkankaalla yöpymisestä. Kirjaimellisesti tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Seuraavien tuntien aikana herään useita kertoja. Viiden jälkeen herätessäni huomasin päivän valjenneen. Haljakka aamunkajo on saanut jo linnut liikkeelle ja kuuntelen hetken luonnon omaa konserttia. Ensimmäistä kertaa koko yönä löydän hyvän asennon ja nukahdan kuin pieni lapsi. Parin tunnin kuluttua herään täysin valjenneeseen päivään. Lintukonsertti on hiljentynyt, mutta jossain kaukana kukkuu käki ja lähempää kuuluu miten tikka naputtaa puuta. Edelleenkään ei kuulu ainoatakaan luontoon kuulumatonta ääntä. Nousen ylös ja venyttelen laverin runtelemaa keski-ikäistä ruumistani. Päätän, että seuraavalla kerralla otan ilmapatjan mukaan. Vanhan kroppa ei kestä kovia alustoja enää samalla tavalla pari vuosikymmentä sitten, kun näillä alueilla viimeksi retkeilin. On tullut aika viritellä nuotio ja keitellä aamukahvit. Puita riittää vielä, joten heti aamusta ei tarvitse lähteä klapisavottaan. Perinteinen nokipannukahvi aamutuimaan maistuu taivaallisen hyvältä. Istun kodan eteisen kynnyshirrellä ja kuuntelen hiljaisuutta. Aamupäivällä kodan ohitse kulkee lenkkeilijä. Ensimmäinen näkemäni ihminen puoleen vuorokauteen varmasti kummastelee vanhoissa farkuissa ja kauhtuneessa takissa kahvia juovaa yksinäistä miestä. En näytä varsinaiselta eräjormalta. Enkä sellaisena itseäni pidäkään. Kotiinlähtöä valmistellessa minua odottaa uusi klapisavotta. Tällä kertaa riittää, että tekee sylillisen puita ja kantaa ne sisälle. Kirjoittamattomana sääntönä on kohteliasta tehdä nuotion sytyttämiseen tarvittavat puut valmiiksi seuraavaa retkeilijää varten. Tullessani kodalle, sisällä oli sylillinen puita. Jätän jälkeeni saman verran. Toinen tärkeä juttu on roskien poisvieminen. Hämeenkankaalla ei ole polttopuu- ja kuivakäymälähuolloista ja huolimatta jätehuoltoa, mikä on oikeasti hyvä juttu. Jos retkeilijä jaksaa kantaa repussaan avaamattoman grillimakkarapaketin, jaksaa se viedä tyhjät muovikääreet mukanaan. Vaikka kota olikin siisti, parit makkarapaketin kääreet löytyivät. Heitin ne omien roskieni joukkoon ja vei mukanani. Katso videolta, miltä Hämeenkankaan retkeilyreitillä näyttää. Juttu jatkuu videon alapuolella. Paluumatka Kuninkaanlähteelle sujui huonosti nukutusta yöstä huolimatta mukavammin kuin tulomatka, koska vettä ei satanut lainkaan. Taivas oli pilvessä, mutta tällä kertaa ei tarvinnut kietoutua aina niin miellyttävään sadeviittaan. Sen verran pitää tunnustaa, että madalsin matalan kynnyksen retkeilyä entisestään tekemällä pieniä, mutta sitäkin tärkeämpiä ennakkovalmisteluja. Vein nimittäin kodalle jo etukäteen muutaman litran kanisterin vettä. Nyt vettä saattoi käyttää surutta ruuan valmistamiseen ja kahvinkeittoon, sitä jäi vielä ylikin. Eikä sitä tarvinnut kantaa painavaa nestettä seitsemää kilometriä Kuninkaanlähteeltä kodalle. Tämä tarkoitti myös sitä, että Kuninkaanlähteelle päästyäni minun piti käydä hakemassa se kanisteri kodan läheisyydestä, vaikka tyhjänä se olisi rinkassa varmasti kulkenutkin mukavasti mukana. Se hyvä puoli Hämeenkankaan retkeilyssä onkin, että siitä voi tehdä itselleen kuinka haastavaa tai helppoa tahansa. Halutessaan esimerkiksi juuri veden voi kantaa mukanaan, mutta toisaalta Kuninkaanlähteeltä Jämille kulkeva hyväkuntoinen Kyrönkankaantie mahdollistaa painavampien kantamuksien viemisen autolla lähemmäs majoituspaikkaa. Yön yli retken vois siis tehdä ilman, että kantaa painavaa reppua kilometritolkulla, vaan voi myös oikeasti nautiskella luonnossa olemisesta ja kävelemisestä. Seuraavalla kerralla otan perheemme vanhimmat mukulat retkelle mukaan. Kun heille jo tässä vaiheessa, alle kouluikäisenä, iskee retkeilykipinän, heidät saa metsään todennäköisesti myöhemminkin. Hämeenkankaalla lasten kanssa yöpyminen on helppoa. Autolla pääsee lähelle, joten öisestä metsästä pääsee helposti poiskin, jos koti-ikävä iskee kesken retken. Vaikka tuskin ikävä iskee, koska kodalla tai laavulla yöpyminen voi olla ikimuistoinen seikkailu tuon ikäisille lapsille. Jossain kaukana kukkuu käki ja lähempää kuuluu miten tikka naputtaa puuta. Edelleenkään ei kuulu ainoatakaan luontoon kuulumatonta ääntä. Hämeenkangas sijaitsee Kankaanpään ja Jämijärven alueella. Pinta-alaltaan alue on noin 55 neliökilometriä. Alueella sijaitsee 85 kilometriä viitoitettuja kesäreittejä. Talvella viitoitettuja reittejä on käytössä 69 kilometriä. Alue on puolustusvoimien harjoitusaluetta, joten joissain paikoissa liikkumista on rajoitettu. Kesällä Hämeenkankaalle on viitoitettu omat uransa kävelijöille, pyöräilijöille ja ratasastajille. Alueelta löytyy reitti myös pyörätuolilla liikkuville. Talvella hiihtäjien lisäksi omat reitit löytyvät ratsastajille sekä erikseen merkatut koiraladut. Hämeenkankaalla on yhteensä 14 Metsähallituksen ylläpitämää laavua tai kotaa. Osassa paikoista löytyy myös kuivakäymälä. Metsähallitus vastaa myös polttopuuhuollosta. Alueella on myös ainakin yksi talousvesikaivo, mikä löytyy Ruskalaavulta. Retkeilyreiteillä ei ole varsinaista jätehuoltoa, joten roskien poisvieminen on retkeilijöiden vastuulla.