Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Hollywoodin naistähdet perustavat Natalie Portmanin johdolla jalkapalloseuran – tavoitteena edistää pelaajien palkkatasa-arvoa

Natalie Portman , Jessica Chastain , Eva Longoria , America Ferrera ja Jennifer Garner . Nimilista kuulostaa Hollywood-elokuvan näyttelijäkaartilta, mutta tällä kertaa kyseessä on Yhdysvaltain jalkapallon naisten pääsarjan uuden laajennusjoukkueen omistajajoukko. Uusi ammattilaisjoukkue aloittaa toimintansa Los Angelesissa keväällä 2022. Näyttelijäkaartin lisäksi naisvaltaiseen omistajaryhmään kuuluu kivenkovia urheiluammattilaisia tennistähti Serena Williamsista alkaen. Kaksinkertaisista jalkapallon olympiavoittajista ovat mukana muun muassa Mia Hamm , Lauren Holiday ja Abby Wambach . – Otamme jännittävän askeleen, kun julkistamme ensimmäisen naisvetoisen omistajaryhmän, Oscar-voittaja Natalie Portman sanoi. – Urheilu on iloinen tapa saattaa ihmisiä yhteen. Tätä kautta voimme saada aikaan tuntuvan muutoksen naisurheilijoille omassa yhteisössämme ja ammattilaisten keskuudessa. Näyttelijä Jessica Chastain julkaisi Twitterissä kuvan joukkueen julkistustilaisuudesta. Seuran puheenjohtajana toimii pelialan yrittäjä Julie Uhrman . Hän kertoi New York Times -lehdelle , että seuran tavoitteena on taistella naisurheilijoiden palkkatasa-arvon puolesta. Uhrmanin mukaan se tapahtuu tuomalla naisten jalkapalloliigalle medianäkyvyyttä, solmimalla uusia sponsorisopimuksia ja luomalla vahvempia tulovirtoja kasvattamalla katsojamääriä. – Tavoitteenamme on, että naisjalkapalloammattilaiset voivat tienata elantonsa vain pelaamalla ammatikseen jalkapalloa, hän sanoi New York Timesille . Joukkueen uutta nimeä ei vielä julkistettu, mutta omistajat ovat kutsuneet projektia työnimellä ”Enkelten kaupunki”.