Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Eurajoen metsäpalo roihusi kolmen hehtaarin alueella – Palo lähti ilmeisesti hakkuuaukealta, jälkivartioinnissa vielä maanantaiaamun kaksi yksikköä

Järvenpääntien lähistöllä Eurajoella roihunnut suuri maastopalo saatiin hallintaan kuuden aikaan alkuillasta sunnuntaina. Sammutustöitä kuitenkin jatkettiin vielä useita tunteja sen jälkeen. Päivystävä palomestari Jussi Jalonen arvioi sunnuntaina, että palovartiointia jatketaan yön yli. Maanantaina aamuyhdeksän jälkeen päivystävä palomestari vahvisti, että paikalla on yhä kaksi yksikköä suorittamassa jälkivartiointia. – Kymmenen aikaan tarkistamme, onko metsänpohja siinä kunnossa, että alue voidaan luovuttaa takaisin omistajalle. Paloalue on alustavan tiedon mukaan noin kolmen hehtaarin kokoinen. Palo ilmeisesti lähti hakkuuaukealta ja levisi siitä metsäänkin. Viime viikolla paikalla oli ollut metsätyökoneita, mutta vielä ei ole tietoa, onko niillä ollut osuutta asiaan. Syttymissyytä selvitetään. Tuuli hankaloitti sammutustyötä ja puhalsi henkeä paloon, mutta ihmisiä tai rakennuksia ei ollut vaarassa missään vaiheessa, kertoi palomestari Jussi Jalonen. Paikalle oli kutsuttu sammutustöihin 18 pelastuslaitoksen yksikköä, Rajavartiolaitoksen helikopteri sekä kulolentokone. Helikopteri haki sammutusvettä Satakunnan Kansalle lukijan kuvan palosta lähettänyt Mikko Peltonen oli hieman kello viiden jälkeen Maadenkujan päässä tarkkailemassa paloa. Peltosen havaintopaikka oli noin kolmen kilometrin päässä palopaikasta. Savupatsas näytti jo hieman hellittäneen otettaan, ja se oli muuttunut laajalta alueelta tulevaksi harmaaksi pilveksi. – Helikopteri on tuossa pörrännyt ja käynyt kymmenisen kertaa hakemassa vettä järvestä. Kuuden aikaan Peltonen viestitti, ettei savua enää näkynyt hänen tarkkailupaikalleen. Alkoi savuhavainnosta Hälytys tilanteesta tuli sunnuntaina kello 14.30 nimikkeellä savuhavainto. Noin vartin päästä päivittyi tieto, että kyseessä oli keskisuuri maastopalo, ja puoli neljän aikaan status oli jo suuri maastopalo. Maastopalon suuruuden takia paikalla olivat sekä Rauman että Porin alueen päivystävät palomestarit ja yksiköitä eri puolilta maakuntaa. Kuiva sää on lisännyt maastopalojen riskiä. Sunnuntaina maastopaloa sammutettiin myös Satakunnan ja Pirkanmaan rajalla sijaitsevalla Punkalaitumella, jossa turveauma oli syttynyt tuleen. Uutista päivitetty 5.8. kello 9.25: lisätty tieto siitä, että paikalla on yhä 2 yksikköä. Uutista päivitetty 5.8. kello 9.32: aikamuoto vaihdettu. Juttua päivitetty 5.8. kello 9.39: otsikkoa muokattu, lisätty palomestarin sitaatti, jossa hän kertoo alueen mahdollisesta luovuttamisesta takaisin omistajalleen.