Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kuopion iskusta epäillyn motiivi on yhä mysteeri – poliisin mukaan miehellä oli mukanaan teräaseen lisäksi ilma-ase

Kuopion väkivallanteosta epäillyn 25-vuotiaan miehen henkilöhistoria selvitetään ajan kanssa juurta jaksain. Tätä korosti tutkinnanjohtaja, keskusrikospoliisin (KRP) rikoskomisario Olli Töyräs kello 13 alkaneessa tiedotustilaisuudessa Kuopiossa. – Teko vaikuttaa yksittäisen henkilön teolta, Töyräs totesi. – Vaikuttaa myös siltä, että tapahtumapaikalla samaan aikaa syttyneellä tulipalolla on yhteys väkivallantekoon. Syyt ja motiivit ovat kuitenkin täysin auki tai ainakaan tutkinnanjohtajan ei lähtenyt niitä avaamaan. – Hänen tiedossa olevassa taustassaan tai henkilöhistoriassaan ei joka tapauksessa ole mitään sellaista, jonka perusteella tätä olisi voitu ennakoida, Töyräs kertoi. – Suuri kysymys on, miksi nuori mies hyökkäsi viattomien ihmisten kimppuun raa'alla väkivallalla. Kuullaan heti kun lääkärit antavat luvan Tukinnanjohtaja Olli Töyräs toisti useaan kertaan, että epäillyn elämänkaari selvitetään perusteellisesti: mitä hän on elämässään tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä. – Tässä vaiheessa pitää muistaa, että tapahtuneesta on kulunut vasta vähän yli 24 tuntia, Töyräs muistutti. – Kuulemme epäiltyä kuitenkin heti, kun lääkärit antavat luvan. Poliisin luodista tai luodeista haavoittunut mies on sairaalahoidossa. Hänen tilaansa on luonnehdittu vakaaksi. Poliisi ampui kaksi laukausta pysäyttääkseen epäillyn. Valtakunnansyyttäjävirasto tutkii poliisin aseenkäytön. Vaaditaan vangittavaksi pian Selvänä asiana Töyräs pitää miehen vaatimista vangittavaksi murhasta ja murhan yrityksistä. – Minulla on perjantaihin puoleen päivään asti aikaa jättää vaatimus paikalliseen käräjäoikeuteen. Hänen mukaansa epäilty vangitaan torstaina tai perjantaina. Oliko iskussa menehtynyt ulkomaalainen? Tiistain tapahtumat tarkentuivat tiedotustilanteessa jonkin verran. Töyräs kertoi, että hyökkäys tapahtui luokkahuoneessa. Poliisi otti epäillyn kuitenkin kiinni sen ulkopuolella. Ilmeisesti hän oli itse poistunut luokkatilasta jo ennen poliisin saapumista paikalle, vaikka virkavalta tuli rakennukseen hyvin nopeasti. Iskussa menehtyneen kansallisuutta tutkinnanjohtaja ei kertonut. Hänen mukaansa asiasta ei ole vielä aivan täyttä varmuutta. Tapahtumapaikalla oli Töyräksen mukaan luokallinen opiskelijoita, lähinnä nuoria naisia. Hyökkäys oli tutkinnanjohtajan mukaan nopea tapahtuma. Paikallispoliisin partio oli nopeasti paikalla. Epäillyn aseista uutta tietoa KRP tiedotti jo aiemmin, että epäilty teki väkivallantekonsa suurella teräaseella, sapelilla. Epäillyllä oli mukana myös ampuma-ase. Töyräs kertoi, että ampuma-ase oli ilma-ase. Tämä uusi tieto selventää sitä, että epäillyn käyttämä sapeli oli todennäköisesti aseista vaarallisempi. Poliisi pyytää edelleen sivullisten tapahtumista taltioimaa materiaalia käyttöönsä.