Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Ja me toivotam, ja me toivotam oikein hyvää ja kaupallista joulua

Ovi käy ja kassakoneet kilisevät. Tilastokeskuksen ensimmäisten tietojen mukaan vähittäiskaupan työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi marraskuussa 2,3 prosenttia vuoden 2018 marraskuusta. Tilasto ei vielä kerro, mikä vaikutus myyntiin on ollut joulun ostomanian marraskuisella aloituksella eli Black Fridaylla, joka on alun arastelusta muuttumassa vähittäiskaupan vakiintuneeksi karnevaaliksi myös Suomessa. Suomeenkin rantautunut ostospäivä on Yhdysvalloissa perinteisesti kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai. Joko tosine tai tekaistuine huippualennuksineen "mustan perjantain" tarkoitus on pitkittää joulumyynnin sesonkiaikaa. Kyseinen päivä Yhdysvaltain mallissa venytetään myös tarkoituksellisen pitkäksi. Kaupat saattavat avautua aamuviideltä ja jatkaa aina yhteentoista saakka illalla. Ostoshumun suurimpia hyötyjiä on myös verkkokauppa, jolle kauppapäivä ja sitä seuraava viikko ovat kulta-aikaa. Kuluvana vuonna Balck Fridayn jälkeinen Cyber Monday murskasi kaikkien aikojen aiemmat verkkokauppaennätykset. Ostosvillitys kiihtyi äärimmilleen älypuhelinten avulla. Joulua edeltävä kaupallinen sesonki saattaa yhä edelleen pidentyä, sillä maanantaina 11. marraskuuta vietetty Singles' Day sai kiinalaiset kuluttajat järisyttävän ostoinnon valtaan. Esimerkiksi verkkokauppajätti Alibaba Group ylsi taas uuteen myyntiennätykseensä. Jo Singles' Dayn ensimmäisten 68 sekunnin aikana Alibaba myi tavaraa miljardin dollarin edestä. Sitä seuraavina sitä seuraavina Singles’ Day -päivän tunteina verkkokauppaa tehtiin 37,4 miljardin dollarin arvosta. Kyseinen Sinkkujen Päivä on rantautumassa myös Suomeen. Useat suomalaisetkin kaupan alan yritykset yrittävät lanseerata ostospäivää eräänlaiseksi kaupallisen joulun alkusoitoksi. Tosin ilman joulumusiikkia ja joulun perinteistä kuvastoa. Jouluviikon ostosryntäyksen jälkeen on odotettavissa vielä kolmas vähittäiskaupan huippuhetki. Kauppojen joulun jälkeinen alennusmyynti on saamassa kokonaan uuden profiilin, sillä leudot ja sateiset talvet vaikuttavat talven sesonkituotteiden menekkiin. Tuotteiden ennakkotilausmääriä on äärettömän hankala arvioida. Mutta siitäkin huolimatta kaupallinen joulu elää ja voi paksusti. Kaupan ala haluaa joulusesongin venyvän yhä pitemmäksi. Pian joulukappaa käydään marraskuun Sinkkujen Päivästä jo lähes kolmen kuukauden sesonki vuodenvaihteen jälkeisiin alennusmyynteihin.