Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Porissa asuva kirjailija Mauri Paasilinna kirjoitti suomalaisten rangaistuspataljoonasta – hänen oman perheensäkin tarinaan sota jätti jälkensä

Kirjailija Mauri Paasilinnalta ilmestyi tänä syksynä romaani, joka kuvaa jatkosotaa poikkeuksellisesta näkökulmasta: rangaistuspataljoonan sotilaiden silmin. Pataljoona 21 eli Musta nuoli koottiin vankiloiden ja Köyliön turvasäiliön miehistä, joille luvattiin armahdus, jos he lähtevät sotimaan. Romaanin Mustan nuolen miehet alkupuolella on kuvaava kohtaus. Rangaistuspataljoonan miehiä kuljetetaan rintamalle junalla, mutta heille ei uskalleta antaa aseisiin patruunoita, koska heidän pelätään kääntyvän komentajiaan vastaan. Tämä sekalainen väkivaltarikollisista, trokareista, rintamakarkureista ja vangituista toisinajattelijoista koottu joukko oli alikersantin painajainen. Ensimmäiset miehistä karkasivat jo junamatkalla, ja osa loikkasi rintamalla Neuvostoliiton puolelle. Toisaalta rangaistuspataljoonaa ei lainkaan säästelty taisteluissa, ja se saavutti jatkosodassa legendaarisen maineen. Paasilinna kuvaa romaanissaan miesten sekalaisia, karuja kohtaloja ajoittain myös mustalla huumorilla höystettynä. Hän sanoo, että niin sanottujen ”ryömäläisten” tuominen rintamalle oli suuri virhe. Tähän muun muassa Köyliöön vangittuun joukkoon kuului neuvostomyönteisiä kommunisteja ja kommunistien tukijoita. Rintamalla heitä karkasi kymmenittäin Neuvostoliiton puolelle, ja osa heistä palasi desantteina tekemään tuhotöitä Suomen puolelle. Osa karkasi pataljoonasta muuten vain. Rikollisten joukossa sen sijaan oli kovia taistelijoita. Yksi syy tarttua aiheeseen oli se, että jatkosodan rangaistuspataljoonasta kirjoitetut teokset on usein kuvattu komentaja Nikke Pärmin persoonan kautta. – Eivät komentajat taistele, he komentavat miehiä taistelemaan. Halusin nostaa hyvin erikoislaatuisen miehistön taustat, persoonat ja taipaleen esiin, koska he siellä taistelut kävivät, siltä osin kuin kävivät, Mauri Paasilinna toteaa. Mustan nuolen miehet saavuttivat melkoisen maineen tuhottuaan kahden joukkueen voimin kaksi venäläistä pataljoonaa. Rikollisten sotataipaleesta olisi helposti saanut kirjoitettua sankaritarinan, mutta Paasilinnan romaanissa sellaista henkeä ei ole. – Sota on karua elämää, elämää kuolemanpelon kanssa, jossa ihminen altistuu perimmäisten kysymysten äärelle. Olen aina vierastanut sellaista ajattelua, että tappamisesta tehdään sankaruutta. Se on epäinhimillistä, brutaalia ja epähumaania, Paasilinna toteaa. Rangaistuspataljoonasta selvisivät lopulta parhaiten ”ryömäläiset”. Kun heidät oli todettu rintamalle soveltumattomiksi, heidät siirrettiin työleirille. Varsinaisista taistelijoista puolestaan kaatui tai haavoittui suurin osa. Mauri Paasilinna on kirjoittanut jatkosodasta aiemminkin. Kiinnostus on helppo ymmärtää, onhan sota jättänyt jälkensä hänen omaankin elämäänsä. Paasilinnan perhe oli Petsamon siirtolaisia, jotka asutettiin Lapin Tervolaan, syrjäiselle siirtolaisalueelle erämaahan keskelle soita. Perheellä oli siellä pientila, josta se sai elantonsa. Isä kuoli Mauri Paasilinnan ollessa pikkulapsi. Sisarustensa lailla hän tottui kovaan työntekoon kotitilalla pienestä asti. – Se oli päivästä toiseen kituuttamista. Niillä syrjäalueilla ei voi harjoittaa menestyvää maataloutta. Kasvukausi on lyhyt, talvi pitkä ja maapohja huono. Hänellä lapsuuden kotiseutuun ei liity nostalgisia muistoja. – Seutu ei ole kaunista. En ole Suomesta löytänyt niin rumaa seutua mistään. Veljeksistä kasvoi peräti neljä kirjailijaa: Erno, Reino, Arto ja Mauri Paasilinna. Nuorin veljeksistä arvelee sen olleen osittain sattumaa. Toisaalta kirjoihin oli helppo tarttua syrjäseudulla pimeinä talvina. – Oli kiva lähteä lukijamatkalle esimerkiksi Karibialle merirosvojen kanssa. Ne olivat vaikuttavia reissuja. Siitä tuli palo kirjallisuuteen. Olen kahlannut Aarresaaret moneen kertaan läpi ja lukenut Karamazovin veljekset jo pikkukilliäisenä. Olen voinut elää monta elämää, vaikka olen elänyt siellä keskellä kuusikkoja, Paasilinna sanoo. Isoveljiensä kanssa hän ei ollut koskaan erityisen läheinen. Ikäero oli suuri, ja aikuisena Mauri Paasilinna ei juuri pitänyt yhteyttä veljiinsä. Kirjailija hänestä tuli vasta, kun hän jäi työttömäksi viisikymppisenä. Hän tiesi kyllä, ettei kirjailijan työssä voi erityisemmin ansaita, mutta ajatteli kuitenkin koittaa kirjoittaa. Sittemmin häneltä on ilmestynyt 17 kirjaa. – Olen ollut tyytyväinen siitä, että en ruvennut kaksikymppisenä kirjailijaksi. Jos olisin ruvennut silloin kirjoittamaan, olisin kertonut elämästä, jota minulla ei ole, ja josta en tiedä mitään. Nyt tiedän, mitä tavallinen ihminen esimerkiksi työpaikalla ajattelee, koska olen ollut siellä itse. Kirjailijan työssä hän pitää siitä, että siinä saa antaa kaikkensa. Moni työ on alkanut alkanut kyllästyttää häntä, jos työssä ei ole ollut tarpeeksi haasteita. Poriin Paasilinna muutti tavattuaan parikymmentä vuotta sitten porilaisen vaimonsa, Tarja Kecklundin . Pariskunta omistaa asunnon myös Tampereella ja viettää aikaa sielläkin. – En pahoittele sitä, ettei kirjoittamisesta tule suuria summia. Minä pärjään. Minulle riittää, että elän ja saan ruokani. Rahan hankkiminen ei voi olla ajattelevan ihmisen elämäntehtävä. Raha on pelkkää roskaa ja roinaa, joka saastuttaa maailmaa. Siitä pitäisi rangaista! Syntynyt Iin kirkonkylässä 1947. Lapsuudenkoti sijaitsi Lapin Tervolassa (Kemin ja Rovaniemen välissä). Kirjailijoiden Erno, Reino ja Arto Paasilinnan veli. Työskennellyt muun muassa metsätyömiehenä, rakennustyöläisenä, toimittajana, SDP:n piirisihteerinä ja tiedotussihteerinä. Sosionomi Tampereen yliopistosta (1971). Kirjailija, kirjoittanut 17 teosta, muun muassa pohjoisen selviytymistarinan Valkoinen poro (Gummerus 2001), oman perheensä vaiheisiin väljästi perustuvan romaanin Roihankorpi (Gummerus 2009), sotaromaanin Kannakselta kotiin (Gummerus 2013) ja kivikautta kuvaavan romaanin Suomaalaiset (Gummerus 2015). Sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 2008. Asuu Porissa puolisonsa Tarja Kecklundin kanssa. Harrastaa luonnossa liikkumista ja lintujen bongausta.