Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalitulos Eurovaalikone Satakunta Urheilu MM-kiekko Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Lapsi jäi auton alle Mikkelissä – löytyi auton alta, onnellinen tuuri pelasti

2-vuotias lapsi jäi päiväkodin parkkipaikalla peruuttavan henkilöauton alle Mikkelissä torstaina hieman ennen aamukahdeksaa. Parkkialueella oli yhtä aikaa kaksi autoa. Myöhemmin alueelle tuleen ajoneuvon kuljettaja auttoi autosta ulos kahta lastaan, kun viereinen henkilöauto lähti peruuttamaan. 2-vuotias autosta ulos otettu lapsi oli poliisin tietojen mukaan mennyt peruuttavan henkilöauton taakse – ja kaatunut. Peruuttava auto ajoi tällöin lapsen yli. Lapsen vanhempien havahduttua tilanteeseen lapsi löytyi peruuttaneen auton alta auton keskivaiheilta. Lapsi ei ollut jäänyt peruuttavan auton renkaan alle ja selvisi tapahtumasta mustelmilla, ruhjeilla ja säikähdyksellä.