Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Karhut lamaantui NST:n erikoistilanteisiin – Arvid Vonk lähtee MM-karsintoihin: ”Kun Suomessa aloitetaan salibandy, Hollannissa pelataan maahockeytä”

Sunnuntain NST-ottelu lipsahti Karhuilta käsistä, sillä porilaisnippu heräsi taisteluun mukaan vasta päätöserässä. Lappeenrantalaisvieraat tukahduttivat isäntien pelaamisen, kun varsinkin toisessa erässä Karhut ei päässyt edes mainittaville maalipaikoille. Karhut ja NST kamppailevat edelleen tasapäisesti viimeisistä pudotuspelipaikoista sekä karsintojen välttämisestä. Karhut kärsi 3–7 (2–3, 0–2, 1–2)-tappion. Karhuista maalinteossa onnistuivat Juuso Ahola kahdesti ja Eero Vanhatalo kerran. – Jouduimme pelaamaan paljon alivoimaa ja tiesimme heidän erikoistilanteidensa vaarallisuuden. NST on sarjasijoitustaan parempi joukkue, Karhujen päävalmentaja Pekka Nylund kertoi. – Alkukauden pistemenetykset harmittavat nyt. Jäljellä olevista kuudesta pelistä ainakin kolme kotipeliä pitäisi hoitaa. Tomi Bergendahl on hyvä tuuraaja poissaololleni, ja hänen mukaantulonsa potkii minuakin paljon eteenpäin, maalivahti Arvid Vonk sanoi. Arvid Vonk innoissaan maajoukkueen matkaan Vaikka ottelu päättyi tappioon, Karhujen maalivahdilla on syytä hymyyn. Hänellä on edessään tähänastisella urallaan ainutlaatuinen kokemus, salibandyn MM-karsinnat. – Lähden sinne todella innoissani, sillä etukäteen on vaikea tietää vastustajista paljon mitään. Liechtenstein ja Espanja pitäisi olla kaadettavissa, minkä jälkeen Tshekki-peli voi mennä harjoitteluksi. Sitten on ratkaiseva ja kova kamppailu luultavasti Saksaa vastaan, Vonk totesi. Sama tilanne Vonkilla on omien joukkuekavereidensa kanssa. Kuviot täytyy sopia niin, että kaikki ymmärtävät ne. – Osaan hollanniksi muutamat perussanat, joten kommunikointi pakkien kanssa voi olla hankalaa. Syksyllä Viron-turnaus meni silti ihan hyvin. Pari ruotsalais-hollantilaista pelaajaa on samassa tilanteessa, he ainakin osaavat englantia. – Siinä iässä, kun Suomessa aloitetaan salibandy, Hollannissa pelataan maahockeytä. Tarkkailija paikalla Hollannin maajoukkueen apuvalmentaja Victor de Bruin oli tarkkailemassa Vonkin otteita NST-pelissä. Järjestely oli toteutettavissa, koska de Bruin asuu Tampereella ja valmentaa Kooveen junioreita. Maajoukkueen valmennusryhmässä hän on ollut noin vuoden. – Muutin elokuussa Suomeen ja käyn töissä Valkeakoskella, siksi Kooveessa valmentaminen sopii hyvin. Olen mielelläni mukana salibandyssä, tein niin myös Belgiassa ja nyt Hollannissa, de Bruin kertasi. – Vonkia on vaikea verrata Hollannissa oppinsa saaneihin maalivahteihin, sillä lajikulttuuri on siellä niin erilaista. Vonk on todella hyvä maalivahti, joka hyödyntää kokoaan loistavasti.