Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Inspiroitunut saksofoni-urkuduo svengasi sykkeellä, jossa vain taivas oli rajana

Musiikki Festivo Bach ja Improvisations. Esa Pietilä, saksofoni ja Pétur Sakari, urut 25.8. Teljän kirkossa. Suvi-illan Sävelhartaus konserttisarja 4.8.–1.9. Improvisaatioissa Galaxy ja Jupiter kävi heti selväksi, että ”kohtalo” oli johdattanut yhteen kaksi erinomaista muusikkoa, Esa Pietilän (saksofoni) ja Pétur Sakarin (urut). Galaxy -improvisaatio (linnunrata) kuvasi konkreettisesti tähdistä, kaasu- ja pölypilvistä koostuvaa järjestelmää, niin monitahoisesti duon musisointi eteni. Välillä soitinten sävelsanonta erkani toisistaan. Sitten palattiin tiukasti ruotuun samaan säveleen. Joissakin kohdissa vaikutti siltä, että Sakari soitti liiankin vaimeasti nopeissa kuvioissa. Viisitoistaminuuttisen soitannan loppupuolella urut pääsivät hetkeksi ”niskan päälle” ja sen jälkeen duo svengasi yhteen sykkeellä, jossa vain taivas oli rajana. Odotukset olivat korkealla ja ajattelin, että nyt jyrähtää itse Ukko Ylijumalan voimalla. Improvisaatio Jupiter kuvasikin, sointikuvasta päätellen aurinkokuntamme suurinta ja Venuksen jälkeen kirkkainta kiertotähteä. Esa Pietilä loihti saksofonistaan haaveellista satsia, joka johdatteli kohti mysteeriä. Sakari ryyditti pysyvän korkean sävelen pitkäkestoisilla soinnuilla, jotka upeasti tukivat saksofonin henkevää puhaltelua. Johann Sebastian Bachin viulupartitojen kuuluisin, ja varmaan pisin osa kestää esittäjästä riippuen14 -18 minuuttia. Tämä d-molli-partitan Chaconne kuultiin nyt saksofonisoolona. Viulun ongelma tulkinnassa on, kuinka saada ”sointupohja” kuuluville, siten että kuulija aistii soinnut, ja samalla pitää ylin ääni yhtenäisenä, jotta yksi kauneimmista melodioista soi kokonaisena. Saksofonilla ongelma on päinvastainen. Teos näyttäytyi sointukulkuina ylös–alas, eikä melodiasta oikein saanut selvää. Pétur Sakari esitti raikkaasti Johann Sebastian Bachin Preludin ja fuugan Es-duuri BWV 552 . Preludi oli iloista voittokulkua, ja harras fuuga eteni taiturillisesti teemojen tiheisiin esiintymiin. Sakarilla on työn alla myöhemmin Pariisissa äänitettävä César Franckin ja Louis Viernen teosten kokonaislevytys. On vahinko, että Suomessa on niin vähän tarjolla mahdollisuuksia harjoitella ranskalaisromanttisilla uruilla. Muusikon osa taitaa olla ”oon tuomittuna kulkemaan”, kuten kevyen musiikin puolella osuvasti sanotaan. Tunti oli soitettu ja sitten ”bileet” vasta alkoivat, jos kirkkokonsertista niin voi sanoa. Bachin kantaatin nro 140 Wachet auf, ruft uns die Stimme (nouskaa jo, soi ääni Herran) melodia sopi kun nakutettu Pietilän saksofoniin. Jos Rahmaninovin Vokaliisin alun kolmas sävel jäi lyhyeksi ja sävellaji tuntui hiukan matalalta soittimeen (paitsi viimeiset sävelet), niin kertauksessa tunnusmotiivi ta-di-daa aukaisi koko aiheen jatkumon viehkeisiin koristeluihin. Melodian ja improvisoinnin mehukas liitto toteutui Piazzollan Oblivionissa . Melodian tuntu säilyi ja Pietilän kuviot kruunasivat viimeistellysti iki-ihanan melodian käänteet, unohtamatta Sakarin ansiokasta myötäelämistä motiivien tarjonnassa.