Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Huoli koronan mielenterveysvaikutusten korjaamisesta kasvaa

Poikkeusolojen alkaessa maaliskuussa kunnat, kaupungit ja järjestöt joutuivat nopealla aikataululla supistamaan tai sulkemaan mielenterveyspalvelujaan. Valtaosa päivätoiminnoista ja vertaistukiryhmistä keskeytyi, terapia- ja hoitotapaamiset järjestettiin etänä puhelin- tai videoyhteyksin. Pääsykriteerit psykiatriseen hoitoon tiukentuivat, avohoidon lähetteiden teko ja sovitut tapaamiset siirrettiin myöhemmäksi. Koronakevään aikana itsemurhien määrät ovat paikoin lisääntyneet jopa 15 prosenttia. Kasvokkaisen psykiatrisen hoidon väheneminen ja kiireettömän hoidon siirtyminen ovat näkyneet psyykkisenä oireiluna muun muassa Suomen Mielenterveys ry:n Kriisipuhelimessa, johon on soittanut ennätysmäärä ihmisiä tänä keväänä. Kriisipuhelimeen tuli tammi-huhtikuun aikana yli 80 000 soittoyritystä, mikä on lähes 46 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Yhteydenotoista etenkin itsemurha-ajatuksiin ja itsetuhoiseen käytökseen liittyvät keskustelut ovat lisääntyneet. Samansuuntainen on tilanne nuorille suunnatussa Sekasin-chatissä sekä Sekasin Gamingissä. Lisäksi yhteydenotoissa on ollut viime viikkoina yhä enemmän huonokuntoisia yhteydenottajia. On harhaisuutta ja muuta psykiatrisen hoidon tarvetta. Jo aiemminkin kesät ovat olleet kiireisiä kriisiauttamisessa kun julkinen sektori on supistanut toimintojaan lomakuukausiksi ja ihmiset ovat turvautuneet kolmannen sektorin matalan kynnyksen palveluihin. Kun nyt jo alkukesä on osoittanut avun tarpeen olevan suurta, ja ihmisten psyykkisten, taloudellisten ja sosiaalisten voimavarojen olevan heikoissa kantimissa, herää voimakas huoli siitä, mitä tapahtuukaan heinäkuussa palvelujen sulkeutuessa, tällä kertaa lomien takia, ei viruksen vuoksi. Pystymmekö tarjoamaan ihmisille juuri sitä apua ja tukea, mitä he tarvitsevat? Ja mitä tapahtuu, jos palvelut ruuhkautuvat entisestään? Ihmisten keskinäistä kontaktia ja kasvokkain puhumisen tarvetta on vaikea korvata puhelinkeskustelulla. Myöskään ahdistunutta mieltä ei lohduta toive auttajan kohtaamisesta sitten joskus, kun palvelut palaavat entiselleen. Henkinen kipu on pahimmillaan läsnä koko ajan lisäten turvattomuuden, yksinäisyyden, toimeentulon ja elämän hallinnan menettämisen tunnetta. Vaikka järki vakuuttaa, että eristäytyminen on välttämätöntä ja tapahtuu meidän kaikkien suojelemiseksi virukselta, on se tunnekokemuksena yksi suurimmista rangaistuksista, minkä yksilö voi saada. Itsemurhien ehkäisytyössä toivoimme, että tämän kevään yhteinen kriisikokemus yhdistäisi ihmisiä ja olisi saanut itsemurhien määrän laskuun, samaan tapaan kuin 1990-luvun laman aikaan monen tekijän yhteisvaikutuksena itsemurhat vähenivät. Näin ei valitettavasti tapahtunut. Kriisityössä pohdimme jo, mitä tapahtuu syksyllä, kun illat pimenevät. Pystymmekö yhteiskuntana, julkisen sektorin ja järjestöjen tiiviillä yhteistyöllä tarjoamaan oikea-aikaisesti ja tasa-arvoisesti sitä sosioekonomista, terveydenhuollon ja matalan kynnyksen apua, mitä ihmiset tarvitsevat? Saammeko vuosikymmenien aikana laskusuunnassa olleet itsemurhien määrät pysymään edelleen laskevassa suunnassa? Siihen, että pystymme tarjoamaan hädässä oleville ihmisille heidän tarvitsemansa avun ja tuen, tarvitsemme riittävästi resursseja, valtiovallan sekä kaikkien toimijoiden yhteistä suunnitelmaa siitä miten kriisi puretaan ja miten palaamme normaaliin – tai entistä parempiin palveluihin. Outi Ruishalme on Kriisitoimintojen johtaja, MIELI Suomen Mielenterveys ry Marena Kukkonen on Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö, MIELI Suomen Mielenterveys ry