Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Poliitikon vaalikuvissa ratkaisevat asento, olemus, vaatteet, ilmeet, elekieli, korut ja kuvauspaikka

Kirjat Susanna Virkki: Politiikan kuvat. Kansanedustajaehdokkaiden vaalikuvien tulkintaa. Avain 2019. 199 s. Taiteen ja kulttuurin monitoiminaisen Susanna Virkin (s. 1964) esikoisteos tietokirjailijana on lokakuussa ilmestynyt Politiikan kuvat . Teos esittelee ja erittelee kansanedustajaehdokkaiden vaalimainoksia menneiltä vuosikymmeniltä. ”Tavoitteenani on tarjota katsojalle apuvälineitä vaalikuvien tulkitsemiseen, huomioiden kuvien havainnointiin liittyviä perusperiaatteita ja kulttuurisidonnaisuuksia. Tiedostavan ja kriittisen kuvien katsojan on hyvä tuntea niitä keinoja, joita on käytetty visuaalisen viestinnän rakentamisessa. Kuva tai yleensä kuvallinen ilmaisu voi olla väline merkityksille, joita ei muuten voitaisi puhumalla tuoda julki.” (s. 7) Vaalikuvat ovat Virkin teoksen valossa varsinainen piilovaikuttamisen areena. Eri aikoina julkaistut vaalikuvat havainnollistavat tämän useaan kertaan. Porilainen Virkki tutki teosta varten Eduskunnan kirjaston julkaisemattoman vaalimainoskokoelman ajanjaksolta 1945–2015. Muhkeasta kokoelmasta löytyi lähes 5000 vaalimainosta, lehteä ja lentolehtistä. Eduskuntavaalitavan muutos vuonna 1954 vaikutti selvästi henkilömainonnan määrään. Vaalijärjestelmän muutos vähensi puolueiden vaikutusvaltaa siihen, ketkä lopulta valittiin eduskuntaan. Vaalikuvissa pannaan peliin olemus, asento, vaatteet, korut, ilmeet, elekieli ja kuvauspaikka. Kokemuksen myötä poliitikko oppii arvioimaan, mikä sopii parhaiten juuri omaan persoonaan. Hyvä vaalikuva tavoittelee Virkin mukaan katsojan pysäyttämistä ja kiinnostuksen herättämistä kyseistä ehdokasta kohtaan. Ilmeellä on merkitystä, totesi jo Quintus Cicero kuuluisassa vaaliohjeistuksen klassikossaan Aura Popularis (64 eKr.). Vaalimainos rakennetaan niin, että katsoja keskittyy ensin ehdokkaan kasvoihin ja silmiin ja sen jälkeen koko kuvaan ja puolueen logoon. Näin syntyy myönteinen kokonaisvaikutelma, joka säteilee laajemmalti kyseisen ehdokkaan puoluetaustaan. Materiaalinsa äärellä Virkki luonnostelee visuaalista kielioppia, jonka myötä on mahdollista eritellä kaikenlaisia kuvia. Tämä on Politiikan kuvien kestävin ja paras ansio. Visuaalisella lukutaidolla tarkoitetaan kykyä tuottaa ja tulkita kuvallisia esityksiä. Visuaalinen kielioppi puolestaan on abstraktio siitä, miten kuvatut asiat (henkilökuvat, muut kuvat, logot jne.) käyttäytyvät visuaalisena ja tulkittavana kokonaisuutena. Vaalikuvaksi Virkin teoksessa määritellään vaalimainoksessa käytetty kasvo- tai kokovartalokuva. Vaalimainoksissa saatettiin käyttää myös muita kuvia, joilla kerrottiin ehdokkaan toiminnasta, arvoista tai arkielämästä. Virkin kirja sisältää paljon journalismia. Politiikan konkareiden kuvia on taustoitettu haastatteluilla, joissa ehdokkaat itse kertovat tavoitteistaan ja mielipiteistään kuvien suhteen. Ääneen pääsevät muun muassa Tarja Halonen, Paavo Arhinmäki, Ilkka Kanerva, Mari Kiviniemi, Tom Packalén, Päivi Räsänen, Pertti Salolainen, Oras Tynkkynen, Matti Vanhanen ja Sinuhe Wallinheimo. Pönöttäminen on vanhanaikaista myös vaalimainoksissa. Nykyisin hiukset hulmuavat ja hymyt ovat leveät. Aitous on silti tärkeää. Omasta persoonasta irrallinen imago ei kanna kovin kauan. Ammattimainen vaalimainonta vie ehdokkaalta mahdollisuuksia vaikuttaa itse vaalikuviinsa. Tätä havainnollistaa parhaiten Tarja Halonen , jolla vielä vuoden 2000 presidentinvaaleissa oli mahdollisuuksia sanoa, mitä halusi vaalikuvaansa sisällytettävän. Seuraavalla kerralla (2006) koneisto oli jo niin suuri, että ammattimainosmiehet hoitivat koko jutun ilman istuvan presidentin mielipiteitä. Mainoskuviin satsaaminen auttaa myös vaalitaistelussa. Politiikan kuvat osoittaa selvästi, millä tavoilla loppuun mietityt vaalikuvat vetoavat vastaanottajan ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen äänestystilanteissa.