Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Jo miljoonaa seuraajaa Instagramissa: Konsta Punkka haluaa päästä lähelle kuvattavaa eläintä

Jämsän saloilla on vieläkin hienoja paikkoja, jotka ovat pysyneet luontokuvaaja Konsta Punkan ja hänen isoisänsä salaisuutena. Moni muu kuvaaja ei ole niitä vielä löytänyt. Osa noista salaisista kolkista esittäytyy Kontsa Punkan kuvissa. Nykyään 23-vuotias Punkka kiertää kuvaamassa luontoa eri puolilla maailmaa. Viime sunnuntaina hänen suosittu Instagram-tilillä ylittyi maaginen miljoonan seuraajan rajan ja maaliskuun viimeisenä päivänä seuraajia oli jo 1,02 miljoonaa. – Instagram on tuonut minulle samaa, mitä monet muut hakevat työkeikoilta ja koulusta: näkyvyyttä ja töitä. Joona Punkka tutustui luontoon perheen kesämökin maastossa Jämsässä isoisänsä opastuksella aivan pienestä pojasta asti. Jossain vaiheessa vähän vanhempana hänellä oli retkillä mukanaan myös kamera. Valokuvaamisen hän aloitti kuvaamalla kavereiden skeittailua. Ne videot ja kuvat eivät vielä päätyneet julkisuteen. Hän on otti kameransa myös luontoretkille, ja innostui kuvaamaan erityisesti eläimiä. Istagramiin hän liittyi viitisen vuotta sitten, samoihin aikoihin kun se alkoi yleistyä muidenkin kuin Applen tuotteiden käyttäjien keskuudessa. Nyt hänellä on siellä 1 123 kuvaa tai videota ja niitä seuraajia todellakin se miljoona. Vertailun vuoksi: nuorison laulajasuosikilla Isac Elliotilla on Instagramissa 457 000 seuraajaa ja Robinilla 383 000. Nekin ovat suomalaisittain ihan kovia lukuja. Oravakuiskaaja Armeijan jälkeen Punkka mietti, mitä elämällään tekisi. Sen sijaan, että olisi hakenut kouluun, hän päätti perustaa yrityksen. Hiukan piti vanhempia vakuutella, että suurta suosiota sosiaalisessa mediassa kannattaa käyttää hyväkseen. Punkka sai jo varhain seuraajiltaan lempinimen Oravakuiskaaja - Squirrel Whisperer. Hän kuvasi aluksi paljon oravia ja kettuja. Kesy orava päästi kuvaajan lähelle, ja sellaisia kuvia Punkka nimenomaan halusi ottaa, ja ottaa edelleen. Punkka päätti ottaa lempinimen tavaramerkikseen. Punkka haluaa mieluummin kärsivällisesti jahdata lähikuvaa ketusta kuin ottaa kuvan kaukaa pitkällä putkella. Se tarkoittaa, sitä että luonnossa pitää viettää aikaa kärsivällisesti. – Selvitän missä ja milloin eläimet liikkuvat. Kun kettu menee polulla kuvauspaikkani ohi viidennen kerran, se ei enää säikähdä minua, olen osa maisemaa. Punkka käyttää myös perinteisiä piilokoppeja, joista ympäristöä voi tarkkailla. ”Kuvat eivät ole manipuloituja” Hänen kuvansa eivät kuitenkaan ole dokumentaarista luontokuvausta. Hän hakee yhtä hetkeä läheltä. Tuon hetken lisäksi hän haluaa vangita myös tunnelman, joka kuvasta hänelle itselleen välittyy. – Kuvat eivät ole manipuloituja, mutta käsittelen värejä ja sävyjä. Myös eläinten ilmeet ovat tärkeässä osassa kuvissa, Punkka selvittää. Tällä hetkellä Punkka elättää itsensä valokuvauksella. Yritykset ostavat hänen kuviaan käyttääkseen niitä mainoksissaan, verkkosivuillaan tai tuotteissaan. Hänen työnsä on luontokuvauksen ja mainoskuvauksen yhdistelmä. Viime syksynä hän muun muassa pääsi Patagoniaan kuvaamaan sen luontoa yhdessä valokuvaaja Mikko Lagerstedtin kanssa Yleisradion lähettämänä. Reissulta syntyi Yle Areenassa julkaistu minisarja Patagonian ihmeistä. Tulevia projektejakin on suunnitteilla ruuhkaksi asti. Punkka suunnittelee seuraavaksi keskittyvänsä uhanalaisiin lajeihin ja vedenalaiseen kuvaukseen. Syntynyt Helsingissä 28.01.1994. Asuu Helsingissä. Valokuvaaja ja yrittäjä. Perusti oman yrityksen armeijasta päästyään nelisen vuotta sitten. Löytyy Instagramista @kpunkka ja Facebookista facebook.com/kpunkkaimages.