Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Pekka Pohjolan kitaravirtuoosi on ollut hiljaa aivan liian kauan – ”Soiton pitää koskettaa sydäntä”

Jukka Gustavson (koskettimet), Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (basso) ja Seppo Tyni (kitara). Kuulostaa poikkeuksellisen komealta kokoonpanolta. Tällainen bändi todella on olemassa, on ollut kohta 20 vuotta. Se vain ei ole vielä soittanut yhtään keikkaa, ei edes harjoitellut kertaakaan yhdessä. Huippukokoonpano saattaa kuitenkin realisoitua, jos Seppo Tyni päättää vihdoin julkaista jatkoa soololevyilleen Juhlat suulissa/A Musical Night (1995) ja Niin aina (1997). Kolmatta omissa nimissään julkaistua levyä, Saima Harmajan runoihin sävellettyä omakustannetta Kun aika on täysi -albumia Tyni pitää enemmänkin levyllä laulavan näyttelijä Eeva Hakulisen levynä. Tynin mukaan levy olisi alun perinkin pitänyt julkaista Hakulisen nimissä. Debyytissä oli siniset, kakkoslevyssä punaiset kannet. Kolmas levy olisi se ”keltainen” levy. Sen kansitaide olisi edellisten tapaan Jussi Nuolivaaran käsialaa. Väriskaala olisi siis aivan samanlainen kuin brittiprogen legendan King Crimsonin 1980-luvun alun levyissä Discipline , Beat ja Three of a Perfect Pair . Niistä vastasi huima kokoonpano: Robert Fripp , Bill Bruford , Adrian Belew ja Tony Levin – Semmoinen on nyt tahtotila. Ja nimenomaan on tarkoitus, että siinä olisi perustana tämä Rantanen-Nykänen-Gustavson -kokoonpano, Tyni sanoo. Hän on myös jo hahmotellut, millaista musiikkia kolmas soololevy voisi olla. – Soundillisesti ja fiilikseltään levy ilman muuta voisi olla blues-tyyppistä musiikkia, ei kuitenkaan rakenteellisesti bluesia vaan enemmänkin melodioita kitaralla soitettuna. Soittimia voisi olla vähemmän kuin edellisillä levyillä ja soundi siten riisutumpaa. Jos ja kun Tynin ”keltainen levy” toteutuu, siitä pitää kiittää myös alkuperäistä Wigwam-urkuria Jukka Gustavsonia, yhtä Suomi-progen tunnetuimmista ja arvostetuimmista kantaisistä. – Jukka Gustavson kysyi minua ensimmäisen kerran bändinsä jo 1977, ihan ensimmäisenä keväänäni Helsingissä. Olemme tunteneet siitä asti, ja silloin tällöin soitelleetkin yhdessä. Viimeksi näin tapahtui 2,5 vuotta sitten Pekka Pohjolan musiikista koostuneessa Laulava Pohjola -konsertissa Savoy-teatterissa. Silloinkin puhuimme, että yhteinen bändimme pitäisi oikeasti vihdoin koota yhteen. – Tunnustan, että minusta se on varmaan ollut kiinni, minä sen olen alun perin ottanut esiin. Mutta aina on ollut jotakin muuta niin paljon, teatterihommia ja muuta. Seppo Tyni (s.1954) on tähän ikään mennessä oppinut sen, että aika on vain järjestelykysymys, jos on todella päättänyt tehdä jotakin. Nyt hänellä olisi uuteen levytyssessioon myös oikeasti aikaa. – Kaksi vuotta sitten lopetin yli 40 vuoden pestin kitaransoiton opettajana Palmgren-konservatoriossa (entinen Porin musiikkiopisto). Sen jälkeen on ollut selvästi aiempaa enemmän aikaa tehdä musiikkia – ja nimenomaan omaehtoista musiikkia. Täyden opetuspäivän jälkeen ei enää tullut mieleen tehdä biisejä. Nyt biisejä syntyy yhteistyössä porilaislähtöisen toimittajan Reijo Vahtokarin kanssa. Tyni ja Vahtokari ovat poikalyseon aikaisia koulukavereita, joiden kanssakäyminen on viime vuosina tiivistynyt. – Reijo on kirjoittamisen ammattilainen. Hän tekee sanoituksia, joissa on sisältöä. Teemme yhteistyötä nyt koko ajan, ja se on ollut todella mukavaa. Parivaljakko työstää biisejä aktiivikäyttöön, ei pöytälaatikkoon. Muutama englanninkielinen biisi on tehty Timo Pääkön Electric Crayon Set -yhtyelle. Myös alkuperäinen Nautilus-basisti Hannu Nieminen tekee omaa levyään, ja siihen Vahtokari on tehnyt useammankin biisin verran sanoituksia. Kitaristi Seppo Tyni on musiikin ammattilaisten ja myös musiikkia seuraavan yleisön keskuudessa erittäin arvostettu huippuammattilainen. Kitaravelho tosin itse naureskelee, että yleisö rock- ja jazzympyröiden ulkopuolella taitaa tuntea hänet parhaiten tanssiyhtyeen basistina. Tyni on kiertänyt tanssipaikkoja Pertti Niemen , Heikki Taimen ja Jaripekka Leinon yhtyeen rivijäsenenä. Tynin ainoa vika on oikeastaan se, että häntä kuulee nykyään aivan liian vähän – teatterimaailman ulkopuolella. Tyni on ollut Porin teatterin työllistämä vakinainen freelancer vuoden 1999 alussa ensi-iltansa saaneesta menestysmusikaali King Creolesta lähtien. Ensimmäisen kerran hän esiintyi soittajana teatterissa jo 1972–1973 Catch My Soul -nimisessä produktiossa. 1990-luvulla teatterityöt seurasivat toisiaan: Annie Mestariampuja (1992–1993), Crazy For Yo u (1996–1997). Sen jälkeen Tyni on hoitanut soittamisen lisäksi myös kapellimestarin tehtäviä teatterissa. – Tilauspohjainen työ sopii minulle, koska sen ansiosta pystyy tekemän kaikkea muutakin. Läheisiä musiikkitöitä teatterissa ovat olleet myös puolison, näyttelijä Katariina Lohinivan kanssa tehdyt musiikkinäytelmät Laila Kinnusesta , Billie Holidaystä ja Carolasta. Ilman Beatlesia Seppo Tyni ei olisi nykyinen arvostettu musiikin ammattimies. Hän kuuli ensimmäisen kerran 1960-luvun Liverpoolin pitkätukkia kymmenvuotiaana nassikkana ( I Shoud Have Known Better, The Beatles 1964). 12-vuotiaana hän alkoi vähitellen tajuta, kuinka loistavasta popmusiikista oikein olikaan kyse. – Jälkikäteen olen ajatellut, kuinka poikkeuksellista aikaa se olikaan musiikkia kuunteleville. Syksyllä 1966 tuli Beach Boysien Good Vibrations , Beatlesit tekivät Penny Lanen ja Strawberry Fieldsin , (Jimi) Hendrix tuli Lontooseen ja teki ensimmäiset biisinsä. Beatles jätti nuoreen musiikki-intoilijaan lähtemättömät jäljet: Uudet soudit, uudenlainen tapa tehdä biisejä, käsittämättömän hieno laulu. – Ei ole liioiteltua sanoa, että Beatles määräsi elämäni suunnan. Tiesin jo tosi varhain, että minun on pakko alkaa tehdä musiikkia. Yritin koulun jälkeen aloitella opiskeluakin, mutta eihän sitä tullut mitään. Hyvin nopeasti aloin sitten kokopäivätoimiseksi soittajaksi. Edesmennyt Pekka Pohjola (1952–2008) on nimi, jota Seppo Tynin muusikonuralta ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa. Tyni soitti Pohjolan kanssa 12 vuoden ajan - ei tosin yhtäjaksoisesti. Se oli hänen musiikkikorkeakoulunsa. – Pori Big Bandin rumpali Ilpo Kallio oli jo 1970-luvun puolivälissä soittanut pitkään studiomuusikkona Helsingissä. Hän järjesti minut soittamaan yhdeksi näytäntökaudeksi Svenska Teaterniin. Siellä tutustuin ikätoveriini ( Heikki ) Häkä Virtaseen ja edelleen Olli Ahvenlahteen , joka oli perustamassa bändiä Made In Swedenissä lopettaneen Vesa Aaltosen kanssa. Kesällä 1977 myös Pekka Pohjola lopetti pestinsä Made In Swedenissä. Näin muodostui The Group-niminen yhtye, josta myöhemmin tuli Pekka Pohjola Group. Pekka Pohjola Group livenä Helsingin Esplanadilla kesällä 1980. Tämä kokoonpano (Pekka Pohjola, Seppo Tyni ja veljensä Pekka Tyni, Juha Björninen ja Vesa Aaltonen ei koskaan levyttänyt yhdessä). Loppu on suomalaista musiikkihistoriaa. Tyni soitti ensimmäisen kerran Pohjolan kanssa The Groupin ainoaksi jääneellä, yhtyeen nimen kerranneella albumilla (1978). Svart Records julkaisee levystä laajennetun painoksen ensi toukokuussa. Uusintajulkaisu ilmestyy sekä tuplavinyylinä (+ julkaisematon single) että 2 CD-levyn painoksena, tuottaja Juha Nikulainen vahvistaa. Toinen levyllinen koostuu studiobonuksista, jotka on äänitetty Helsingin Kulttuuritalossa 1979. Mukana on Sibelius Akatemian sinfoniaorkesteri Esko Linnavallin johdolla. Tyni on mukana myös useilla muilla Pohjolan nimeä kantaneilla levyillä: Visitation (1979), Kätkävaaran lohikäärme (1980), Space Waltz (1985) ja Flight of The Angel (1986). Urban Tangolla (1982) ja Jokamiehellä (1983) Tyni ei soita. Musiikillinen yhteistyö Pohjolan kanssa päättyi vuonna 1989, mutta ystävyys säilyi sen jälkeen. Pekka Pohjolan musiikki oli kanssamuusikoille vaativa pieti. – Musiikki oli tosi vaativaa. Biisit piti soittaa oikein ja hyvin, ja hoitaa asiat sivistyneesti. Koskaan emme opetelleet mitään nuoteista, vaan Pekka näytti aina pianolla melodiat. Pekka ei kuitenkaan ollut bändin johtajana tyranni. Bändi keikkaili erittäin runsaasti ympäri Eurooppaa, mutta Suomessa tästä ei tiedetty juuri mitään. Tämä on jäänyt hieman harmittamaankaan Tyniä. – Parhaat keikkammekin teimme muualla kuin Suomessa. Etenkin vuonna 1985 bändi ( Keimo Hirvonen , Timo Vesajoki , Jussi Liski , Tyni ja Pohjola) oli todella kovassa kunnossa. Levyt eivät pysty välittämään oikeaa kuvaa bändin todellisesta tasosta. Pohjolan korkeakoulu paitsi opetti Tyniä, myös lisäsi hänen soittovarmuuttaan ja rutiiniaan. – Tekniikka oli jo bändiin mennessäni aika hyvässä kunnossa. Pohjolan kanssa oppi kuitenkin sen, miten soitetaan minkäkin tyyppisessä biisissä. Jossakin vaiheessa yhä enemmän alkoi merkitsemään se, miten luodaan tunnelmia. – Siitähän tässä on kysymys. Soittotekniikka on vain väline, mutta soiton pitäisi myös koskettaa ihmisten sydämiä. Se on se lopullinen tavoite ja siitä on tullut minulle tärkein asia. Lavalla Pori Big Band (1973–1998). Olli Ahvenlahti Group (1977). Jukka Gustavsonin yhtye (1977). The Group (1977–1979). Pekka Pohjola Group (1979–1981 ja 1984–1989). Ippe Kätkä Band (1982–1986). Anssi Nykänen Loop Treatment (1995–2000). Edward Vesala Sound and Fury (1987–1988). Pepe Willberg Band (1990). Pepe Willberg Duo (1993–2001). Rinneradio (1987–1995). Sakari Kuosmasen yhtye (1989–1990). Kim Willman and The Movers (2004– ) Electric Crayon Set (2001– ). Lavan takana Palmgren -konservatorion kitaransoiton opettaja vuodesta 1974 (virkavapaalla). Porin teatterin vieraileva muusikko-kapellimestari ja sovittaja 1998–2002 ja 2003– . Studiomuusikkona lukuisissa studioissa eri levy-yhtiöille Helsingissä (1977–1980), Porissa (1987–1997) sekä muualla Suomessa.