Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

”Kun tästä selviän, yritän nauttia joka päivästä”

Vielä viime kesänä Susanna Kleemola ei olisi voinut ajatellakaan puhuvansa elämästään toisten leskien kanssa, vaikka yli kahdenkymmenen vuoden avioliitto päättyi syksyllä 2015 Kimmon kuolemaan. Oli liian aikaista. Ystävät ja perhe olivat tukena. Arki kannatteli. Kun hän nyt pitää kädessään Suomen nuorten leskien Porin vertaistukiryhmän esitettä, olo on epätodellinen. Edelleen, vaikka hän on maaliskuussa aloittavan ryhmän vetäjä. – En voi ymmärtää, että luen tätä esitettä. Suru on muuttanut muotoaan. Pitkä taistelu syöpää vastaan antoi kuolemalle myös lempeät kasvot. Helpotuksen, kun tuskat loppuivat. Sitten tuli ikävä. – Se on ihan suunnatonta. Susanna ja Kimmo Kleemola olivat samanikäisiä, vuonna 1971 syntyneitä. He kävivät yhtä aikaa ammattikoulua Ulvilassa. Kimmo opiskeli rakennuspuolta, Susanna ravintola-alaa. Erään Köyliön Lallintalolla vierähtäneen lauantai-illan jälkeen Susanna tiesi löytäneensä elämänsä miehen. Häitä vietettiin vuonna 1994. Seuraavana vuonna syntyi Valtteri, vuonna 1997 Roosa ja vuonna 2004 Oskari. Susanna Kleemola on kiitollinen, että sai tavata Kimmon nuorena. – Paljon jäi tekemättä, mutta paljon ollaan tehty. Pesäpallo oli perheen yhteinen harrastus. Kimmo valmensi aikanaan sekä Valtterin että Oskarin juniorijoukkueita, Susanna ja Roosa kannustivat. Perheen arki muuttui pysyvästi joulukuussa 2013, kun Kimmo sai syöpädiagnoosin. Lääkärit ilmoittivat ainoaksi parannuskeinoksi kantasolusiirron. Luovuttaja löytyi Saksasta. Siirto tehtiin syksyllä 2014 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Samalla alkoivat vaikeat käänteishyljinnät. Kimmo vietti sairaalahuoneessa kolme kuukautta. Susanna ajoi aamuisin Turkuun ja iltaisin kotiin. Perheen kotiarkea pyöritti Susannan äiti. – Kimmo jaksoi sillä ajatuksella, että huomenna on parempi olo ja huomenna on parempi päivä. Joulukuun alussa raskaat kuukaudet Turussa olivat takana. Edessä oli siirto Satakunnan keskussairaalaan. Perhe sai viettää joulun yhdessä. Kimmo oli päivät kotona, yöt sairaalassa. Helmikuussa 2015 hänet kotiutettiin. Viimeiset kaksi kesää toteuttivat Kimmon pitkäaikaisen haaveen. Hän sai isännöidä mummolaansa Kleemolan tilaa Ulvilan Kaasmarkussa. Elokuussa 2015 Susanna alkoi kuitenkin huolestua. Tuntui, että Kimmon vointi heikkeni, vaikka sen olisi pitänyt kohentua päivä päivältä. Syyskuussa Kleemolat matkasivat rutiiniluonteiseen kontrolliin Tyksiin. – Lääkäri sanoi, että katsotaan ne maksa-arvot vielä, sitten pääsette kotiin. Sanoi vielä, että kyllä tästä hyvä tulee, Susanna muistelee. Maksan hyljintä oli muuttunut krooniseksi. Kimmo otettiin osastolle, jossa hänen piti olla viikonlopun yli. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tyksissä häntä hoidettiin viikon ajan ennen siirtoa Satakunnan keskussairaalaan. Seuraavaa kotiutusta ei koskaan tullut. Yksitoista päivää ennen kuin Kimmo nukkui pois lääkäri ilmoitti, että olisi hyvä järjestää asioita. Oli lokakuinen perjantai. Kleemolat miettivät viikonlopun yli. Maanantaina he aloittivat urakan. – Kimmo kirjoitti paperille ja yhdessä sovittiin ja päätettiin asioita. Torstaina työ oli tehty. – Sen jälkeen Kimmo sanoi, että hän on onnellinen. Lauantaina hän antoi elämänohjeita lapsilleen. – Periksi älkää koskaan antako. Minusta se on hyvin sanottu. Tiistaina Kimmo nukkui pois. Tiivis perhe on isän poismenon jälkeen tiivistynyt entisestään. – Isästä puhutaan usein. Kun aikaa on kulunut, on kypsynyt myös ajatus siitä, miltä tuntuisi puhua saman kokeneiden kanssa. Viime syksynä Susanna liittyi Suomen nuoret lesket -yhdistykseen. Porissa ei ollut vertaistukiryhmää, koska ei ollut vetäjää. – Ajattelin, että miksei. Että pystyisi jakamaan asioita, kuulemaan miten muut ovat näistä asioista selvinneet. Joku kysyi Susannalta joskus, eivätkö pienistä asioista murehtivat ihmiset harmita häntä. – Mun mielestä sellaiset ihmiset ovat hirveän onnekkaita. Jos jollekin muulle käy samalla tavalla kuin meille, ei se tee mun surustani yhtään helpompaa. Periksi ei saa antaa. Kimmon sanat heijastuvat kaikesta, mitä Susanna tekee. – Olen ajatellut, että kun mä tästä selviän, täytyisi joka päivästä nauttia. Ihan vielä se ei ole käsillä. – Ainahan Kimmoa on ikävä. Ja niin kuuluukin olla. Ei se mihinkään katoa. Porissa aloittaa työikäisten leskien vertaistukiryhmä 7.3.2017 kello 18–20 Satakunnan yhteisökeskuksen tiloissa osoitteessa Isolinnankatu 16. Suomen nuoret lesket ry:n vertaistoiminnan koordinaattori Sari Rappi-Lindholm esittelee yhdistystä ja alustaa aiheesta Puolikkaasta kokonaiseksi. Ryhmän muut kevään tapaamispäivät ovat 11.4. ja 9.5. Toiminnasta voi kysyä Susanna Kleemolalta osoitteesta pori.nuoretlesket@gmail.com.