Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Työehtosuma hellitti, seuraava odottaa nurkan takana

Koko alkuvuoden ajan työmarkkinoita rassanneet kireät työehtoneuvottelut työsulkuineen ja lakkoineen ovat hieman hellittäneet. Ainakin teollisuuden keskeisillä vientialoilla on vähitellen päästy sopimuksiin. Vaikka tulopoliittisesta kokonaisratkaisusta eli tuposta ei enää puhutakaan, on jo solmituissa sopimuksissa paljon yhteistä. Työntekijöissä ärtymystä aiheuttanut kilpailukykysopimus ja 24 tunnin ylimääräinen työvelvoite on kadonnut, palkankorotusten yleiseksi linjaksi näyttää muodostuvan 3,3 prosenttia 25 kuukaudessa. Nykyistä työsopimusjärjestelmää pidetään vanhentuneena ja jäykkänä. Esimerkiksi alakohtaista sopimusta on hankala tehdä, kun työntekijäpuolella katsotaan tarkkaan muualla tehtyjä ratkaisuja. Työnantajapuoli taas pitää tarkasti huolen, ettei kukaan lipsu korotuksissaan yleisestä linjasta. Eri aloilla on kuitenkin oma maailmansa. Esimerkiksi paperityöläisten korkealla palkalla on ollut oma logiikkansa. Henkilöstömenojen osuus paperikoneiden tuottamasta liikevaihdosta on niin pieni, etteivät siihen muita paremmat palkankorotukset tai vuorolisät ole paljon vaikuttaneet. Tehtaanomistajille tärkeämpää on, että miljardimyllyt jauhavat paperia keskeytyksettä. Siksi Metsäteollisuuden oli nyt helppo luopua kikystä, kun vastaavasti juhannusseisokkia lyhennettiin 24 tunnilla. Ensi viikolla tilanne taas kiristyy, kun luvassa on työtaistelu, joka näkyy kansalaisten arjessa. Palvelualojen ammattiliiton Pamin lakon uhan taustalla on halua parantaa matalapalkka-alan asemaa. Ongelmana on, että Kaupan liitossa vedotaan juuri vientiliittojen määrittelemään kustannusmalliin. Kaikkinensa tes-kierroksilta on hankala toivoa mitään suuria voittoja, sillä yleinen hintojen nousu nipistää pois osan palkkojen arvosta. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan inflaatio on tänä vuonna 1,3 prosenttia. Kireä työmarkkinakierros saa kyseenalaisen huipennuksen keväällä, kun julkisen sektorin työehtosopimukset päättyvät. Nämä ovat Pamin tapaan naisvaltaisia aloja. Työntekijäpuoli on jo nyt vaatinut vientialoja suurempia palkankorotuksia osin tasa-arvoon vedoten. Kuntaliitto uutisoi juuri, että 225 kuntaa teki viime vuonna negatiivisen tuloksen. Odotettavissa on hankalat neuvottelut, kun palkanantajien kukkaroissa näkyy jo nyt pohja.