Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Heikki A. Reenpää on kuollut – Otavan johtaja korosti valistuksen merkitystä ja otti suojiinsa suomalaisen kirjallisuuden uudistajat

Viimeisiin varsinaisiin suomalaisiin patruunoihin kuulunut Otavan entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, professori Heikki A. Reenpää on kuollut. Hän kuoli 18. syyskuuta 2020 Helsingissä. Jo kesällä 2018 hengenlähtö oli lähellä, kun Reenpää oli kuolla keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin. Silloin sitkeä sissi palasi elävien kirjoihin ja näyttäytyi hyvävoimaisena jo lokakuun lopulla 2018 Helsingin kirjamessuilla. 98-vuotiaana kuollut tunnettu ja arvostettu kirjankustantaja uskoi sivistykseen kansakunnan selkärankana ja voimavarana. Juuri tämän pilarin tuli hänen mielestään toimia myös kustantamisen kirkkaana johtoajatuksena. – Selkeä näkemys valistuksen merkityksestä olisi erinomaisen tärkeä jokaiselle kustantajalle. Nyt se puuttuu. Sellainen kustantaja, joka ei pidä valistuksen merkitystä tarpeeksi esillä, harhaantuu helposti ihan mille tahansa tielle, jolloin minkälaiset iskut hyvänsä voivat hajottaa sen, Heikki A. Reenpää totesi Helsingin Sanomien haastattelussa lokakuun alussa 2017. Kaiken keskellä Poikkeuksellisen pitkän uransa aikana Reenpää sai kokea aitiopaikalta Otavan sodanjälkeisen toiminnan ja kustannuspolitiikan monet eri vaiheet. Hän sai myös todistaa esimerkiksi perheyrityksen listautumisen pörssiin ja osakkeiden pois vetämisen pörssistä, jolloin yhtiö palautui Reenpään suvun ja Otavan kirjasäätiön täyteen omistukseen. Myös intohimoisena bibliofiilinä tunnettu Heikki A. Reenpää oli monessa mukana. Hän ehti tuntea henkilökohtaisesti jokseenkin kaikki Suomen itsenäisyyden ajan politiikan, kulttuurielämän ja tiedemaailman merkkihenkilöt. Hän seurasi Suomen kohtalonvuosia läheltä. Otavan silloisen toimitusjohtajan Heikki Reenpään poikana hän esimerkiksi asioi marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin , presidentti Risto Rytin , pääministeri Edwin Linkomiehen , ulkoasiainministeri Henrik Ramsayn ja valtiovarainministeri Väinö Tannerin kanssa. Useat heistä olivat tuttuja jo lapsuudenkodista. Helsingin säätytalossa pidetyn sotasyyllisyysoikeudenkäynnin jälkeen Heikki A. Reenpää toimi alkuvuodesta 1946 Otavan lähettinä ja vieraili säännöllisesti Katajanokan keskusvankilassa tapaamassa Rytiä, Ramsayta ja Linkomiestä, jotka olivat ilmoittautuneet Otavan kirjailijoiksi. Hän sai vierailla vankilassa joka kolmas päivä, sukulaiset vain kerran kuukaudessa. Vankilavuosinaan Edwin Linkomies kirjoitti muistelmateostaan Vaikea aika – Suomen pääministerinä sotavuosina 1943–44 , joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Myös Risto Ryti kirjoitti sota-ajan muistelmiaan vankilassa. – Hämmästyttävää oli, miten täysin luontevasti Tanner suhtautui minuun. Olimme hetkessä ihan samalla inhimillisellä tasolla, ja Heikiksi hän minua kutsui, Heikki A. Reenpää muisteli lokakuussa 2017. Hän toimi keksityllä henkilöllisyydellä myös C. G. E. Mannerheimin autonkuljettajana kesällä 1949, kun marsalkka vieraili Suomessa kreivitär Gertrud d’Arco-Valleyn kanssa. Huijaus oli tarpeen, koska autonkuljettaja ei saanut osata ruotsin kieltä, jotta kuski ei pääsisi perille siitä, miten pariskunta, erityisesti kreivitär haukkui Suomen hallitusta. Myöhemmin kustantajana hän tutustui myös Urho ja Sylvi Kekkosee n. Kulttuurisuvusta Alusta alkaen Heikki A. Reenpää oli tapahtumien keskipisteessä. Hän syntyi perinteikkääseen Reenpään kustantamosukuun 14. päivä toukokuuta vuonna 1922 Helsingissä. Isä Heikki Reenpää oli Otavan toimitusjohtaja 1938–1956. Perhe asui isossa kivitalossa Hietalahdenranta 17:ssä. Keltaiseksi rapatun talon rakennutti vuonna 1929 osakeyhtiö Kirjatalo, jonka osakkaina oli useita kustannusalan ja graafisen teollisuuden yrityksiä, yhtenä suurimmista kustannusosakeyhtiö Otava. Talon alakertaan rakennettiin liiketiloja ja Köydenpunojankadun puolelle Otavan oma syväpaino. Asuinkerroksiin muutti yritysten johtajien perheitä. Heikki Reenpään asunto sijaitsi neljännessä kerroksessa. Viidennessä asui Heikki A. Reenpään isoisä, Otavan silloinen toimitusjohtaja Alvar Renqvist ja kolmannessa Eljas Erkon perhe. Talvisodan sytyttyä marraskuun lopulla 1939 Heikki A. Reenpää ilmoittautui vapaaehtoiseksi armeijaan ja oli palveluksessa jatkosodan loppuun asti. Hän aloitti työskentelyn Otavassa 1945. Hän toimi muun muassa Otavan mainospäällikkönä, myyntijohtajana, toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana sekä lähes 30 vuotta Suomen kustannusyhdistyksen puheenjohtajana. Lisäksi hän työskenteli monissa säätiöissä ja rahastoissa johtotehtävissä. Hän piti yllä myös hyviä suhteita ruotsalaiseen Bonnier-kustantamoon, joka sekin oli sukufirma. Hän oli lähtenyt puoleksi vuodeksi kustantamon markkinointiosaston oppiin Linköpingissä jo keväällä 1947. – Opin siellä kustannusliikkeen sisäisen elämän merkityksen. Otava otti suojiinsa sodanjälkeisten modernistien sukupolvet ja siitä kehkeytyi kirjallisen uudistautumisen tukikohta. Otavan linjanvetäjä oli jo 1940-luvun lopulta alkaen Heikki A. Reenpää. Voittokulku näytti uhatulta, kun 38 eläkkeelle jäänyttä kenraalia marssi kustantamon pääkonttoriin Uudenmaankadulle tuomaan julkilausumaa, jossa tuomittiin Paavo Rintalan romaani Sissiluutnantti (1963). Sodan käyneet Heikki A. Reenpää ja hänen setänsä Kari Reenpää rauhoittivat tilanteen, joka uhkasi tulehtua laajamittaiseksi Otava-boikotiksi. Seuraavan myrskyn synnytti Hannu Salaman Juhannustanssit . Kirjan kustantamisen linjauksissa Otava pyrki lukemaan ajan merkkejä ja reagoimaan ajan ilmiöihin. Siksi Heikki A. Reenpää oli synnyttämässä Lahden kansainvälistä kirjailijakokousta 1963. Toistakymmentä vuotta aiemmin hän oli ollut perustamassa Eino Leinon seuraa, jonka tarkoitus oli houkutella nuoria kirjailijoita suomalaisen kirjallisuuden uudistamiseen. Hän seurasi maltillisesti 1970-luvun eurooppalaista radikalismia. Muistelmiensa toisessa osassa Pikku-Heikki (2000) hän toteaa, että onneksi suomalainen radikalismi ei noina vuosina äitynyt yhtä veriseksi ja repiväksi kuin Euroopassa. – Otavan suhteet radikaaleihin olivat suhteellisen helppo hoitaa, koska arvioimme heidän tekstejään niiden kirjallisen arvon mukaan, ja siksi kovin vähän selvisi tuon seulan läpi. Heikki A. Reenpää ei kuitenkaan halunnut torjua radikaalia kirjallisista muotivirtauksista Suomessa. Ulkomaisista kirjailijoista erityisen huomion saavat kirjassa W. Somerset Maugham ja juuri Peltirummun julkaissut Günter Grass , jonka käännösoikeudet Heikki A. Reenpää osti yhdessä muiden pohjoismaisten kustantajien kanssa Frankfurtin kirjamessuilla 1960. Ennakko-oikeudet maksoivat 900 silloista Saksan markkaa. Myöhemmin Grass siirtyi Tammen julkaisuohjelmaan. Heikki A. Reenpää onkin todennut muistelmissaan, että Otava – kuten ei liioin WSOY – ei haravoinut käännöskirjallisuuden kenttää riittävän tarkasti 1950-luvulla, vaan päästi monet merkittävät ulkomaiset kirjailijat käsistään. Tässäkin mielessä Lahden kansainvälinen kirjailijakokous oli kustantamolle tärkeä: se oli väylä kanavoida ulkomaista kirjallisuutta kustannusohjelmaan. Taiteen tukija Oman lukunsa muodostaa runoilija, suomentaja Pentti Saarikosken ja Otavan värikäs suhde. Heikki A. Reenpää tuki Saarikoskea paljolti samaan tapaan kuin kustantamo oli rahoittanut Nobel-kirjailija Frans Emil Sillanpäätä aina kirjailijan kuolemaan asti kesällä 1964. Heikki A. Reenpään mielestä Saarikoski oli Suomessa radikaalien ylipappi, joka julkaisi kirjoja suhteellisen tiheässä tahdissa, mutta oli niin lahjakas, ettei julkaissut huonoja teoksia. – Tiukoissa paikoissa hän usein otti minuun yhteyttä, jotta hänen pulmansa – tavallisesti rahapula – saatiin ratkaistua. Vaikka Pentin ylläpito tuli kalliiksi, ei kukaan voinut kieltää hänen nerokkuuttaan, ja siksi Otava katsoi velvollisuudekseen maksaa tämän Eino Leinon jälkeen Suomen suurimman boheemin ja myös runoilijan kustannukset, hän kirjoittaa muistelmateoksessaan Pikku-Heikki . Yhtä lailla Heikki A. Reenpää sponsoroi monia kuvataiteilijoita 1970- ja 1980-luvuilla. Hänestä oli tullut jo 1960-luvun puolivälissä Taideakatemian säätiön hallituksen puheenjohtaja, ja hän toimi vuosikymmeniä aktiivisesti nykytaiteen museon saamiseksi Helsinkiin. Hän vaikutti myös Pro Karelia -kansalaisliikkeessä. Viidennen polven kirjankustantaja sai oman nimikkohuoneensa Kansalliskirjaston – entisen Helsingin yliopiston kirjaston – toiseen kerrokseen toukokuussa 2012. Otava-Reenpää-kirjastoksi nimetty lahjoituskokoelma täydensi Kansalliskirjaston varhaisen suomalaisen kirjallisuuden vaikeasti hankittavia kokoelmia. Se käsittää noin 25 000–30 000 teosta. Siihen kuuluu esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen alkuperäinen vihkopainos vuodelta 1870. Myös innokkaana metsästäjänä tunnettu Heikki A. Reenpää oli tuttu vieras aivan viime aikoihin asti Otavan pääkonttorissa Uudenmaankadulla. Hän suunnitteli pelastusohjelmaa suomalaiselle kirjallisuudelle, jonka yhteiskunnallinen merkitys oli hänen mukaansa päästetty rapautumaan. Suvun sisäisiin kähinöihin hän suhtautui mieluummin rauhantekijänä kuin rikkirepijänä. Hänen mielestään turha riitely oli karikko, joka haittasi luovimista kohti parempaa tulevaa.