Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Rallin kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier lopettaa uransa ensi vuonna, Loeb saa pitää hirmuisen ennätyksensä – ”Haluan olla enemmän kotona”

Täksi kaudeksi Citroënille siirtynyt Sébastien Ogier kertoo lopettavansa ralliuransa kauden 2020 päätteeksi, kun viime vuonna solmittu, kaksivuotinen sopimus ranskalaisvalmistajan kanssa päättyy. Ogier sanoi jo vuosi sitten, että hänen seuraava sopimuksensa tulisi olemaan viimeinen. Nyt kuusinkertainen maailmanmestari vahvistaa vuodentakaiset puheet Yahoo Sportsin haastattelussa. – Lopetan urani Citroënilla kauden 2020 päätteeksi, Ogier sanoi muun muassa L’Equipen mukaan. – Sen jälkeen haluan jatkaa elämääni, olla nykyistä enemmän kotona, olla paras mahdollinen isä lapselleni ja olla enemmän läsnä. Ogierilla, 35, ja hänen vaimollaan Andrea Kaiserilla on 3-vuotias Tim -poika. – Minulla on kaikenlaisia mahdollisuuksia. Voin jatkaa taloustieteen opintojani, ja myös ympäristöasiat koskettavat minua, vaikka olen ajanut vuosia kilpaa. Planeettamme kohtalo on minulle herkkä asia. – Voin myös pelata golfia. Aloitin vähän aikaa sitten, ja se on koukuttavaa. Haluan myös ajaa edelleen, mutta en halua sen rajoittavan minua samalla tavalla kuin nykyään. Ogierin päätös tarkoittaa sitä, että hän ei voi nousta maanmiehensä Sébastien Loebin rinnalle yhdeksään maailmanmestaruuteen. Seitsemättä MM-titteliään tavoitteleva Ogier on tämän kauden MM-sarjassa kahdeksan osakilpailun jälkeen toisena, neljän pisteen päässä Toyotan Ott Tänakista . MM-titteleiden lisäksi Ogier on kaikkien aikojen tilastossa Loebin jälkeen toisena myös MM-rallivoitoissa (46).