Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Kehitysvammaiset keräsivät adressin diakonin puolesta: ”Ei asuntolan työntekijöillä ole aikaa viedä meitä jumalanpalvelukseen”

Joulukuun alussa pari kuukautta sitten julkaistiin uusi kirkon toimintaohjelma, joka pohjautuu YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimukseen. Suunnilleen samaan aikaan Porissa kuultiin, että neljäkymmenvuotisen uran kehitysvammaistyössä tehnyt diakoni jää eläkkeelle. Uutta ei ole vielä nimitetty tilalle, ja hätäisimmät ovat vetämässä johtopäätöksiä siitä, että vammaistyötä tekevää diakonia ei kenties enää Poriin saataisikaan. Toimintaohjelma olisi Porissa vain sanahelinää. Vammaisuuden asiantuntija Katri Suhonen Kirkkohallituksesta totesi toimintaohjelman tultua julki, että Suomessa tehdään historiaa. Jonkinlaista historian pöhinää kuuluu siinäkin, että Porissa kehitysvammaiset ryhtyivät toimeen. Adressi seurakunnan järjestämän kerhotoiminnan jatkamiseksi tehtiin viivyttelemättä. Allekirjoittajia vetoomuksella on 213 kappaletta. Seurakuntayhtymässä asia on käsittelyssä. Siellä kumotaan ykskantaan adressin ajatukset siitä, että nyt oltaisiin säästämässä rahaa ja vieläpä kaikkein heikoimpien kohdalla. Virka luvataan täyttää Suhosen mukaan rakkaus velvoittaa kirkkoa toimimaan enemmän kuin oikeudenmukaisuus eli pelkät ihmisoikeudet vaatisivat. Vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumiseen tarvitaan yhteistyötä, verkostoitumista, strategista johtamista ja taloudellisia panostuksia kirkon kaikilla tasoilla. Samoilla linjoilla on yhteisen seurakuntatyön päällikkö Jari Suvila Porin seurakuntayhtymästä. – Me teemme täällä työtä viran täyttämiseksi, hän korostaa. Asia ei kuitenkaan ole kovin yksiselitteinen. Ihan käytännön sanelemaa uuden ihmisen palkkaamisen siirtymiselle tämän vuoden puolelle on se, että eläkkeelle jääneen diakonin virka jatkui vielä helmikuun alkuun. Suvila valitsee sanojaan tarkasti. Hänen viestinsä on selkokielellä se, että maailma eli yhteiskunta on muuttunut kovasti viimeisen 40 vuoden aikana. Diakoniatyön tehtävä on ollut ikään kuin tuoda apua niihin tilanteisiin, joissa ihminen ei arjessaan saa apua yhteiskunnalta. Enää ei ole esimerkiksi tarvetta hakea rokotusta diakonilta, koska sen sen saa julkiselta terveydenhuollolta. Kun nyt eläkkeelle jäänyt diakoni tuli virkaansa, seurakunta oli lähes ainut viriketyön tekijä vammaisten keskuudessa. Vammaiset olivat tekemisen kohteita. Nykyisin he ovat yhä enenevässä määrin yhteiskunnassa toimijoita. Tästä kertoo myös seurakuntayhtymän saama adressi. Seurakuntien mielipidettä kuunnellaan –Ihan aluksi pyrimme neuvottelemaan eri seurakuntien kirkkoherrojen kanssa siitä, mikä heidän seurakunnissaan halutaan. On arvioitava se, minkälainen muutos on tapahtunut, ja mikä on nyt tarvittava toimintaympäristö. –On pyrkimys laajapohjaiseen yhteistyöhön yli kaikkien rajojen. Diakoniatyössä se toteutetaan menemällä ihmisten arkeen ja elämään. Meillä on missio palvella ihmisiä uskon ja arjen asioissa, hän selvittää. Suvila korostaa, että seurakuntatyössä ei saa sulkeutua. Moniosaajilta kaivataan tiukkaa yhteiskunnan muutoksen seurantaa. Diakonien koulutuskin on muuttunut aikojen saatossa. –Enää ei ole odotus automaattisesti päästä suorittavaan työhön, sillä diakonin työ on mitä suurimmassa määrin asiantuntijatyötä, Suvila vielä täsmentää syitä, miksi uutta virkaa ja sen sisältöä pitää suunnitella harkiten. Vammaisille hyvä uutinen on kuitenkin se, että Suvilan viime vuosien kokemusten mukaan kirkosta löytyy lisääntyvää kiinnostusta kehitysvammatyöhön. Adressin allekirjoittaneille lohdullista lienee tieto siitä, että Suvila kertoo kehitysvammaisten saavan nauttia uuden diakonin työstä vielä tämän vuoden puolella. ”Me halutaan kuulla Jumalan sanaa” Kehitysvammatyötä Porissa tehneen diakonin työn loppuminen otettiin seurakunnan kerhoa käyneitten keskuudessa vastaan niin suurella surulla, että Ojantien toimintakeskuksessa ohjaajat antoivat sysäyksen adressin laatimiselle. – Sitä murhetta täällä seurattiin. Ajateltiin, että eihän näin merkityksellisenä koettu toiminta voi loppua, ohjaaja Jussi Nuolivaara sanoo. Toiminnan merkityksen ymmärtää, kun kuuntelee kolmen adressin allekirjoittaneen kerholaisen mietteitä. Eniten tuohduksissaan on Heimo Mäkelä , joka suree sitä, että mahdollisuus käydä kirkossa on nyt mennyttä. – Ei asuntolan työntekijöillä ole aikaa viedä meitä jumalanpalvelukseen, hän suree. – Me halutaan myös kerho, jossa juodaan kahvia, puhutaan Jumalan sanasta ja askarrellaan, hän korostaa ja kertoo, että juuri seurakunnan toiminnassa pääsi tapaamaan myös vanhan kotiseurakunnan eli Reposaaren ihmisiä. Samankaltaisia ajatuksia on myös Anne Uusikorvella ja Tuija Saarella . Uusikorpi haluaa erityisesti keskustelua Raamatun sanomasta ja virsien laulamista. Puupäät -orkesterissa laulava ja keikkailevakin Uusikorpi toki saa laulaa muutenkin. – Mutta kerhossa saa laulaa kauniita virsiä, hän muistuttaa. Tuija Saari taas kaipaa laulamisen lisäksi näyttelemistä. Joulukuvaelma ja seurakunnan joulujuhlat muutenkin ovat niitä, joita hän on jäänyt kaipaamaan. Heimo Mäkelä haluaa myös muiden seurakunnan työntekijöitten tapaamisia. Tähänkin oman diakonin toiminta on antanut mahdollisuuden. Erityisesti hän muistaa retkeä, jonka pääsi pappi Sakari Leppäsen kanssa tekemään. –Käytiin Outokummun tehtaisiin tutustumassa. Kun naiset kuulevat moisesta miesten retkistä, on toivelistalla heillä myös heti uusi toiminta: naisten omat retket. Ohjaaja Jussi Nuolivaara putoaa jo tässä vaiheessa kelkasta. Hän ei moisesta miesten retkestä ole kuullutkaan aiemmin. Hänkin kaipaa diakonia taas yhteistyökuvioihin mukaan. –Hän oli moottori monenlaiselle toiminnalle. Esimerkiksi jokasyksyisessä kehitysvammaisten kirkkopyhässä hän oli porilaisten osallistumisen mahdollistaja. –Se kirkkopyhä on tänä vuonna Porissa, Uusikorpi muistuttaa.