Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Lotta Haralan kausi alkoi törmäyksellä aitaan – Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske jahtaavat SE:tä

Suomalaiset naisaiturit Lotta Harala , Annimari Korte , Reetta Hurske , Nooralotta Neziri ja Tanja Kokkonen kilpailivat viikonloppuna hallikisoissa. Harala avasi hallikautensa sunnuntaina Ranskassa Mondevillen kansainvälisissä kisoissa. Suoritus ei mennyt kuitenkaan nappiin, sillä suomalainen osui 60 metrin aitojen alkuerissä ensimmäiseen aitaan ja juoksi ajan 8,38. Se ei riittänyt finaaliin. – Jäin tosi paljon lähdössä, lähdin kiskomaan muita kiinni ja kaadoin ensimmäisen aidan oikein kunnolla. Sain kuitenkin aitavälit juoksun lopussa kulkemaan hyvin, Harala totesi SUL:n tiedotteessa. Tampereen Pyrinnön aituri juoksi täysipainoisen hallikauden viimeksi talvella 2018. Nyt kauden avaus siirtyi noroviruksen takia viikolla eteenpäin. – Hallikauden tavoitteena minulla on oikeastaan vain saada kilpaileminen alkuun, sitten on kesällä taas helpompi startata kisoihin. Koen, että olen aika hyvässä kunnossa ja kesäksi hyvin aikataulussa. Kokkonen oli toisen alkuerän viides ajalla 8,78. Tähtäimessä SE Korte, Hurske ja Neziri puolestaan osallistuivat perjantaina Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallikiertueen kilpailuun Saksan Karlsruhessa. Hurske oli 60 metrin aitojen finaalin kolmas. Tulos 8,02 on kauden kotimainen kärkiaika. – Molemmat juoksut olivat hyviä, vaikka kolhaisin molemmissa ensimmäistä aitaa, mikä vähän sotki rytmiä, Hurske totesi tiedotteessa. – Kilpailuun valmistava kausi on ollut raskas. Olen tehnyt harjoituksissa paljon määrää ja voimaa eikä tehoja ole irronnut niin paljon kuin omasta mielestä olisi pitänyt. Valmentaja on kuitenkin ollut tyytyväinen, Hurske sanoi. Neziri juoksi kuudenneksi ajalla 8,03. Molempien naisten tavoitteena oli rikkoa 60 metrin aitojen Suomen ennätys 7,97. Kumpikin juoksi ajan viime talvena. – Eikä se kauas jäänyt. Finaalissa parilla ensimmäisellä aidalla meillä ottivat kädet yhteen Cindy Rolederin kanssa, mutta loppu tuli hyvin. Harmittaa kuitenkin, että olin kuudes, kun olisin yhtä hyvin voinut olla kolmas. Erot olivat nyt niin pienet. Sadasosa kolmossijaan, Neziri sanoi. – Tässä on nyt tulossa hyviä kisoja, joiden aikana uskon, että SE menee ja kun MM-hallit on siirretty, hallikaudesta tulee sopivan lyhyt. Keväälle jää hyvin aikaa valmistautua olympiakisoihin. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Korte oli alkueränsä viides ajalla 8,11. Se ei kuitenkaan riittänyt finaaliin. – Se oli tosi huono juoksu. Kun se oli kauden ensimmäinen kunnon hallikilpailu ja oikeastaan ensimmäinen kunnon hallikilpailu ikinä, jännitin varmaan liikaa ja enkä uskaltanut juosta niin kuin olen juossut treeneissä, Korte sanoi. Kortteen aikaisempi ennätys on toissa vuonna juostu 8,29.