Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Australian ennätyksellisen pahat maastopalot uhkaavat jo Sydneytä

Eri puolilla Australian itärannikkoa riehuu noin sata maastopaloa, joista noin puolia ei pystytä rajoittamaan millään tavalla. Suurimmat paloalueet ovat kooltaan 100 000 hehtaaria. Helle, kuivuus ja kovimmillaan 80 kilometriä tunnissa puhaltava tuuli on tehnyt tilanteesta katastrofaalisen. Tuli on saavuttanut myös Sydneyn esikaupungit ja savu peittää myös kaupungin keskustan. Miljoona hehtaaria palanut Keskiviikkona sääolosuhteiden odotetaan hieman helpottavan, mutta viikonlopuksi on taas tulossa vaikeat olosuhteet. – Sadetta ei ole tulossa ja kuuma, kuiva keli jatkuu päiviä ja viikkoja, kertoo palopäällikkö Shane Fitzsimmons uutistoimistoille. Noin miljoona hehtaaria maastoa on jo palanut. Poliisi epäilee, että osa paloista on sytytetty tahallaan. Maastopalot alkoivat tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, sillä normaalisti Australiassa on maastopaloja vasta vuoden lopussa tai tammikuussa.