Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Vettelin moka maksoi voiton – Hamilton nousi Kanadan valtiaaksi

Lewis Hamilton nousi Sebastian Vettelin aikasakon myötä Kanadan GP:n voittoon. Ferrarin Charles Leclerc ajoi kolmanneksi, ja Valtteri Bottas oli neljäs. Parikymmentä kierrosta ennen loppua nähtiin dramaattinen tilanne, kun kisaa johtanut Ferrarin Vettel käväisi nurmikon puolella. Saksalainen sai oikaistua autonsa ja palasi radalle. Samalla hän kuitenkin kiilasi suoraan takaa tulleen Hamiltonin ajolinjalle. Mercedeksen brittikuski sai juuri ja juuri väistettyä Vettelin, eikä kolaria nähty. Tämän jälkeen Vettel jatkoi kisan kärjessä. Tuomaristo antoi Vettelille kuitenkin viiden sekunnin aikasakon, ja näin ollen saksalaisen kannoilla maaliin ajanut Hamilton nousi voittajaksi. Bottas sai heikon startin kisaan ja menetti heti kutossijan Renault'n Nico Hülkenbergille . Suomalaisen Mercedeksestä näytti kisan edetessä puuttuvan vauhti kokonaan. Syy jäi arvoitukseksi, sillä Mersun tallipilttuun mukaan kaiken piti olla kunnossa. Kisan edetessä Bottas paransi sijoitustaan ja nousi kisan neljänneksi. Kimi Räikkönen joutui taistelemaan koko kisan peräpäässä ja oli 15:s.